Eilen ja tänään olen istunut hotelli Marinassa Terveydenhuollon sihteerit ry:n vuotuisilla koulutuspäivillä. Osallistuin ensimmäistä kertaa moisille päiville enkä oikein tiennyt, mitä odottaa. Kahteen päivään mahtui kuusi eri aihetta, joista näin jälkeenpäin ajatellen kaksi oli, oman tämänhetkisen tehtäväkuvan huomioonottaen, jokseenkin hyödyttömiä. Onneksi ne olivat myös kaksi ensimmäistä luentoa, joten tunnelma parani loppua kohden.
Mielenkiintoista oli kuulla eri persoonallisuustyypeistä. Kun ottaa huomioon, että osastollamme on työssä pyöreästi 100 ihmistä, on selvää että siihen joukkoon mahtuu jos jonkinlaista hiihtäjää. Kouluttaja puhui Myers-Briggs Type Indicator (MBTI) -persoonallisuusteoriasta, joka pohjautuu Jungin oppeihin. Siihen kuuluu preferenssipareja, joiden perusteella määritetään ekstra- vs. introverttius yms. Tuon Wikipedia-linkin lopussa on linkki lyhyeen MBTI-kyselyyn, josta ainakin minä sain tulokseksi saman persoonallisuustyypin kuin miksi luennon perusteella itseni tunnistin. Tuon pikatestin perusteella olen ISFJ: 44 % introverted, 38 % sensing, 50 % feeling ja 33 % judging. Mitä tuo sitten tarkoittaa, en tiedä. Introvertti vs. ekstravertti (Jungin mukaan todellakin ekstrA) -jako ei sitten muuten tarkoita ihan yksiviivaisesti sitä, että on joko sisäänpäin vetäytyvä tai ulospäin suuntautuva, vaan sitä, että mistä ihminen mieluiten haluaa saada energiansa ja mihin sen suuntaa. Eli että vaikka olenkin introvertti, tykkään silti jutella ihmisten kanssa ja olla sosiaalinen, mutta se enemmänkin kuluttaa energiaa kuin tuo sitä. Töissäkin on pakko lähteä kansliasta joskus pois ihan vaan sen takia, että siellä on liikaa ihmisiä. Kävelen osaston ympäri rauhassa ja palaan takaisin, jaksan taas hetken muiden seuraa. Harmittaa, etten ehtinyt kuunnella tätä luentoa ihan loppuun asti, kun piti hakea lapset (SK taas Helsingissä).
Työturvallisuus oli seuraavana aiheena, siltä kannalta että millainen on turvallinen työhuone, turvallinen työasu ja miten parhaiten rauhoitellaan kiukkuinen asiakas. Työhuoneeni ei ole millään lailla turvallinen näiden asiakaskriteerien kannalta, mutta toisaalta sillä ei ole mitään väliä koska, leikkausosastolla kun ollaan, osaston ovet ovat lukossa eivätkä potilaat saati omaiset vaeltele meillä mitenkään valtoimenaan. Voihan sitä tietty joku työkaveri joskus kilahtaa, mutta katsotaan se tilanne sitten kun se vastaan tulee. Mielenkiintoista oli se, että ns. puhejudo taitaa multa sujua aika luontaisesti. Ainakin niissä parissa hassussa tilanteessa, jossa olen haastavia asiakkaita kohdannut, olen ihan mistään judosta tietämättä toiminut juuri niinkuin tänään opastettiin. No en ihan joka kohtaa ole toteuttanut, mutta pääkohtia kuitenkin (ei käsketä rauhoittumaan, pyydetään anteeksi ja otetaan vastuu, nostetaan jalustalle ja annetaan viimeinen sana asiakkaalle, muun muassa). Kouluttaja oli entinen poliisi, joka sai esityksensä melko eläväksi kertomalla esimerkkejä elävästä elämästä sekä hyvässä että pahassa.
Sitten seurasi asiaa työhyvinvoinnista. Itse en ole vielä niin loppuunpalanut lyhyen työurani aikana, että olisin vielä tässä vaiheessa kokenut asiaa kovasti omakseni, tunnistin kyllä muutamia työtovereita (valitettavasti). Tämän luennoitsijan kohdalla keskityin nauttimaan siitä, että hän puhui selkeästi ja rauhallisesti, ilman minkäänlaisia täytesanoja tai maneereja. Siinä korva lepäsi. Toisin kuin siinä esiintyjässä, joka 35 minuutin esityksen aikana sanoi 95 kertaa "toi". Tiedän, koska laskin. Ei siinä enää keskitytä asiaan.
Mutta. Vaikka melkein kaikki aiheet olivat kiinnostavia ja melkein kaikkia luennoitsijoita oli kiinnostava kuunnella ja kollegoiden seura oli mukavaa ja ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, ne eivät suinkaan olleet pääasia. Pääasia (ja siitä päästäänkin luontevaa aasinsiltaa pitkin koko postauksen otsikkoon...) oli viimeinen esiintyjä, Roman Schatz, joka puhui kulttuurien välisestä viestinnästä ja oli muutenkin ilo silmälle. Oli kuulemma aamu-tv:ssäkin tänään, harmi kun en nähnyt.
Epäviralliseen antiin kuului eilisiltainen buffetti, jonka jälkeen baarissa keskityttiin moniin muihin työn kannalta olennaisiin tiedon murusiin (siis ei TOD. juoruiluun...). Luulenpa, että osallistun ensi vuonnakin.
Aamulla saimme myös tervehdyksen Turun kaupungilta förin äijän eli Markku Heikkilän muodossa. Hänen hauskasta esityksestään sopii loppukaneetiksi elämänohje, joka kuuluu näin: Hymy on naaman pihavalo, siitä näkee että sielu on kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti