Johan tässä menikin reilu puoli vuotta ihan ilman kirjoittamatta. Huomasin tänään vasta, että Tiia on kysellyt kuulumisia jo ennen juhannusta, joten päätin nyt kirjoittaa lyhyesti ja varovaisesti, ettei mikään nyrjähdä. Vähän tuntuu väkisin vääntämiseltä tämä, mutta jos se tästä vaikka alkaisi sujua taas pikkuhiljaa... Koska on pakko tunnustaa, että on ollut kovin ikävä tätä blogimaailmaa ja teitä, jotka jaksatte vissiin sitten kumminkin lukea jorinoitani ja jopa kysellä perään :-)
No. Kyllä meille ihan hyvää kuuluu. Viime vuoden verran tämä ero on ollut se vallitseva ja hallitseva olotila ja ajatukset ovat siinä olleet hyvin pitkälti, mutta nyt alkaa vihdoin tuntua siltä, että elämässä on hiukkasen muutakin. Erillään asumista on nyt tosiaan takana puolisentoista vuotta ja ero tuli viralliseksi helmikuussa, että on kai se jo aikakin mietiskellä muitakin juttuja. Otin heti helmikuussa käyttöön takaisin oman, entisen sukunimeni, siihen tottuminen kesti yllättävän kauan. Tuntuu, että vieläkin saattaa lipsahtaa väärä nimi, jos en keskity. Plus että välillä kyllä harmittaa olla eriniminen kuin lapset, mutta koin kuitenkin oikeammaksi ratkaisuksi olla taas "oma itseni".
Väitän, että lapsetkin ovat pärjänneet ihan hyvin. He ovat SK:n luona säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta tapaavat viikoittain (jos ei ole ulkomaanmatkalla hän). Lapset myös menevät mielellään hänen luokseen, mikä on ihana asia, koska olisihan se kurjaa jos joutuisi pakottamaan. Minä itse kuitenkin olen sitä mieltä, että sitä parempi mitä vähemmän joudun olemaan tekemisissä, mutta osaan kyllä olla asiallinen lasten aikana. Hyvä minä!
Tässä nyt ensi alkuun ja pääpiirteissään. Lupaan ruveta kirjoittelemaan enämpi taas! On niin kiva tavata teidät taas.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ero. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ero. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, heinäkuuta 09, 2012
sunnuntaina, lokakuuta 09, 2011
Toka 8 vuotta
Toka täytti eilen 8 vuotta. Piti kirjoittaa tämä juttukin jo eilen, mutta en vaan saanut aikaiseksi.
Kahdeksan vuotta on mennyt aikamoisen epätietoisuuden vallassa. Nyt alkavat ajatukset selvitä, vihdoin. Tässä eräänä päivänä, ehkä puolisentoista viikkoa sitten, ajoin töistä kotiin hiukan tavallista aikaisemmin. Lähellä kotia ohitin Tokan ja hänen kaksi kaveriaan matkalla iltapäiväkerhosta kotiin. Olivat pysähtyneet kiipeilemään ison puun oksille. Sillä hetkellä, kun katsoin pientä tyttöäni - ja nyt tekee pahaa, kun pitää käyttää kaikkien kliseiden äitiä, mutta niin se vaan oli - oikein tunsin sellaisen rakkauden tulvahduksen. Sellaisen lämpimän tunteen, että halusin vain halata pikkuista. Suojella.
Se, mikä tekee tapauksesta merkittävän ja minkä tajusin ihan siinä sitten heti perään, että taisi olla ensimmäinen kerta, kun niin kävi. En nimittäin muista aikaisemmilta vuosilta mitään vastaavaa, en edes Tokan vauva-ajalta. Hitto sentään. Voiko olla niin, että parempi myöhään kuin ei silloinkaan? Vai onko jotain peruuttamatonta jo tapahtunut? Vai enkö vain muista?
Tiedän vain sen, että kevään ja asumuseron jälkeen olen monen vuoden jälkeen lakannut syömästä masennuslääkkeitä, alan jaksaa asioita eri tavalla, käyn pitkästä aikaa jumpassa ja sain jopa kämpän siivottua tämänpäiväisiä synttärikahveja varten. Ennen kaikkea jaksan taas nauttia lasten kanssa olosta.

lauantaina, toukokuuta 07, 2011
Ruuvit löysällä
lauantaina, maaliskuuta 12, 2011
Muutos
Kirjoittaminen on taas jäänyt taka-alalle. Energiaa on kulunut vallan muihin suuntiin ja nyt kai sitten kerron mihin. Suuria päätöksiä on tehty ja niiden pohjalta SK muuttaa huhtikuussa muualle asumaan. Uusi asunto varmistui eilen, se on tässä ihan lähellä. Itse asiassa niin lähellä, että kunhan kelit paranevat, Ekakin pystynee sinne itse kävelemään. Eropapereita ei ole vielä täytetty, mutta eiköhän sekin eteen vielä tule. Asia kerrallaan. Tänä iltana kerroimme lapsille, enkä äkkiseltään keksi kamalampaa hetkeä elämästäni. Kerroimme heille, että he eivät millään tavalla ole vaikuttaneet asiaan tekemisillään tai tekemättäjättämisillään, että heitä rakastetaan ihan yhtä paljon kuin tähänkin asti, että isi ei kuitenkaan häviä mihinkään, että kukaan muukaan ei häviä mihinkään ja että asiasta saa puhua niin paljon kuin haluaa, kenen kanssa haluaa.
Kerron tämän siksi, että totta kai ero käy ilmi tulevissa kirjoituksissa ihan jo käytännön syistä. Tämän enempää en kuitenkaan ala sitä ruotimaan tai retostelemaan, saati ketään syyttelemään. Nyt kävi näin ja sillä sipuli.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)