Kuten eilen jo hiukan uumoilin, ei paljon naarata.Ei ikinä enää, en suostu, no way! Jos joskus vielä tarvitsen minkäänkänlaisen skopian, elävältä sitä ei mulle tehdä. Ni.
Kävin aamulla ensin labrassa muutamalla verikokeella, en edes tiedä mitä ne olivat. Sitten menin toimenpideosastolle, missä kolme ihmistä ähräsi yhteistuumin saadakseen mulle tipan käteen. Verensokeri oli kyllä 16 kun kotoa läksin, etten ehkä välttämättä olisi sitä sokeritippaa niin kaivannut, mutta siinä se kuitenkin oli. Pistin pitkävaikutteiset insuliinit omavaltaisesti ja vielä valehtelin määrästä jälkeenpäin: lääkäri oli käskenyt pistää vain puolet tavanomaisesta, mä vähensin vain 2 yksikköä. Sain esilääkkeeksi Robinulia ja Diapamia, sitten kun tajusin sitä erikseen pyytää (tässä vaiheessa olen kyllä sitä mieltä, ettei siitä ollut hevon hemmetinkään hyötyä).
Ennen varsinaista toimenpidettä vielä puudutettiin nielu ja hiukan henkitorveakin, sikäli kuin en sylkäissyt kaikkea puudutetta lääkärin naamalle. Sitten ei kun tuubia kurkkuun. Voin rehellisesti, yhtään liioittelematta tahi valehtelematta sanoa, että se oli kamalinta mitä olen tähän mennessä koskaan kokenut. Eihän se sattunut yhtään, se täytyy myöntää, mutta tukehtumisen tunne yhdistettynä jatkuvaan kakomisen tunteeseen ja oksennusrefleksiin teki olon aika helvetin paskamaiseksi, näin kauniisti sanottuna. Skopiaa suorittavan lääkärin lisäksi paikalla oli kaksi hoitajaa, jotka pitivät olkapäistäni kiinni. Ei ollut yhtään turhaa se. Muuten oisin painunut pihalle kuin aropupu, painanut pitkin Paimion metsiä.
Koepaloja otettiin 3 tai 4 ja sen lisäksi huuhdeltiin jotain moskaa keuhkojen pohjalta. Sen verran lääkäri kommentoi jälkeenpäin, että verisuonikuvioitus on jotenkin korostunut ja se sopii sarkoidoosiin ja sanan "keskilohko" taisin myös kuulla, mutta asiayhteydestä ei ole käsitystä.
Tarvittavien tarkkailujen jälkeen ookasin taksilla kotio, äitini oli hakenut Tokan päiväkodista ja autteli muutenkin täällä. Nyt olen yksin, vaikka ei yhtään huvittaisi, mutta kun eräiden tärkeysjärjestys on mikä on niin minkäs teet. Kurkku on kipeä kuin mikä, suunnilleen sellainen normi flunssakurkkukipu ainakin potenssiin 10. Nieleminen on vaikeaa, ääni alkaa sentään jo kulkea.
Mutta että ensi kerralla voitte kyllä tunkea sen skoopin vaikka perseeseen(ne).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti