sunnuntaina, elokuuta 30, 2009

Pihalla taas

Yleensä tähän aikaan kesästä / syksystä / vuodenajasta tulee vähän sellainen puutarhaväsymys. Ei vaan enää jaksa innostua pihahommista samoin kuin keväällä, ja esim. rikkaruohot pääsevät valtaamaan alaa turhan hanakasti. Etenkin just nyte ei ollenkaan huvita olla pihalla, koska tuli sitten aloitettua projekti, joka tuli sitten lopetettua jokseenkin saman tien. Uusi terassi piti pykätä ja tosiaan isäni, vastaavan rakennusmestarin, kanssa aloitettiin homma vain todetaksemme, että kesäisin ei Suomen maassa ole puuta. Näin ollen takapiha on siinä hantissa, että terassin tilalla on tonni sepeliä, jonka joukossa ei kauheasti huvita leikkiä. Tulevalla viikolla on tarkoitus mennä taas kartoittamaan tilannetta, jotta ensi kevääseen mennessä saataisiin katetta sepelin päälle.

Syksyllä alkaa muutenkin olla masentavaa, kun suurin osa kukkaloistosta on joko ohi tai förbi. Tietty jotain vielä kukkii, esim. mummin peruja oleva ruusu on kukassa ja sen naapuriruusu pukkaa nuppua taas pienen tauon jälkeen. Syysleimut ja syyshortensia nyt ovat jo nimiensä perusteella velvollisia kukkimaan, ja on siellä joitain muitakin.

Tänään meinasin, että hankitaan se perinteinen krysanteemi etupihalle. Vaikka se onkin hiukan tylsä ja mielikuvitukseton. Ja kyllähän mä krysanteemin ostinkin! Ihan pienen vaan, laitan sen etupihan puolelle pöydälle. Sen lisäksi etupihalle tuli koristekaali, jollaista en ole aikaisemmin harrastanut.

Periaatteessa takapihan puolella kaikki kukkapenkit ovat olleet täynnä. Ainakin luulin niin, kunnes puutarhaliikkeessä oli alennuksessa (á 2,50, käytännössä ilmainen!) hopeasyysvuokkoja, Anemone tomentosa 'Robustissima'. Ihana, ihana kukka! Ne (3 tainta) tunkivat mukaan ihan väkisin. Lisäksi sain äidiltä sormustinkukan taimia muutaman. Loppupäivä kuluikin sitten mukavasti. Ensin siirsin yhdestä kukkapenkistä unikot toiseen kukkapenkkiin. Sitten istutin syysvuokot unikoiden tilalle. Sitten leikkasin ruohon ynnä rikkaruohot aidan ulkopuolelta ja haravoin moskat. Sitten revin tuoksukurjenpolvet kaikki ylös, vein niitä 2 muovikassillista roskiin, 1 kassillisen naapurille ja muutaman istutin aidan ulkopuolelle. Sitten revin vielä kukkapenkistä niiden juuria ylös, minkä jälkeen istutin sormustinkukat siihen paikalle. Olettaisin, että näillä mennään taas hetken aikaa. Saa nyt nähdä.

perjantaina, elokuuta 28, 2009

Kilpirauhanen seikkailee

Tästä minun pienestä autoimmuunitautien kokoelmastani löytyy eräs kilpirauhasen vajaatoiminta, hypotyreoosi niinku hienot ihmiset sanoo. Se on jotenkin vaan roikkunut tässä mukana, en ole sitä sen suuremmin ajatellut, kun ei sitä ole koskaan esim. diabeteskontrolleissa otettu sen kummemmin puheeksi. Verikokeet tehdään rutiinisti kerran vuodessa, muttei mulle ole edes kerrottu niiden tuloksia. Minkä vuoksi olen ajatellut, että homma ok ja hoidossa. Thyroxin-lääkityshän on helppoa ja hauskaa, minkä lisäksi lähestulkoon ilmaista. Tabu naamaan aamuisin ja voi unohtaa koko kilpparin.

Entäs jos asia ei olekaan niin simppeli? Thyroxin-tabletit sisältävät vain ja ainoastaan synteettisesti valmistettua tyroksiinia, joka siis on kilpirauhasen tuottama, elintärkeä hormoni. Se on kuitenkin vain yksi viidestä terveen kilpirauhasen tuottamasta hormonista. Kai niillä muillakin joku rooli on? Ei kai ihmisen elimistö tuottaisi itse mitään turhaa? Me thinks not. Ja kun mietin näitä kaikkia oireitani, niin ne kaikki sopivat jollain tasolla hypotyreoosin aiheuttamiksi. Markkinoilla on olemassa vaihtoehto Thyroxinille, nimeltään Armour Thyroid. Nämä nappulat on valmistettu kuivatuista ja jauhetuista sian kilpirauhasista (sori Nasu!) ja sisältävät he kaikkia viittä kilpirauhashormonia. Joita siis oman, hyvin vaatimattoman käsitykseni mukaan ihminen tarvitsee toimiakseen tarkoituksenmukaisesti, mitä esim. allekirjoittanut ei ole tehnyt viimeiseen noin kahdeksaan vuoteen.

Vaihdetaan siis lääkitys, eikö niin? Ei niin yksinkertaista. Armour on erityislupalääke eli sitä ei tule kuin apteekin hyllyltä, jos sallitte vertauksen. Lisäksi pitää löytää lääkäri, joka suostuu kirjoittamaan moisen erityislupahakemuksen ynnä reseptin ja muutenkin ottaisi edes jossain määrin tosissaan. Päätin yrittää, koska olen niin kertaikaikkisen kyllästynyt olemaan kuin kuraan kuollut kuttu...

Sisäpiirivihjeen perusteella änkesin erään endokrinologin privaattivastaanotolle. Kävimme kiinnostavan, puolisen tuntia kestäneen keskustelun, jonka sisällön oikeastaan arvasin etukäteen. Ensinnä tehtiin selväksi, että netistä ei sitten lueta yhtään mitään eikä ainakaan kilpirauhasfoorumilla saa käydä. Toiseksi Armourin tehosta ei ole olemassa minkäänlaista tieteellistä faktaa, minkä vuoksi se siis ei voi toimia yhtään sen paremmin kuin Thyroxinkaan. Kolmanneksi vika on täysin korvien välissä. Neljänneksi kokeiltaisiin mieluummin masennuslääkitystä, kun on ollut tuota depressiota (vaikka intin vastaan, että jos 4 vuotta masennuslääkkeitä ei ole oloa parantanut, niin ei se silloin kyllä ole depressiota). Viidenneksi ja viimeiseksi oljenkorrekseen lääkäri heitti pöytään diabeteskortin. Kyllä oireet johtuvat diabeteksesta ja etenkin siitä, että tasapaino nykyisellään on heikohko. Tai vähintään diabetes sotkee oireet. Siinä kohtaa ajattelin jo että voihan juukelis puukelis (kirosanat muutettu)! Hra tri on kuulemma urallaan kerran aiemmin määrännyt Armouria, eikä silloinen potilas siitä hyötynyt. Sen perusteella en kai sitten minäkään.

Vaan kirjoitti pahus kuitenkin sen erityislupahakemuksen! Ihme äijä. Kiikutin hakemuksen samoin tein apteekkiin, käsittelyssä menee parisen viikkoa ja sitten toivotaan että a) se hyväksytään ja 2) lääkettä on saatavilla. Viime sanoikseen hra tri vielä kielsi kertomasta asiasta kenellekään, pelkää varmaan että joku muukin tulee pyytämään samaa tavaraa. Kontrolliverikokeet ja -käynti on parin kuukauden päästä, pelkään ihan hippasen että jos tilanne ei paranekaan, niin mulle varmaan nauretaan ja osoitetaan sormella.

Toivon toivon toivon toivon ja vielä kerran toivon, että olo tästä paranisi, muuten ei ole enää kenelläkään mukavaa. Ja sitä paitsi, mitä väliä sillä sitten on jos lääkkeen tehosta ei ole tieteellistä todistusaineistoa? Jos mun oloni (tai jonkun muun) paranee sillä, niin eikö se ole pääasia? Onkohan sitä loppujen lopuksi edes tutkittu kunnolla? Tai jos on, niin kuka on rahoittanut tutkimuksen? En jaksa ruveta penkomaan sen enempää tuloksia, palataan asiaan sitten kun olen virkeämpi!

keskiviikkona, elokuuta 26, 2009

Kenkätalossa ketään kotona?

Tänä aamuna, kun puin Ekaa kouluun, huomasin että lenkkarit ovat taas kerran kuluneet puhki. Ihan parissa kolmessa viikossa. Sentin verran vähintään puuttuu kengänkärjestä. Vasen jalka on pahempi, sen varpaat laahaavat joka askeleella maata pitkin. Eräässä Ekasta kertovassa tekstissä sanottiin joskus, että "kengät osuvat maahan joka askeleella". Näin se on ja siksi kengät kuluu. Vieressä on havainnollistamismielessä kuva tästä viimeisimmästä poposta. Otin vapauden laittaa kengän sisään pienen taskulampun, jotta paremmin saatte käsityksen ongelman (ja reiän) koosta.

Mitä sanoi poika, kun huomautin reiästä kengässä? "No mä vähän ajattelinkin että olen jotenkin ollut lähempänä luontoa."


Koulussa on hänellä kuitenkin mennyt kivasti. Englanti on lempiaine varmaankin, sellaisella hartaudella läksyjä tehdään. Ja heti ekana päivänä, kun läksyjä tuli, tekstiä syntyi tämän sivullisen verran. On se vaan aika mato!

***

Sanelut ovat olleet hetken tauolla. Tämän päiväinen sitaattimme tulee jo kirjoitetusta tekstistä eli virhe ei ole sanelijan vaan kirjoittajan. Onneksi se en ollut minä, ehhehe ehhehe.

Leikkauskertomus alkaa tästä ja sitten "laajennetaan avausta purjoilla". Varmistin salista, ettei siellä ole harrastettu mitään sisäistä ravitsemusterapiaa saati vihanneskauppaa ja korjasin tekstiin sitten, että instrumenttien nimi on purija.

maanantaina, elokuuta 24, 2009

Viime viikonloppu ja yksi hiukan vanhempi

Monena iltana tässä olen ajatellut kirjoittaa, mutta kynnys on ollut niin korkea, etten ole jaksanut kiivetä yli. En tiedä miksi. Olo on ollut aika sanaton, vaikka vähän väliä olen ajatellut kirjoittamista ja sen sellaista. Tosin tänään kirjoittaminen on ollut fyysisesti hankalaa, ihan kuin joku olisi vaihtanut sormieni paikkaa keskenään.

***

Otsikon mukaisessa järjestyksessä jos mennään, niin viime viikonlopun vietin Rauman suunnalla valikoidun työkaverijoukon kanssa. Eräs osastomme lääkäreistä järjesti kesäpaikassaan pienimuotoiset, vain lähimmille 130 ystävälle suunnatut juhlat. Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa! Meitä valikoituja (siis omalta osastoltani) oli hiukan yli 10 ja suuntasimme parin auton kimppakyydillä paikan päälle ja joku älykäs oli saanut ajatuksen varata lähistöllä sijaitsevasta maatilamajoituspaikasta meille yösijat. Niin oli hyvä mieli juhlia ja pitää hauskaa, kun kenenkään ei tarvinnut olla kuski ja yösija oli taattu. Ei voi kuin kehua sekä illan isäntiä että majapaikkaamme. Juhlissa oli tarjoilua riittämiin, sekä juomaa että syömää. Nälissään ei tarvinnut tosiaankaan mennä nukkumaan. Ja loppujen lopuksi sitä tosiaan mentiin nukkumaan, kun ensin oli vietetty jatkot grillin, yhteislaulun ja kitarasäestyksen merkeissä. Minä taisin olla ensimmäinen, joka luovutti - kun painuin pehkuihin kello oli 3.30...

Ja aamupalan ääressä majoittajillammekin taisi olla hauska kuunnella leikkaussali-, ensihoito- ja ambulanssiväen koottuja kertomuksia! Siinä samalla tuli mukavasti myös täydennettyä joitakin aukkoja edellisen illan kulusta. Tai siis olisi tullut, jos niitä olisi ollut.

***

Ja se vähän vanhempi viikonloppu. En tiedä, miksi sekin on jäänyt kokonaan kertomatta. Siksi kai.

Se sijoittuu tuonne elokuun alkuun, eli eihän se niin vanha juttu olekaan kuin luulin. Aika menee merkillisen nopeasti nykyään. Mutta siis orkesterin kanssa purjehdittiin. Bändillähän on kytkös meripartiolippukuntaan ja tapana on ollut, että orkesteri pääsee kerran kesässä purjehtimaan lippukunnan veneellä. Muutaman vuoden tauon jälkeen saatiin perinne elvytettyä ja minäkin ensi kertaa elämässäni purjehdin. Seilasimme turvallisesti sisäsaaristossa ja pysähdyimme pariin paikkaan soittelemaan keikan tynkää, ja yhden yön vietimme erään soittajan mökin rannassa. Ihan kiva olikin rantautua, purjeveneessä tilat eivät ole mitenkään järin laajat saati kun ollaan isolla poppoolla liikkeellä ja vielä soittimet kyydissä. Mutta täytyy sanoa että pääpiirteissään oli positiivinen kokemus olla merellä, päästä viilettämään ihan purjevoimalla, saada soittaa tyytyväiselle yleisölle ja tärkeimpänä tietenkin olla kavereiden seurassa.


keskiviikkona, elokuuta 19, 2009

Linja-autossa olisi sentään tunnelmaa

Aamulla Kilpailutetun Taksifirman Taksi haki Ekan kotoa. Kilpailutetun Taksifirman Taksi vei Ekan väärään aamukerhoon. Huomenna Kilpailutetun Taksifirman Kuljettaja joutuu puhutteluun.

I rest my case.

tiistaina, elokuuta 18, 2009

... en edelleenkään ole vakuuttunut.

Jatkaakseni eilistä koulukuljetusjuttua. Aamukerhohan lupasi eilen selvittää Ekan iltapäivän kotiinkuljetuksen. Mitään ei kuulunut klo 13:een mennessä, joten aloin soitella perään. Sanoivat, että juu, kyllä kyyti kotiin on olemassa, mutta taksikaan ei vielä tiedä että mihin aikaan. Jaahans... Pääsen itse töistä 15.30 ja olen toivonut noin-kotiintuloajaksi 16.15, että ehdin hyvin hakemaan Tokan ensin matkan varrella. Kun kello alkoi olla 16.30 eikä poikaa näkynyt, soitin taksifirmaan. No, ihan ystävällisesti mulle otettiin selvää, että tulossa ovat ja näin päin pois.

Hengailin siinä pihalla sitten odottelemassa, koska halusin jutella kuskin kanssa. Varmistin, että tämä yhtiö siis hoitaa myös aamukuljetukset kotoa. "Jaa, en mä tiedä, niin kai." Onko sitten iltapäivän aikataulusta tarkempaa tietoa vai onko joka päivä hakuammuntaa? "Jaa, eilen me vasta saatiin tietää, että tällaisia kyytejä pitää ylipäätään ajaa." Jaahans.

Odotan innolla huomisaamua...

maanantaina, elokuuta 17, 2009

Koulukuljetusten sietämätön keveys

Huomenna alkaa Ekalla koulu ja Tokalla eskari. Tänään oli molemmilla vapaapäivä, koska Ekan kerho oli sulki suunnittelupäivän vuoksi ja siinä siivellä Tokakin sai olla kotona. SK hoisi lapset ja minä käkin töissä.

Perjantaina, kun oli Ekalla viimeinen kokonainen kerhopäivä, muistin yhtäkkiä ettei meillä ole aavistustakaan koulukuljetusten aikataulusta. Ekahan kulkee taksilla, kun ei sattuneesta syystä kykene itse käyttämään bussia saati kävelemään. Käytäntö muuttuu viime kevääseen verrattuna nyt myös niin, että aamukerho on sama kuin viime kouluvuonna (koulurakennuksessa), mutta iltapäivät Eka viettääkin sitten paikallisen palvelutalon kerhossa (muutaman kilometrin päässä koulusta).

No. Aamukerho sanoi, että aamulla Eka haetaan kotoa klo 6.50 toivomuksen mukaan, mutta kotiinpaluuaikaa he eivät tiedä, koska poika ei lähde heiltä vaan sieltä toisesta paikkaa. Pyysivät soittamaan maanantaina (i.e. tänään) koululle kuljetusten järjestämisestä vastaavalle henkilölle. Soitin Vastaavalle aamupäivällä: "Tässä on Anki, hei. Haluaisin tietää, mihin aikaan Ekan koulukyyti tulee kotiin iltapäivällä". Vastaava sanoi, että 13.15 lähtee kyyti koululta kerhoon, mutta sen enempää heitä ei kiinnosta, kyyti kerhosta kotiin tulee järjestää itse. Täysin Uusi Tieto! Kiva Saada Edellisenä Päivänä -tyyppinen tieto. Pyysi kuitenkin soittamaan Uuteen Kerhoon, sanoi että he kyllä auttavat. Soitin Uuteen Kerhoon. "Tässä on Anki, hei. Voitte kuulemma auttaa järjestämään kyydin Ekalle kerhosta kotiin." Kerho sanoi, etteivät he mitään kyytejä järjestä, ei kuulu heille. Hetken miettimisen jälkeen antoivat numeron sosiaalikeskukseen Tädille, sanoivat että hän viime kädessä vastaa näistä. Pari tuntia piti odottaa, kun Täti oli kokouksessa, mutta lopulta sain hänet langan päähän. "Tässä on Anki, hei. Olen soittanut jo monelle ihmiselle ja sinulla on kuulemma viimeinen sana siitä, mihin aikaan Eka tulee ip-kerhosta kotiin." Täti naurahti ja sanoi, että sen jälkeen kun tämän kaupungin sosiaali- ja terveystoimi yhdistettiin viime keväänä, heillä ei ole enää mitään tekemistä kyytien kanssa. Opetustoimelle on annettu budjetti niitä varten ja viime kädessä koulut itse vastaavat kuljetuksista. Eli siis ympäri käydään ja yhteen tullaan: koulun Vastaava, joka vastaa kuljetuksista, ei tiennyt että hän vastaa kuljetuksista. Päivän viimeisen puhelun soitin aamukerhoon (eli tarinassa ensiksi esiintyneeseen paikkaan), joka loppujen lopuksi myönsi, että kyllähän he kai sitten ovat vastuussa pojan kotiin pääsystä. Ei sillä että asia vieläkään olisi selvä, odottelen vieläkin soittoa (joka toivottavasti tulee huomenna ennen klo 15!) että kuka ja koska ja mistä ja milloin.

Näin sitä päästiin taas mukavasti arjen syrjään kiinni ja saatiin muistutus siitä, että ei tässä ihan tavallisia tallaajia ollakaan. Uskon, että homma järjestyy kyllä loppujen lopuksi ihan hyvin ja alkaa ns. skulata, mutta silti on turhauttavaa soitella noin moneen paikkaan noin yksinkertaisen asian kanssa. Tietysti suuret organisaatiomuutoksetkin ottavat aikansa, mutta luulisi, että näinkin perustavaa laatua oleva tehtäväjako olisi tehty selväksi. Eka lähtee huomenna kouluun kännykkä täydessä latingissa, kotiavain varmuuden vuoksi repussa. Onneksi hän pystyy soittamaan mulle hädän tullen, onneksi hän pystyy hetken olemaan yksin kotona JOS nyt jotain ihmeellistä tapahtuu.

***

Loppukevennys! Ruokakauppaan piti mennä. SK kirjoitti listan. Sai olla viimeinen kerta. Farmaseuttikaan ei saisi selvää käsialasta, mun oli pakko kysyä että miksi pitää ostaa kukko ja apuri. Siinä luki kinkku ja aplari.

sunnuntaina, elokuuta 16, 2009

Itse itsekseen

Olen saanut viettää ihan A-luokan viikonlopun! SK lähti lasten kanssa jo perjantaina mummulaan ja tulevat sieltä vasta tänään. Tosin jo tuossa puolen päivän aikoihin, kun meidät on kutsuttu Pikkuserkkujen syntymäpäiville, mutta on tässä jo ehtinyt viettää laatuaikaa itsensä kanssa. Koti tuntuu aina niin omituisen tyhjältä ja hiljaiselta ilman lapsia, etten osaa tehdä oikein mitään. En sitten tehnytkään oikein mitään, ehkä radikaalein tekoni oli se, että siirsin leirini nojatuolistani tähän sohvalle nyt kun siinä on tilaa... Repikää siitä!

Lähtiessään Toka kysyi, tuleeko minulla ikävä heitä, kun ovat poissa. Kun vastasin, että tulee, hän sanoi "Mut äiti, me tullaan kyllä takaisin!". Saa nähdä, esittääkö Eka vakiokysymyksensä kotiutuessaan. Yleensä hän aina varmistaa multa "Et kai sä vaan ole siivonnut!". Hän on melko tarkka ajankäytöstäni...

No en tosiaan ole siivonnut tällä kertaa. Nyt ei ole niin suurta tarvettakaan ollut, kun kehitimme synsteemin. Siis hyvin yksinkertaisen, mutta kuitenkin. Synsteemin kulku on sellainen, että kaikki yhdessä kirjoitimme listan päivittäisistä siivoustoimista ja kunkin henk.koht. vastuualueista. Kyllä se kohtalaisesti on toiminut, jopa Toka on tehnyt oman osansa (enemmän tai vähemmän painostettuna, tosin). Ja Ekaa tietysti täytyy auttaa melko paljon, mutta ei hänkään nyt sentään ihan vihannes ole.

Pyykit ovatten nyt koneessa ja kohta pitää mennä laittamaan tiskikonekin linkoamaan. Sitä ennen taidan hetken huokaista vielä tässä sohvalla, pari tuntia rauhaa jäljellä...

keskiviikkona, elokuuta 12, 2009

Hohhoijaa

Enpäs ole aikoihin tuntenut itseäni yhtä turhaksi ja tarpeettomaksi kuin tällä viikolla töissä. Harmittaa oikein. Johtuu siitä, että olen hyvin pitkälti alityöllistetty. Olen yrittänyt tehdä hommani niin hitaasti kuin suinkin kehtaan ja silti olen valmis viimeistään kahdeltatoista. Keksi siinä sitten vielä tekemistä 3,5 tunniksi. Tilanne on siinä mielessä hullu, että olevinaan osasto ei millään pyöri ilman sihteeriä, mutta toisaalta mulle ei oikein haluta antaa mitään varsinaisia tehtäviä tai vastuualueita. Hyvä esimerkki tästä on se, että olen ollut alusta asti kaikkien käytössämme olevien tietojärjestelmien pääkäyttäjä, mutta sain sen selville vahingossa nyt näin parin vuoden jälkeen.

Pitänee nukkua yönsä hyvin, jotta jaksaa huomenna taas pelata sitä pirun BubbleShooteria.

torstaina, elokuuta 06, 2009

Arrrrrr(ki)

Ilahduttavan moni on löytänyt blogini lukijaksi Googlen kautta hakusanalla "kotletti". Kivahan se tosiaan on, kotletit eivät ole huono asia ollenkaan. Laitetaan lisää hakusanoja, joilla saa tulla - sanotaan vaikka piisamin ikenet, zumbaus ja naakelipoika.

***

Asiaan. Loma otti ja loppui, maanantaista lähtien on taas karavaani kulkenut. Eka palasi takaisin samaan, koulun yhteydessä olevaan kerhoon, jossa on ollut hoidossa nyt sitten jo kolme vuotta. Siltä rintamalta ei siis mitään uutta. Toka sen sijaan joutui valitettavasti vaihtamaan päiväkotia nyt syksyllä alkavan esikoulun vuoksi. Tähän asti hän on ollut ihanassa, pienessä, yksityisessä päiväkodissa, jossa oli vain parisenkymmentä lasta ikähaarukan laidasta laitaan. Aikuisiakin riitti, viisi vakituista ja jatkuvasti opiskelijoita, harjoittelijoita ynnä muita perehtyjiä. Uusi päiväkoti onkin sitten kunnallinen. Saimme kyllä alkukesästä kotiin kirjeen, jossa selvitettiin eskariasioita, mutta tästä edeltävästä ajasta ei mainittu mitään. Niinpä maanantaiaamuna sitten painelimme sisään ensimmäisestä ovesta ja esitimme asiamme.

Tokan vastaanottanut täti ei esitellyt itseään millään tavalla ja sama linja on jatkunut kautta henkilökunnan. Minusta on ikävää jättää lastani koko päiväksi hoitoon ihmisille, joita en tunne. Toka itse on jäänyt ihan tyytyväisenä sinne aamuisin, että ei kai se niin paha ole, mutta mulla on edelleen ihan omituinen fiilis koko paikasta. En osaa sitä paikallistaa sen paremmin, se on vaan joku semmoinen. Yritin tänään kysellä, että mites sitten kun eskari alkaa, mutta eivät osanneet siihenkään sanoa oikein mitään. Höh.

***

SK tuli eilen kotiin 2,5 viikkoa kestäneeltä konferenssimatkaltaan San Fransiscosta. Pidemmät matkat on tosi tyhmiä sen vuoksi, että koko sen matkan ajan joudumme lasten kanssa hakemaan aina uudestaan kaikki päivittäiset rutiinit (miten hoidetaan kaupassa käynnit, nukkumaan menot, aamuherätykset ym. vähäpätöiset seikat). Sitten juuri kun homma on saatu pyörimään, pelmahtaa paikalle yksi ihminen lisää ja pakottaa aloittamaan koko säätämisen alusta taas. Sekin on varmaan yksi niistä asioista, jotka helpottavat lasten kasvaessa, mutta tällä hetkellä se on tylsää. Ei mitenkään ylitsepääsemätöntä, mutta tylsää.

Lapset saivat kuitenkin mieluisia tuliaisia. Minä sain kirjan, jossa esitellään tyhmiä japanilaisia keksintöjä. Jiihaa... (Ajatus on se tärkein, tiedän...) Niin kauan kuin näitä matkoja on elämään kuulunut, olen yrittänyt lobata tuliaisiksi milloin mitäkin koruja, mutta kuulemma en tarvitse niitä. Niin kai se sitten menee...

***

Ja minähän se kökötän taas töissä - lasikopissa, lennonjohdossa tai terraariossa (riippuu keneltä kysyy). Kesä on kivaa aikaa, kun on hiljaista sairaalassakin. Juuri tänään suunnittelin yhteydenottoa työterveyteen, kun silmät särkivät liiasta BubbleShooterin peluusta. Ja pomo pitäisi opettaa käyttämään Facebookia! Työnkuva senkun laajenee...

sunnuntaina, elokuuta 02, 2009

Hyvän mielen lähettiläs

En ole perusluonteeltani mitenkään yltiöpositiivinen enkä taipuvainen mihinkään fiilistelyihin kovinkaan helposti. Siksi tämän päivän feel good -tyyppinen tapaus on jotenkin pienuudessaan ja yksinkertaisuudessaan ravisuttanut ajatusmaailmaa hetkeksi. Se oli niin pieni ja yksinkertainen, että varmasti nauratte (taas kerran) kun kerron.

Ei siinä sen kummempaa kuin että ensin Toka huusi ulkoa, että takapihallamme on kissa. Menin katsomaan, että onko tuttavan näköinen, mutta ei ollut. Silti tämä tyyppi katsoi sopivaksi lähestyä meitä ja tulla vierailulle. Kissa tuli ovesta sisään ja kiersi varsin määrätietoisesti jokaisen huoneemme - kaikki ovenpielet ja huonekalut tietenkin hinkattiin perusteellisesti. Kun kierros oli valmis, hän kellahti selälleen lattialle ja selkeästi odotti rapsutuksia. Ja kehräsi. Kovaa.

Miten voi näinkin lyhyt kontakti karvakasaan saada paremmalle mielelle? Oikeasti. Se turkin pehmeys ja kehräämisen ääni ja tuntu käden alla... Kaikki tietävät myös, että kissat eivät osaa mielistellä niin kuin esim. koirat: jos kissa ei tykkää niin se ei tosiaan tykkää. Sen vuoksi kaikki niiden huomionosoitukset tulee ottaa myös kunnianosoituksina!

Toivomme kissin pikaista paluuta!