Nostakaa Tarzan puuhun

Taas on joku merkillinen kirjoituksen hankaluus päällä. Kaikki muukin vaatii suuria ponnistuksia, ihan itsensä kanssa oleminenkin. Luulen, että nyt on se aika vuorokaudesta/kuukaudesta/vuodesta. Kesäväsymys alkaa vaihtua syysmasennukseen ja siitä sujuvalla liukumalla kaamossellaiseen, kunnes onkin taas kevät, jolloin perinteisesti ahdistaa myös.

Sain hyviäkin uutisia keuhkopoliklinikalla käydessäni viime perjantaina. Minulla ei ole sarkoidoosia. Hyvä uutinen, eikö? Sehän on ihan loistavaa, paitsi että oireet jatkuvat eikä niille ole mitään selitystä. No kerran vielä tietokonekuvaukseen ja PEF-mittaukset kotona, ja sitten lasku. Ja ettei liian tasapaksua olisi, niin tänä aamuna meni tunto oikean käden pikkusormesta ja nimettömästä, ja oikea korva on melkoisen kipeä juuri nyt.

Itse asiassa tarkemmin ajatellen taidan mennä nukkumaan. Ei se väsymykseen auta, mutta kuluu aika jotenkin rattoisammin. Viime yönä autoin kaveria kirjoittamaan sirkuksen historiaa englanniksi ja juuri kun olin muotoillut yhden mielestäni erinomaisen lauseen, herätyskello soi. Ei sillä, muistan sen lauseen kyllä vieläkin, mutten kerro sitä kun ei se varmaan pidä paikkaansa. Syytetään vielä virheellisen tiedon levittämisestä!

Peas on Earth

Onpas täällä hiljaista. Lapset ovat olleet yökylässä ja SK Helsingissä, minä yksin kotona pitkästä aikaa. Ja hiljaista tosiaan oli.

Kävin pitkästä aikaa BodyCombatissa. En muista, koska viimeksi olen käynyt, mutta tauon jälkeen taas tuntui kevyemmältä. Jaksoin ihan eri tavalla tehdä jopa hyppypotkuja sotkeutumatta koipiini... Tasapainokin on päässyt kehittymään salakavalasti esquivaa tehdessä. Tunti oli aika täynnä, mikä aina vähän latistaa tunnelmaa, kun pitää varoa mihin potkii ja lyö, mutta olo oli silti tosi hyvä jälkeenpäin. Suuntokin jaksoi kannustaa, 582 kcal käytetty hyvään tarkoitukseen.

Kotiin tulin ruokakaupan kautta ja sekin oli omituinen kokemus. Olin tietysti suunnitellut kaikkea mahdollista herkkua syötäväksi, mutta kun pääsin kauppaan, iski hedelmähinku. Siis yök karkkia ja herkkua, jees luumuja, päärynöitä ja sweetie. Niistä olen täällä nautiskellut (omenat toki siiderin muodossa). Saattaa olla niin, että ihmeiden aika ei ole ohi.

Digiboksille on tallennettuna sekalainen joukko elokuvia, joita en ole ehtinyt katsomaan. Eilen katsoin sentään yhden sieltä pois kuleksimasta, Mulholland Driven. Täytyy tunnustaa, etten ihan tajunnut sen kaikkia aspekteja, ehkä väsymyksen vuoksi, mutten myöskään aio katsoa sitä uudestaan. Poistin nimittäin sen jo boksilta. Yleisesti ottaen tykkään David Lynchin elokuvista, vaikka kaikki eivät olekaan parasta mahdollista katsottavaa yksin ollessa.

Nukuin aika huonosti. Näin unta, jossa jatkuvasti kaatuilin liukkaalla lattialla ja löin takaraivoni sekä lonkkani lattiaan. Aamulla herätessä huomasin, että vasen lonkkani tosiaan särki pitkästä aikaa. Takaraivo sentään ei. Sitä piti nimittäin varovasti kokeilla, tunnustan...

Nyt kun saisi itsensä liikkeelle!

*Turha huomautella otsikon kirjoitusasusta, se on tarkoituksellista :-)

Lomapäivä nro 3

Ja nyt jo tuntuu siltä kuin en olisi ikinä töissä ollutkaan. Ei sillä, kyllä tämä lomailukin työstä käy. Tänään olen pessyt kuitenkin vain 2 koneellista pyykkiä (enempää ei oikein mahdu kerralla kuivumaan), pyyhkinyt pölyjä, tampannut tyynyjä yms. pientä järjestelyä. Suunnitelmissa oli pysyä kotona koko päivä, Ekakin olisi vetänyt jo toista päivää putkeen pyjamassa, mutta sitten *kauhistus* kahvi loppui. Oli pakko lähteä kävelylle lähikauppaan.

Jo pukemisvaiheessa meni hermo yhdeltä ja toiselta. Armottomasti lahjoen ja desibelejä rohkeasti käyttäen pääsimme liikkeelle. Kotimatkan pelasti naapurin vauva ja Tokan päiväkotikaveri, jota kukkuutellessa matka taittui huomaamatta.

Viime yönä nukuin huonosti, 2 tuntia jumppaa taisi olla huono idea. Särki vähän sieltä sun täältä ja olo oli jotenkin epätodellinen. Toissayönä kuitenkin nukuin paremmin ja näin taas unta, jossa muutimme. Taas kerran siihen samaan asuntoon Kaivokadulla, jossa asuimme silloin kun Eka syntyi. Päällimmäisenä oli taas harmitus siitä, ettei meillä enää olisi omaa pihaa ja siitä, ettei Eka enää pääsisi itse aamulla koulutaksille hissin ja painavan ulko-oven takia. Unessa kävin talon takapihalla, joka oli täynnä kauniin punaisia, syksyisiä vaahteranlehtiä ja laskin, kuinka moni asukas oli laitattanut parvekelasit.

Lastenohjelmien aikana vetäisin sohvalla ihan kunnon päiväunet, mutta en nähnyt unia. Nyt katselemme Amerikan hauskimpia kotivideoita ja odotamme iltaa. Aiomme kaikki nukkua makuuhuoneessa ja katsoa DVD:ltä Ice Agea kunnes nukahdamme. Eli ehkä noin vartin verran.

Sleep tight

Näin viime yönä taas unta sarjastamme teema ja sen variaatioita. Teemahan on se, että asun ihkauudessa asunnossa, joko niin että olen jo muuttanut sinne tai sitten olen juuri ostanut sen. Nimenomaan minä olen vastuussa sen hankkimisesta, muut perheenjäsenet eivät siihen osallistu, vaikka aina mietinkin hyvin tarkkaan asunnon soveltuvuutta Ekalle ja hänen rajoituksilleen. Yleensä asunnossa on paljon edellisten asukkaiden omaisuutta. Joskus se on ollut vaatekaappi täynnä toinen toistaan hienompia iltapukuja, toisinaan taas pieni rasia, jonka sisällä on ollut "kaikki maallinen omaisuus". Yleensä asunnot ovat joko äärettömän tilavia tai sitten liian pieniä.

Viime yönä se oli liian pieni, omakotitalo. Siinä ei ollut kuin 3 huonetta, mutta jonkun muun kalusteet. Ovissa ei ollut kunnon lukkoja, eikä ikkunoissa verhoja. Mietin, missä nukumme ja millä saamme ikkunat peittoon.

Joskus näin unta, että olohuoneessamme lensi lepakko. Luin unikirjasta, että lepakoista näkevät unta vain mielisairaat ja narkomaanit. Se oli jokseenkin viimeinen kerta kun luin unikirjaa. Tiedän periaatteessa, mitä muuttamisunet merkitsevät, ja ne unet, joissa löydän vanhasta tutusta kodista uuden huoneen, jonka olemassaolosta en ole tiennyt vuosikausiin mitään. Alitajunta on omituinen juttu.

Mittari raksuttaa

Tänään on syntymäpäiväni, täytin 34 vuotta aamulla klo 8.40. Sama naama katsoo peilistä edelleen, mitä nyt hiukan on silmien alle tulossa ryppyjä ja otsalta löytyy pari harmaata hiusta. En mä kyllä edelleenkään tajua tätä aikuisuutta. Ihan typerää touhua. En jaksanut järjestää juhlia, SK osti mulle lahjaksi 2 Onnensanat-arpaa. Niin kuin aina. Toisesta voitin vitosen.

Nukuin viime yönä älyttömän huonosti. Oli vuorotellen liian kuuma ja liian kylmä, ja sitten liian sopiva. Aamulla, kun ajoin Tokan kanssa päiväkotiin, huomasin että on täysikuu. Kuuhulluutta mulla ei ollutkaan vielä diagnoosilistassani, että siinä mielessä kiva :-) Sitten kun vihdoin nukahdin, näin omituista unta, jossa en tiennyt olenko Puolassa vai Saksassa ja yritin isolla lentokentällä löytää saapuvat matkatavarat loputtomien rullaportaiden joukosta. Kentän laidalla oli pitkä rivi busseja, joilla pääsi Nalle Luppakorva -studioille.

Tänään oli jotenkin ihan kohtalainen päivä. Eilisestä mittausdepiksestä onnistuin nousemaan hiukan lähemmäs kuopan reunaa, en nyt ihan päivänvaloon asti mutta lähemmäs. Töissä oli enimmäkseen siedettävää, ei mennyt hermo pahemmin edes iltapäivän ruuhkassa (lue: siinä laumassa, joka yleensä noin yhden kieppeissä viimeistään pakkautuu lasikoppiin mölisemään omiaan. Siinä joutuu ihminen huutamaan niin, ettei omaa ääntänsä kuule). Virkistävä pikku detalji oli sanelunauhalle tallentunut lääkärin flatus.

Ekalla on ihana tapa "höpsyttää" huuliaan ollessaan oikein tyytyväinen johonkin. Höpsytys tulee siitä, että häntä hymyilyttää, mutta hän yrittää pitää naamansa peruslukemilla. Tänään nähtiin isoin höpsytys vähään aikaan, kun Eka ihan salamitteen kävi vessassa itse. Hän oli pelkissä kalsareissa (miehekkäästi toki) ja onnistui käymään pystypissillä ihan ilman avustamatta! Jonkun mielestä ehkä pikkujuttu 8-vuotiaalta, mun mielestä ihan höpsytyksen arvoinen!

Ihan hyviä asioita näin syntymäpäivänä! (Jos vielä uni tulis illalla...)