Ilmoittaudun

Jaa no eihän edellisestä kirjoituksesta ole vielä kulunut edes kahta viikkoa... Ihan vaan on taas laiskottanut ja elo kulkenut samaa rataa, noin niinkuin pääpiirteissään. SK oli melkein kaksi viikkoa reissussa, hän kävi Unkarin Budapestissä, Italian Paviassa ja sieltä tultuaan jäi vielä Helsinkiin pariksi päiväksi. Eilen kotiutui ja sopeutumisprosessi on käynnissä...

Tämän viikon olen ollut taas töissä, mutta sitä edellisen pidin lomaa, palkatonta tosin. Alkoi sielläkin ahdistaa sen verran, että päädyin sen sekä yksinhuoltajuuden kunniaksi ottamaan hiukan hermolomaa. Ja olihan sillä viikolla helatorstai ja lapsillakin pitkä viikonloppu. Aloin sillä viikolla ihmetellä, että miten noin niinkuin yleensä aika riittää töissäkäymiseen ollenkaan?! Tekemistä piisaisi vaikka muille jakaa (ja periaatteessa se pitäisikin muille jakaa, mutta minkäs teet kun yksin on).

Kämppä on sisätiloistaan ollut välillä aika villin näköinen, kun ilmat ovat olleet niin kovin suosiolliset pihatöille. Kuka hullu sitä nyt sisällä siivoaisi, kun voi kukkapenkkejä perata! Arkkiviholliseni voikukat ja vuohenputket yrittivät päästä niskan päälle, mutta erävoitto on toistaiseksi minun. "Toistaiseksi" tarkoittaa seuraavia noin kahta tuntia. Mitään uutta en varsinaisesti ole hankkinut, mitä nyt eilen törkkäsin maahan vanhempien pihalta löytyneen (heidän naapuristaan karanneen) oletettavasti kirsikkapuun taimen. Se piti valitettavasti sijoittaa aidatun piha-alueen ulkopuolelle, kun ei sisäpuolella ole oikein enää tilaa millekään puumaiselle. Muuten alkaa olla liian viidakkomaista, pieni pihaläntti meillä vaan kuitenkin on ja sillä on jo 2 syreeniä (alalaji nuokku), 1 saskatoon, 2,5 tuijaa sekä 1 kartiovalkokuusi. Tuijia on 2,5 sen takia, että yksi niistä otti salaperäisesti nokkiinsa jostain ja siitä jäi jäljelle 3 kuivunutta tikkua ja yksi vihertävä oksa ihan juuresta. Mutta mitäpä tuosta, voi olla että suostuu vielä jatkamaan, koska ei ole kuitenkaan ihan lopullisesti veiviään heittänyt.

Pihalla taas

Yleensä tähän aikaan kesästä / syksystä / vuodenajasta tulee vähän sellainen puutarhaväsymys. Ei vaan enää jaksa innostua pihahommista samoin kuin keväällä, ja esim. rikkaruohot pääsevät valtaamaan alaa turhan hanakasti. Etenkin just nyte ei ollenkaan huvita olla pihalla, koska tuli sitten aloitettua projekti, joka tuli sitten lopetettua jokseenkin saman tien. Uusi terassi piti pykätä ja tosiaan isäni, vastaavan rakennusmestarin, kanssa aloitettiin homma vain todetaksemme, että kesäisin ei Suomen maassa ole puuta. Näin ollen takapiha on siinä hantissa, että terassin tilalla on tonni sepeliä, jonka joukossa ei kauheasti huvita leikkiä. Tulevalla viikolla on tarkoitus mennä taas kartoittamaan tilannetta, jotta ensi kevääseen mennessä saataisiin katetta sepelin päälle.

Syksyllä alkaa muutenkin olla masentavaa, kun suurin osa kukkaloistosta on joko ohi tai förbi. Tietty jotain vielä kukkii, esim. mummin peruja oleva ruusu on kukassa ja sen naapuriruusu pukkaa nuppua taas pienen tauon jälkeen. Syysleimut ja syyshortensia nyt ovat jo nimiensä perusteella velvollisia kukkimaan, ja on siellä joitain muitakin.

Tänään meinasin, että hankitaan se perinteinen krysanteemi etupihalle. Vaikka se onkin hiukan tylsä ja mielikuvitukseton. Ja kyllähän mä krysanteemin ostinkin! Ihan pienen vaan, laitan sen etupihan puolelle pöydälle. Sen lisäksi etupihalle tuli koristekaali, jollaista en ole aikaisemmin harrastanut.

Periaatteessa takapihan puolella kaikki kukkapenkit ovat olleet täynnä. Ainakin luulin niin, kunnes puutarhaliikkeessä oli alennuksessa (á 2,50, käytännössä ilmainen!) hopeasyysvuokkoja, Anemone tomentosa 'Robustissima'. Ihana, ihana kukka! Ne (3 tainta) tunkivat mukaan ihan väkisin. Lisäksi sain äidiltä sormustinkukan taimia muutaman. Loppupäivä kuluikin sitten mukavasti. Ensin siirsin yhdestä kukkapenkistä unikot toiseen kukkapenkkiin. Sitten istutin syysvuokot unikoiden tilalle. Sitten leikkasin ruohon ynnä rikkaruohot aidan ulkopuolelta ja haravoin moskat. Sitten revin tuoksukurjenpolvet kaikki ylös, vein niitä 2 muovikassillista roskiin, 1 kassillisen naapurille ja muutaman istutin aidan ulkopuolelle. Sitten revin vielä kukkapenkistä niiden juuria ylös, minkä jälkeen istutin sormustinkukat siihen paikalle. Olettaisin, että näillä mennään taas hetken aikaa. Saa nyt nähdä.

Lintu sanoo "pat pat pat"

Kukkapenkissä kävi silleen (yhdessä niistä siis), että sieltä muutti nivaska punahattuja työkaverin pihalle. Jäljelle jäi Läntti Tyhjää. Tyhjän läntin ympärillä on kurjenpolvia ja lisää punahattuja, joten oletettavasti se ei ole tyhjä kauan, koska molemmat leviävät kuin tauti. Toisaalta, selusta on hyvä varmistaa siltä varalta, etteivät ne leviäkään. Kävin sitten puutarhoissa, "ihan vaan katsomassa". En muuten, mutta kun äiti halusi mennä. Niin menin mukaan seuraksi.

No. Löysin sitten Tyhjän Läntin täytteeksi kesäleimuja, ne on ihan yksivuotisia vaan. Mikä parempaa, löysin uuden lajikkeen kurjenpolvea, Geranium pratense "Summer Skies". Kysykää viikon päästä, niin mulla ei ole enää hajuakaan hänen nimestään. Tai sitten voin käydä tarkistamassa sen täältä. No, joka tapauksessa, näille uusille polville ei ollut tilaa yhdessäkään nykyisessä kukkapenkissä, joten jouduin sitten tekemään uuden. Tai siis tavallaan laajentamaan yhtä entistä. Kai sitä huonomminkin voisi aikansa käyttää! Voisihan? Sunnuntaipäivän aikana minä ja Toka yhdessä möyhensimme, kitkimme, levitimme multaa, tasoitimme ja lopulta istutimme. Uuteen penkkiin muutti punahattuja, yksi eksynyt malva sekä nämä uudet kesätaivaat.


Niin, ja se alkuperäinen Läntti Tyhjää on edelleen Tyhjä. Niin siinä käy, kun harhautuu sivuraiteille...

***

Saskatoonissa on nyt niitä marjoja, raakoja kylläkin vielä. Se ei näköjään häiritse räkättejä, jotka viihtyvät turhan hyvin puskassa marjoja syöden ja väliaikoina joka paikkaan kakkien. Piha on täynnä ns. guanoa. Toka ne ensin huomasi, tuli ilmoittamaan että pensaassa on lintu. "Sellainen ruskea, joka sanoo pat pat pat." Pelästyksen toivossa ripustin oksille pari vanhaa ja noloa cd-levyä, joiden lisäksi Toka piirsi linnunpelättimet. Yhdellä A4:llä on pelätti, joka on varmuuden vuoksi ympyröity ja nuolella osoitettu, että linnut huomaavat sen paremmin. Toisella arkilla on aave, joka takuuvarmasti peläyttää. Kolmas on hiukan sopuisampi, siinä lukee "terve". Eräänlainen kädenojennus, että ei tässä nyt niin tosissaan olla tämän säikyttelyn kanssa.

Metritietoutta ja muuta puutarhafaktaa

Pihallamme kasvaa saskatoon eli marjatuomipihlaja (kuvassa oik.) En tarkkaan muista, että onko se kasvanut tuossa kaksi vai kolme vuotta, mutta tuskin kauempaa. Ostettaessa se oli sellainen kuin nyt pensaiden taimet yleensä ovat, korkeintaan polven korkuinen, nyt korkeutta on jnkv enemmän. Alkaa hipoa talomme (tai ainakin sen räystäiden) korkeutta. Ekana kesänä siihen tuli seitsemän (7) marjaa - ne oli helppo laskea. Joku hävytön räkätti söi ne ennen kuin minä ehdin. Nyt on marjoja tulossa vaikka muille jakaa, mutta kun suurin osa niistä on jo niin korkealla, etten uletu! Interweb-lähteet kertoivat, että ammattiviljelmillä saskatoonit leikataan "mataliksi, vain muutaman metrin korkuisiksi". Vain?! Muutaman metrin?! Taidan todeta, etten ole ammattiviljelmä ja parturoin sitten syssymmällä ihan vaan reilusti. Jos vaikka saskatoon itse ei olisi tietoinen näistä määräyksistä...

***

Suoritin myös siirtotoimenpiteitä kukkapenkeissä. Iirikseni, nuo kukkimattomat hyväkkäät, olivat jääneet jotenkin pimentoon omalla läntillään ja raivasin niille edustavamman paikan repimällä puskallisen etelänruusuruohoa pois. Yleensä en tykkää repiä mitään ylös (paitsi voikukkia) saati heittää mitään pois, mutta tuo nyt sai lähteä. Iiriit sanoivat "läts" ja lätsähtivät niille sijoilleen, ihan lurpalleen. No edustavalla paikalla ei halua katsella mitään lurpallaan olevaa, joten tänään kun oli aikaa, piti lähteä puutarhaan katselemaan jotain muuta sille paikalle. Ajattelin että hiiteen mokomat lärpäkkeet iirikset.

Varsinaisesti en yllättynyt, kun tilalle löysin espanjankurjenpolvia (kuvassa; samassa eläimessä pysyttiin, kun iiris on suomeksi kurjenmiekka). Kokemukseni mukaan kurjenpolvet leviävät ja rehottavat hyvin ja ovat samaan syssyyn myös kauniita katsella, toivottavasti nämäkin viihtyvät. Pihallani kasvaa nyt siis jo kuutta eri lajiketta kurjenpolvea, samoin kuin useampaa pelargonisorttia. Niin ja hei, niille iiriksillekin löytyi sittenkin vielä uusi paikka, en raaskinut heittää pois ihan vielä. Jos kuitenkin...

Respect

Olin tänään seuraamassa aivoleikkausta. Upea homma! Olin mukana kolmisen tuntia ja viihdyin. Ei tehnyt pahaa. Ajatella, että joku työkseen pitelee toisten aivoja käsissään. Tai sydämiä. Tai ihan mitä tahansa muuta, ei niitä voi tärkeysjärjestykseen laittaa. Huomenna, kun kirjoitan leikkauskertomusta, tiedän kerrankin tarkkaan, mitä salissa on tapahtunut.

***

Pihalla kukoistaa kohtalaisesti nyt, kun on satanut ja toisaalta ollut taas hiukan lämpimämpääkin.

Idänunikko on avannut ensimmäisen kukkansa, pari nuppua vielä odottaa.

Kurjenpolvea, yhtä sorttia. Lat. Geranium NAS

Loistokurjenpolvi "Johnson's Blue". Uskotteko?

Syreenien juurella, ruusujen keskellä asui pieni sateenkaari.

Oi voi.

Aika rientää kun pitää hauskaa.

Eilen oli bändin kevätkonsertti. Tarkoitus ei ollut vetää mitään ryppyotsaista, korkeakulttuurista taidepläjäystä, vaan pitää hauskaa ja yrittää viihdyttää ihmisiä. Tavoite saavutettiin, mutta yleisöä olisi saanut olla rutkasti enemmän. Kai kuulijoita nyt sentään oli enemmän kuin soittajia (en laskenut), mutta ei kyllä paljoa puuttunut. Tunnelma oli kuitenkin mukava ja soittaminen oli kivaa, olisin voinut jatkaa pidempäänkin. Tänä vuonna roudaaminenkin sujui melko kitkatta, paitsi että käsivarsissa tuntuu edelleen nuottitelinelaatikoiden kantaminen.

***

Mutta se varsinainen oi voi. Ei kannattais minun mennä enää mihinkään puutarhaan. Tänään kävin, en olis muuten mennyt mutku äiti pyysi, hällä on polvi leikattu eikä pysty itse ajamaan autoa. Äitiä pitää aina totella, joten kuskasin. Ennen kuin menin, kuvittelin että ihan hyvissä kantimissa tämä pihajutska jo on, en tartte enää mitään. Kun olin matkalla, synkistelin siinä hiukan että ihan turha mitään kukkia on laittaa ja hyysätä, kohta on kuitenkin syksy ja ne kuolee kaikki. Kun päästiin puutarhalle, huomasin että jummi, Mårbackan pelargoneja, niitä mulla ei olekaan vielä yhtään ja ne on maailman kauneimpia. Eikä muuten tuota tulppaanipelargoniakaan... Arvatkaa hei, onko nyt? Juu, mulla on 11 pelargonia ny. Mutta eihän niitä voi koskaan olla liikaa! Eihän? Ja itse asiassa tarvitsin aivan välttämättä etupihan puolelle isoon ruukkuun pienen pallotuijan ja murattia. Niillä mennään taas hetken verran.

Jos ei ole vielä käynyt selväksi, niin uskon lujasti puutarhaterapiaan. Ainakin omalla kohdallani. Mieliala on kohonnut selvästi kun kevään myötä on pääsyt pihalle penkomaan ja ihailemaan kasvua. Kunnes luin naistenlehdestä artikkelia (tai oikeastaan en edes lukenut, otsikko riitti). Siinä kehoitettiin totuttamaan lapset pihatöihin jo pienestä pitäen ja nauttimaan yhdessä puutarhanhoidosta ynnä muuta absurdia. Mitä nautintoa on siinä, että vahdit vieressä haukkana ettei rikkaruohojen sijasta kukkapenkistä nyhdetä niitä varsinaisia istutuksia? Esimerkinomaisesti mainittuna. Mä ainakin nimenomaan nautin siitä, että pihahomma on mun homma, hermo lepää kun saan iskeä sormet multaan, kitkeä voikukkia, leikata ruohoa ja kastella. Paitsi etten nauti enää, kun on koko ajan huono omatunto siitä, etten nyt sitten ota lapsosia mukaan hommeleihin. Näköjään en vaan voi voittaa.

***

Sanelut, osa 3:
"Potilaalle sattunut epämääräinen tapaturma Yhdysvalloissa, josta ei ole tarkempaa tietoa."

Tattis

Olen tässä ihan parin päivän sisällä saanut positiivista palautetta blogista peräti parilta eri ihmiseltä, jotka eivät tietojeni mukaan tunne toisiaan (kyseessä ei siis liene ketku juoni...). Tiedätte, keitä olette, kiitoksii. Hiukan voisin koettaa rekonstruoida sitä taannoista ei-tarkoituksella-deletoitua tekstiäni näin ollen. Löpisin siinä jotain sellaista, kuin että a) uskon siihen, että kirjoittamalla pystyy ajatuksiaan jäsentämään eri tavalla kuin päässään miettimällä ja b) kirjoittaminen on siten hyvää terapiaa, mutta c) en ole ikinä osannut kirjoittaa päiväkirjaa. Siis sellaista perinteistä laitan-tämän-lukkoon-ja-kätken-patjan-alle-ettei-kukaan-koskaan-ikinä-näe. Olen sellaista joskus kirjoitellut kyllä, mutta ei taida olla enää jäljellä (eikä yhtään harmita). Tämä tuntuu yllättävän kivalta, kun tietää että joku kuitenkin lukee, ja että omasta tuttavapiiristäni saan (tietyllä tavalla) valita itse ne, jotka tekstejäni lukevat. Olette läpäisseet tiukan seulan! (Tietyllä tavalla siksi, että julkinenhan tämä blogi on, että jos joku sattumalta löytää niin sitten tervetuloa.)

***

Pihalla tuli häärittyä tänäänkin. Olisin voinut mennä kuntosalillekin, mutta oksasakset veivät voiton. Turha kai siis kitistä, ettei koskaan pääse kuntoilemaan... Mutta kun nyt on toi kevät ja hinku saada multaa kynsien alle on kova! No okei, tänään en penkonut multia vaan leikkasin oksia, mutta kuitenkin. Ensi viikolla tulee pihaan roskalava, pitää siihen mennessä saada kaikki halki, poikki ja pinoon. Louskutin edelleen sitä samaa korallikanukkaa, joka kasvaa kuin mikäkin kun kasvaa. Tuntuu että lopettaessani oksakasa oli korkeampi kuin pensas oli alunperin, mutta pensas itse ei silti ollut pienentynyt ollenkaan. Merkillinen puska.

Lehtoakileija on hyvässä vauhdissa jo. Sen alku on mielestäni erikoisen kaunis - vihreää on niin montaa eri sävyä, lehtien muoto on hiukan erikoisempi ja niiden asettelu on vielä mielikuvituksellisempi. Katsokaa vaikka!

Veckoslut

Kaikenlaista kirjotettavan arvoista on pyörinyt päässä sitten viime entryn, täytyy yrittää pitää noi näpit erossa tosta delete-nappulasta...

Eilen lavvantaina Eka oli kuuntelemassa viimeistä lasten yliopiston luentoa. Minä olin sillä aikaa äiti ja isi -parkissa kuuntelemassa luentoa englannin ääntämisestä, joka on hölökohtaisella tasolla kiinnostava aihe kahdestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että olen siinä edellisessä elämässä opiskellut yliopistolla englannin kääntämistä pääaineena hyvinkin kauan ja hartaasti, ja toiseksi siksi, että luennoitsija oli kohtalaisen hyvä ystäväni. En ole aiemmin hänen luentojaan kuullut ja se oli ihan hauskaa. En sinänsä kaipaa koulun penkille enää millään muotoa, mutta hiukan tuli nostalginen olo luentosalissa istuessa. Toivon, että lasten yliopistoa järjestetään myös ensi vuonna (ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana), koska se on vaan ajatuksena niin hieno. Ensi vuonna ehkä Tokakin voi osallistua (jos oppii olemaan hiljaa muutenkin kuin nukkuessaan).

***

SK tuli eilen kotiin viimeisimmältä matkaltaan, Budapestistä tällä kertaa. Olen huomannut, että vaikka yleisin matkojen kesto on 1 viikko, niin se vaatii meikäläiseltä jotenkin niin suurta skarppausta, että viimeistään viimeisenä päivänä herpaannun ja ratkean liitoksistani. Niin eilenkin, kun lähtö sinne yliopistolle ei sujunut ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Sisko onneksi otti Tokan luennon ajaksi, niin ehdimme molemmat hiukan rauhoittua ja sitten loppupäivä meni kohtalaisesti. Pari päivää menee kuitenkin aina siihen kun totutellaan taas kahden aikuisen talouteen, ja kun matkat toistuvat näin tiuhaan tahtiin, niin eihän meillä ole sellaista normitilannetta oikeastaan koskaan. Enkä suostu siihen, että tämä olisi se normitilanne.


***

Tämä päivä on ollut pitkä kuin fan. Olen siivonnut sekä taka- että etupihan, kantanut pihakalusteet vajasta ja putsannut ne, istuttanut viljelmät isompiin purkkeihin ja asentanut katoksen pihakeinuun. Ystäväni kävi kylässä poikansa (Ekan kaverin) kanssa ja me äidit hilpaisimme kahdestaan Plantageniin sillä aikaa, kun pojat soittivat rumpuja ja pelasivat Pleikkarilla. Jotain hyvää tässä kaksinhuoltajuudessakin.

Toka on koko päivän viipottanut pitkin pihoja naapurin pojan kanssa, harjoittelivat pyöräilyäkin ja nyt Toka oppi ajamaan ilman apupyöriä. Pari kertaa hän kyllä kaatui niin, että ilman kypärää olisi voinut tulla pahaa jälkeä. Mut jippii kuitenkin, kai. Siis ei se kaatuminen vaan se oppiminen.

Hetken aikaa istuskelin äsken kaikessa rauhassa & yksin pihakeinussa, kuuntelin mustarastaan laulua ja katselin tiluksiani. Iski väsymys. En osaa sanoa siitä enää, että onko se enemmän henkistä vai fyysistä laatua, melkoisen lamaannuttavaa kuitenkin edelleen. Ajattelin, että huomenna olisin vihdoinkin päässyt kuntosalille, siitä on varmaan 2 kuukautta kun olen viimeksi käynyt, mutta tietenkin SK:n pitää olla Helsingissä enkä siis pääse. Aloin taas miettiä, että miksi helvetissä maksan siitä etten koskaan pääse käymään. Olo oli hetken aikaa parempi silloin kun kävin säännöllisesti, mutta nyt se taas ei ole. Kaikkea muuta. Eikä oikein kiinnostaisi mennäkään, sekin harmittaa niin helkkaristi.

Vähän aikaa sitten näin Viivi ja Wagner -sarjakuvan, jossa Wagner oli muuttanut itsesäälin patjan muotoon, jotta siinä olisi mukavampi piehtaroida. Tarvitsisin sellaisen itsesäälipatjan.

Täti Vihreä

Sunnuntai-iltana Tokan kanssa kylvimme siemenet purkkeihin. Kuvassa tilanne tänä aamuna, siis keskiviikkona. Oikeanpuoleisessa rivissä olevat silkkikukat ovat intoutuneet kaikkein eniten. Vielä eilen illalla mullasta näkyi ainoastaan pilkahdus yhdestä auringonkukasta, mutta aamulla näytti tältä! En mää ny mitenkään osannut olla varautunut tällaiseen itämisprotsenttiin ynnä aikatauluun! Alkoi meinaan pelottaa, että kuolevat vielä ennen kuin kesä koittaa. Ja jos mun pitää koulia nuo kaikki taimet (kuvassa siis puolet ruukuista), niin loppuu sekä tila että purkit. Ehkä ylimääräiset voisi trokata eteenpäin vaikka töissä? Hyvään hintaan tietenkin, heh heh.

Huomatkaa toki kuvassa myös hienosti kirjoitetut jätskitikut! (Toka ne kirjoitti, en mä itseäni näin kehuis.)

Töistä tullessa oli kaunis ilma ja tein taas kierroksen tiluksillani. Takapihalla siis, ja se nyt on äkkiä kierretty, mutta kuitenkin. Akileija on alkanut puskea uutta, raikkaan vihreää lehdistöä sinne vanhojen kuivuneiden alle ja tuoksukurjenpolvi sen vieressä on seurannut esimerkkiä. Saskatoon pitää kyllä leikata, se alkaa olla jo talon korkuinen. Jos se päättää tehdä ne 5 marjaa sinne ylimpiin oksiin, on hankala poimia! Ei vais, tuli siihen viime vuonnakin marjoja aika paljon, ainakin enemmän kuin 5 kpl.

Lumi on sulanut oikeastaan kaikki, mutta maa on varjopaikoissa vielä jäässä. Koitan hillitä kukkapenkkiensiivousintoani edelleen, siltä varalta että vielä joku kovempi pakkanen iskee. Ehkä nyt pääsiäisen aikana leikkelen pois kaikki rumat, pitkät varret kuitenkin.

***

Flunssainen olo kyllä ollut pari päivää, voi voi. Etten nyt vaan sairastuisi pitkäksi viikonlopuksi...

Me mullassa möyrimme

Aamulla oli jo aika ihana kevätilma. Teki mieli sännätä siivoamaan takapihaa ja kävinkin siellä hiukan patsastelemassa. Lähes kaikki lumet ovat sulaneet, kapea kaistale on vielä jäljellä juuri siinä ruusujen edessä. Nurmikko on vaan ihan litsis lätsis -märkä, ettei sinne paljon viitsi mennä tallailemaan. Maa on niin savista, että alkaa muuten muistuttaa jotain festarialuetta.

Jätin syksyllä jokseenkin kaikki perennat sellaisenaan talven ajaksi ja keväisin suurimmat kicksit saankin sitten kukkapenkkien siivouksesta. Musta on kertakaikkisen ihanaa ottaa jätesäkki, oksasakset ja leikellä maata myöten kaikki kuivuneet varret poikki. Yleensä vielä silppuan varret 5 cm pätkiksi, jotta menevät sitten kätevämmin roskikseen. Sitten, kun kaikki kukkapenkit on parturoitu siisteiksi, näkee paljon paremmin koska alkaa rehottaa... Jotain elämää pihan lämpimimmästä nurkasta jo löytyikin, kuten kuvasta näkyy.

Keväiset ajatukset ohjautuivat näitä ratoja kuin itsestään jo kesään. Siitä seurasi ostoskierros puutarhakauppoihin. Sekä Viherpiha- että Kotipuutarha-lehdet ovat jo julistaneet, että jos vielä ei ole siemeniään kylvänyt, alkaa jo tehdä tiukkaa aikataulun suhteen. Vaikka toisaalta tavatonta ei ole ollut sekään, että siemenestä kylvetyt kasvit kasvavat ruukuissa jo ihan kamalan honteloiksi ja pitkiksi, mutta juhannuksenakin on ulkona vielä niin kylmä, ettei heitä voi heittää ovesta ulos. No ehkei enää juhannuksena, mutta siinä kesäkuun alkupäivinä (-öinä) kuitenkin.

Jos arvoisa lukija nyt katsoo vasemmalle, hän näkee tänään ostetun satsin. Kylvömultaa, pikkupikkuruukkuja, siemeniä ja erilaisia pelargonioita. Oi onnea! Tokan kanssa perustimme leirin pesuhuoneen lattialle ja aloimme istuttaa. Voi pojat, että me istutettiin! Välillä meinasi mennä hermo kun multaa lensi vähän joka paikkaan, mutta enimmäkseen meni hyvin. Loppulaskennassa selvisi, että 33 purkissa on nyt siemenestä tulossa silkkikukkia, silkkiunikkoja, kesämalvikkia, köynnöskrassia sekä auringonkukkia. Ja 34. purkki sisältää Roomasta tuotuja jumalattoman kokoisen palmupuun siemeniä, jotka tuskin kasvavat ainakaan samoihin mittoihin, jos ollenkaan. Toka osallistui mullittamisen lisäksi niin, että kirjoitti ansiokkaasti kasvien nimet jätskitikkuihin. Nyt jos joku niistä erehtyy nousemaan mullan pinnalle, me tiedämme kuka on kyseessä.