Kukkia ja sidontaa

Kävin äsken krapaamassa etupihaa puhtaaksi lumesta. Lämpötila on plussan puolella pari hassua astetta, ja räystäät tippuvat! Olisin halunnut kauemminkin seistä rännin äärellä katselemassa ja kuuntelemassa vesipisaroiden tipuntaa, mutta en kehdannut. Naapurit, nääs... Takapiha elikkäst puutarhani on onneksi ihan kokonaan auringon puolella (ettei peräti olisi etelä tuo ilmansuunta), joten kai sieltä joskus lumet häipyvät. Mieleni on monasti tehnyt lapioida sieltä puolelta terassin alue lumettomaksi, toistaiseksi olen saanut hillittyä. Tai no kerran melkein aloitin, mutta lopetin saman tien, kun meinasin törkätä lapion varren olohuoneen ikkunasta läpi.

Sisätiloissa saa vähemmän tuhoa aikaan, joten olen keskittynyt tekemään meditatiivisia harjoituksia, jotka tähtäävät siihen hetkeen, kun tosiaan voi mennä pihalle ja upottaa kyntensä multaan. Ja juuri tuossa edellistä lausetta kirjoittaessani tuli mieleen, että voi p ja aska, miten mä mitenkään voin pihalla kyykkiä kun lonkat huutaa hoosiannaa tässä jo muutenkin?! Pitänee reilusti kontata niin kauan kuin polvet kestävät ja sen jälkeen siirtyä suoraan vatsamakuulle, kenties. No, se on sitten sen ajan murhe.

Nythän on niin, että kaikkien tänä päivänä kuuluu erikoistua, mielellään mahdollisimman kapealle alalle, jotta voi kutsua itseään oikein spesialistiksi. Niinpä minäkin aion tästä profiloitua näissä kasvihommissa. Alan kasvattaa (tai no, alkajaisiksi yritän edes pitää hengissä) orkideoja sisällä ja pelargonioita ulkona sitten kesällä. No, ensimmäinen orkideani on pysynyt ihan kunnossa jo kokonaisen viikon, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin! Pelargonioita sen sijaan on ollut joka kesä jo kauan, niiden huono puoli on se, etteivät oikein tahdo pysyä talven yli hengissä tavallisissa huoneoloissa. Yksi on kuitenkin tämän talven ollut tallessa ja kyllä se nyt näyttäisi olevan hengissä edelleen. Eri asia on sitten se, miltä se näyttää kun alkaa oikein kasvaa. Pitänee leikata sitä jotenkin.

Olen aika huono tuntemaan ja varsinkin muistamaan erilaisia lajikkeita, mutta tämä talvehtinut pelargoni on Mårbackan lajike "Drottning Ingrid". Tiedän, koska purkissa on vielä puutarhaliikkeen nimilappu jäljellä... Kokoelma kasvoi eilen kahdella, kun kävimme lasten kanssa retkellä kasvitieteellisessä puutarhassa. Siellä on pieni taimi- ja siemenmyymälä, josta saa edullisesti pieniä alkuja, valikoima tosin on aika sattumanvarainen. No joka tapauksessa, ostin kaksi pientä pelargonia, yhteensä vain 5 e. Halpa! Toinen on palsamipelargoni eli Pelargonium graveolens (luulisin) ja toinen lääkepelargoni eli Pelargonium radens (jälleen luulisin, enkä oikein löytänyt mitään hyvää linkkiäkään tuohon).

Sen sijaan törmäsin tällaiseen kertomukseen pelargonien (ja erityisesti palsamisellaisen) ominaisuuksista (linkki tässä):

Palsamipelargoni P. graveolens on alunperin kotoisin Afrikasta ja kaivauksissa on löydetty merkkejä sen käytöstä jo muinaisessa Egytissä, jossa sitä on käytetty haavoihin ja kasvaimiin sekä naiset ovat käyttäneet kasvia mm. ihonhoidossa. Tämän vuoksi kasvia näkee joskus kutsuttavan nimellä Egyptian Geranium. Kasvia on lisäksi käytetty kaikenlaisiin "naistenvaivoihin" ja sitä käytetään nykyäänkin laajalti mm. aromaterapiassa.

Palsamipelargoni yleistyi huonekasvina 1700-luvulla ja niitä sijoitettiin ympäri asumuksia, koska sen uskottiin pitävän pahat henget loitolla. Eripuolilta Eurooppaa kerrotaan täysin samanlaista tarinaa isännästä, joka käski emäntää puistelemaan kasvia, koska "pappi näkyy olevan tulossa". Kasvi toimi siis eräänlaisena ilmanraikastimena.

Kasvin uskottiin myös tehoavan kaikkiin mahdollisiin sairauksiin ja vieläpä mustasukkaisuuteenkin.

Nykyiset palsamipelargonit (Pelargonium x graveolens) ovat kahden lajin, P. radens (tuoksupelargonin) ja P. capitatum (ruusupelargonin) risteytys. Tunnetuin tämän lajin kasvattaja Suomessa oli Fredrika Runeberg joka uskoi sen parantavat kaikki mahdolliset sairaudet; se oli myös hänen lempikukkansa. Palsamipelargonin lehtiä käytettiin jo silloin juomien ja hillojen maustamiseen. Edelleenkin sitä käytetään ruoanlaitossa laajasti ja eräs ainakin ruotsissa tunnettu herkku onkin pelargonikakku. Tähän ei kuitenkaan kannata kokeilla "vääriä" lajeja.

Palsamipelargonia kutsutaan Ruotsissa tohtori Westerlundin kukaksi ('Dr. Westerlunds blomma') tunnetun ruotsalaisen lääkärin mukaan, joka kasvatti sitä vastaanottotiloissaan. Koska kasvin uskottiin puhdistavan ilmaa ja tekevän hengitysilman terveellisemmäksi niistä myös jaettiin pistokkaita potilaille.

Oppia ikä kaikki!

Vuosihuollettu

Kerran vuodessa on diabeetikkona hyvä olla. Tehdään vuosihuolto, ihan niinkuin paremmallekin autolle. No öljyjä ei sentään vaihdeta, mutta kaikki olemassa olevat möhnät tutkitaan. Tosin sydänkäyrää ei tänä vuonna otettu, kun kaupunki säästää. Toivoa siis sopii, ettei ainakaan pumppu prakaa tässä piakkoin. Diabeteksen Käypä hoito -suositukseen on aika pitkälti kirjattu nämä, mitä milläkin kontrollikäynnillä tarkistetaan. Kaikki näyttää aina niin hienolta paperilla...

Se hienous jotenkin karisee vaan aina siinä vaiheessa, kun yrität puhua lääkärille siitä, että nyt ei oikein tämä hoito nappaa. Itse asiassa se ei voisi vähempää kiinnostaa. Toistaiseksi olen enimmäkseen pakottanut itseni sentään pistämään insuliinit, mutta silloin tällöin en jaksa vaivautua tekemään sitäkään. Pitkäaikaisverensokeri oli tällä kertaa 9,5 %, ehkä pari kymmenystä matalampi kuin viimeksi. Ei siinä mitään kato kun mittaat nyt kolme päivää ennen ja jälkeen joka aterian ja kirjoitat tähän kaavakkeeseen kellonajat, verensokerit, insuliini- ja hiilihydraattimäärät niin kato puhutaan sitten. I think not. Jos joku aseella uhkaa, voin just ja just saada mitattua kolmena päivänä, mutta en tod. peräkkäisinä. Insuliinimäärätkin voin kirjoittaa niille varattuihin sarakkeisiin, jos nyt on pakko. Mutta hiilihydraatteihin vedän rajan. Ehdottomasti. Hei naurakaa mulle jos haluatte, mutta ei ei ei.

Reumalääkäri oli puhelinkeskustelun perusteella lähettänyt diabeteslääkärille viestin, että jos jälkimmäinen voisi katsoa niveltilannettani, että vaatiiko se aikaisempaa vastaanottoaikaa kuin vasta juhannuksena. Hienosti sekin meni! Kerroin merkillisestä kivusta, joka on kuin oikeaan solisluuhun iskettäisiin puukko ja väännettäisiin siinä. Lääkärin mukaan siinä sattuu joko lihas tai luu. Jaahas. Enpä olisi arvannut. Muut nivelet eivät herättäneet minkäänlaista kiinnostusta. Systeemi on kyllä tosi kökkö siinä mielessä, että yksi lääkäri hoitaa vain keuhkoja, toinen vain niveliä ja kolmas vain diabetesta. Ketään ei kiinnosta oman erikoisalan ulkopuolelta olevat oireet, vaikka ei se nyt vaan voi mennä niin, että ne eivät muka mitenkään liittyisi toisiinsa. Mutta mistään ei saa sellaista lääkäriä, jolle saisi kertoa kaiken, mikä mättää.

Tämän käynnin anti jäi siis hyvin pitkälti siihen, että munuaiset toimivat hyvin, jaloissa on tunto tallella ja sokerit on liian korkealla. Mutta kato täytä nyt se kaavake niin katotaan!

Hiihtolomalla

Viikon loma. Aikaa opetella uuden kameran käyttöä. Ehkä joskus opin vielä ottamaan hyviä kuvia... Ylhäältä alaspäin: Tokan taidetta, orkidea ja Ekan niska.

Lisää luettavaa

Lisäsin tuonne sivun oikeaan laitaan blogilistaan pari uutta tapausta.

Conny Wenkin blogin, paljon valokuvia lapsista ja perheistä. Aika paljon lapsia, joilla on "a little extra" eli yksi ylimääräinen kromosomi, mutta myös muita. Katselin kaikki kuvat läpi (en välttämättä jaksanut lukea tekstejä) ja itkin aika paljon. Enimmäkseen ehkä siksi, että kuvien ihmiset ovat onnellisia ja heillä on tarkat ääriviivat.

Toinen uusi blogi on nimeltään Slurping Life. Paljon valokuvia, kategorioissa myös cp-vammaisuus.

Olen lyijyä

Vielä ei ihan ole kevät, mutta se alkaa vääjäämättä lähestyä. Sen tietää esimerkiksi siitä, että muurahaiset ovat heränneet talviuniltaan ja tulleet meille ruokavieraiksi. Toissapäivänä, sillä aikaa kun olin töissä. Ja siitä, että pikkulinnut sirkuttavat ja luulenpa, että näin tänään mustarastaan naapurin pensaassa. Se ei laulanut, mikä on sääli. Ja siitä sen tietää kaikkein parhaiten, että masennus painaa päälle kuin mikäkin kun painaa päälle.

En ole koskaan vielä ollut näin väsynyt, masentunut ja huonolla päällä. Töissä on paska olo. Kotona on paska olo. Nukkuessa on paska olo. Hereillä on paska olo. Vähiten paska olo on kuitenkin nukkuessa, siksi olen yrittänyt nukkua niin paljon kuin mahdollista. Ja siksikin, että olen niin väsynyt. Töissä silmiä kirveltää väsymyksestä ja pelkään, että jonain päivänä vielä lyön nenäni näppikseen. Ärsytyskynnyskin on niin matalalla, että ei siihen tarvitse pelätä kompastuvansa. Ylitys käy varsin vaivattomasti, etenkin työkavereilta. Ja SK:lta. Tuntuu aika paljon siltä, ettei mulla ole enää ääriviivoja - pelkkää suttua vain.

Tänään yritin helpottaa oloani käymällä puutarhamyymälässä. Kiersin kauppaa ympäri aika kauan, koska en nykyään enää kykene tekemään oikein minkäänlaisia päätöksiä. Pohdiskelin pitkään, että ostanko orkidean vai en. Loppujen lopuksi en ostanut, sen sijaan ostin oliivipuun. Kotiin tultuani istutin sen uuteen ruukkuun ja muutenkin tuunasin hiukan vanhojen huonekasvien multia. Hetkeksi se helpottikin. Harmi, että oikeisiin pihapuuhiin ei pääse vielä pitkään aikaan, kaipaan todella puutarhaterapiaa.

Blogi 1 v.

Elä itte paremmin täyttää tänään 1 vuoden! Onnea hänelle! Taidan jatkaa kirjoittelua, koska ilmeisesti joku jossain kuitenkin lukee. Vaikka on tämä aika valitusta enimmäkseen. Seuraaminen kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen, joten se siitä.

Ottakaa, hyvät ihmiset, kakkua! Joskin vain virtuaalisellaista mutta kuitenkin. Kiitos ja kumarrus.

Valintakysymys

Sitä olen miettinyt paljon tässä lähiaikoina. Sitäkin, että kirjoitanko mietinnästäni mitään, koska tiedän etten osaa sanoa järkevästi sitä, mitä päässäni liikkuu. Mutta ehkä kuitenkin yritän.

Se alkoi siitä, että Ekan katetrointiasia on edelleen suuren suuri kompastuskivi perheessämme. Eka ei suostu toimenpiteeseen, joka on joutunut olemaan nyt jäissä kunnes reilun viikon päästä menemme taas sairaalaan harjoittelemaan ja puhumaan asiasta. SK ei myöskään voi vieläkään ymmärtää proseduurin tarpeellisuutta - hän haluaa ensin tietää, onko siitä hyötyä, ennen kuin ruvetaan toteuttamaan edes kokeilua. Mahdoton yhtälö, mielestäni. Niin sitten eräänä päivänä pohjamudistani tokaisin SK:lle, että miksi aina joka helvetin asia hakkaa vastaan tässä elämässä. Hän sitten siihen, että "Se on valintakysymys".

Onko se kuitenkaan nyt ihan niinkään? Olen luonteenlaadultani kieltämättä hyvinkin peruspessimisti ja draamaan taipuvainen, mutta olen silti mielestäni pärjännyt kohtalaisen hyvin kaikki, mitä on pärjätä pitänyt. Totta kai olisi ehkä hienoa olla sellainen, että vastoinkäymisten kohdalla vain kohauttaisi olkiaan ja jatkaisi eteenpäin, mutta sanon ehkä koska en ole ihan varma senkään metodin toimivuudesta.

Jos nyt ajattelen omaa elämääni, joka ei ole mielestäni mitenkään huono ollut, vaikka siihen on mahtunut enemmän kuin monille muille (ja luojan kiitos vähemmän kuin toisille monille muille). Mitä sitten olen itse valinnut? En valinnut itselleni diabetesta, kilpirauhasen vajaatoimintaa enkä näitä muita omituisia oireita, joille ei nimeä toistaiseksi ole löytynyt. En valinnut Ekalle cp-vammaa. En valinnut kaavintaan päättynyttä, keskeytynyttä keskenmenoa ja toista heti sen perään ennen Tokan syntymää. En valinnut isälleni leukemiaa. En valinnut Tokan vaikeaa vauva-aikaa, jonka käytännössä kärsin yksin. Enkä todellakaan näiden päälle valinnut vielä SK:n isotissistä opiskelijablondia.

Tämä nyt oli tosi tökerö listaus. Kaikista noista on toisaalta vuosia aikaa, toisaalta niistä mistään ei pääse eroon, ikinä.

Mitäs mää sitten olen valinnut? Tuntuu, että lista on lyhyempi... Valitsin, että menen SK:n kanssa naimisiin ja valitsin, että haluan äidiksi. Ja opiskelijablondin jälkeen tein valinnan, jonka järkevyydestä voidaan olla montaa mieltä. Kaikki hyviä valintoja, yhtäkään en kadu.

Sitten. Tähän kohtaan tyssää se, mitä saan päästäni ulos, eikä tuo edelläolevakaan ole sinne päinkään niin sulavasti kirjoitettu kuin haluaisin. En tiedä mahdatteko ollenkaan ymmärtää, mitä ajan takaa. Mahdanko itsekään tietää. Jotain siihen suuntaan, että tässä tämä on mennyt, mutta ei se jumalauta ole mikään valintakysymys!

Nyt valitsen vielä, että painan kuin painankin julkaisu-nappulaa, jaksamatta miettiä enempää. Sorge.