Visus

"Potilaalla oikeassa kädessä erittäin huono näkö."

Kenkätalossa ketään kotona?

Tänä aamuna, kun puin Ekaa kouluun, huomasin että lenkkarit ovat taas kerran kuluneet puhki. Ihan parissa kolmessa viikossa. Sentin verran vähintään puuttuu kengänkärjestä. Vasen jalka on pahempi, sen varpaat laahaavat joka askeleella maata pitkin. Eräässä Ekasta kertovassa tekstissä sanottiin joskus, että "kengät osuvat maahan joka askeleella". Näin se on ja siksi kengät kuluu. Vieressä on havainnollistamismielessä kuva tästä viimeisimmästä poposta. Otin vapauden laittaa kengän sisään pienen taskulampun, jotta paremmin saatte käsityksen ongelman (ja reiän) koosta.

Mitä sanoi poika, kun huomautin reiästä kengässä? "No mä vähän ajattelinkin että olen jotenkin ollut lähempänä luontoa."


Koulussa on hänellä kuitenkin mennyt kivasti. Englanti on lempiaine varmaankin, sellaisella hartaudella läksyjä tehdään. Ja heti ekana päivänä, kun läksyjä tuli, tekstiä syntyi tämän sivullisen verran. On se vaan aika mato!

***

Sanelut ovat olleet hetken tauolla. Tämän päiväinen sitaattimme tulee jo kirjoitetusta tekstistä eli virhe ei ole sanelijan vaan kirjoittajan. Onneksi se en ollut minä, ehhehe ehhehe.

Leikkauskertomus alkaa tästä ja sitten "laajennetaan avausta purjoilla". Varmistin salista, ettei siellä ole harrastettu mitään sisäistä ravitsemusterapiaa saati vihanneskauppaa ja korjasin tekstiin sitten, että instrumenttien nimi on purija.

Ryhtiliike partialis

En mä ajatellut mitään käänteentekevää parannusta elämässäni tehdä, mutta hiukan ehkä ryhdistäytyä kuitenkin. Vähän jos nyt koittais katsoa syömisiään ja juomisiaan, hiukan liikkua ja miksei myös inan verran ajatella diabetesasioita. Vaikken edelleenkään halua. No, arvelin että nyt kun kesän pakkaskausi on ilmeisesti lähenemässä loppuaan, voin korvien puolesta turvallisesti pyöräillä töihin. Pakkasin mukaan jumppavaatteet, koska BodyPump-tunti alkoi kätevästi töiden jälkeen. Eli siis pyörällä töihin, töistä pumpiin ja pumpista pyörällä kotiin.

Mä kyllä protestoin jyrkästi tätä liikkumissysteemiä verensokereiden suhteen. Jos/kun haluan mennä illalla jumppaan, pitäisi periaatteessa vähentää jo aamun pitkävaikutteista insuliinia, että vs olisi sopivalla tasolla liikuntaa ajatellen, mutta tällöin se on myös koko muun päivän liian korkealla. Tai sitten voi pistää ihan normimäärän ja mennä edes jonkunlaisilla sokruilla päivän siihen liikuntaan asti, mutta sitä ennen pitää sitten tankata ja syödä niin helvetisti, että se vesittää koko liikunnan painonhallinnallisen funktion. Minkä lisäksi koko ajatus tästä prosessista vetää mielen matalaksi. Niinpä olen enimmäkseen pistänyt vähemmän ja mennyt korkeilla sokereilla varman päälle koko päivän ja ollut ajattelematta koko asiaa.

Ja sitten kun yrittää, meinaa että edes hetken hyvin, niin jossain vaiheessa kalikka kalahtaa. Niinkuin tänään. Pumpin jälkeen sokeri oli korkealla, siellä 13:n tienoissa. Söin sapuskaa enkä pistänyt ylimääräistä. Onneksi, sillä kesken Tokan ja minun kaupunki-farkkujenosto-jäätelönhaku-siskollesynttärilahja-apteekissakäynti -kierroksen iski hypo. Minkä johdosta seuraavalla kerralla, kun aion liikkua, nostan sokerit ehkä vielä hiukan korkeammalle kuin tänään. Ihan vaan varmuuden vuoksi... Noidankehä, anyone?

Voi olla, että menen huomenna bussilla töihin ja sanoudun irti salilta.

***

Päivän san(elu)a. Kaksi pätkää tänään, korvaukseksi siitä etteivät ole ihan hah haa -hauskoja. Miettikää tykönänne.

"Tuumori vuotaa välillä hieman enemmän ja välillä hieman voimakkaammin."

"Jatketaan huolellista ja tarkkaa tuumorin poistoa varovaisesti, poisto on kyllä tarkkaa, varovaista ja melko hidastakin."

Kossuhantti kottujuntti

Kottelinjuntti koverinkantti konssakantti kojantti kovikäntti kolmi-intti, kotteientti konhäntti koennuttintti kotamintti konontti kontinkielikontti. Kohmeellistaintti. Kohansentti kooluukuntti koleisynttikovistukseensintti! Kopasinluntti konellehäntti korjoittaakintti koppaleenkantti kogiablontti koinnäntti, kottaentti koosantti kosiasta-antti kosituksenkäntti.

Mutta enempää en pysty kirjoittamaan noin, alkaa silmät sattua…

***

Sanelu, osa 4:
”Potilas nukahtanut työpöydän ääreen saaden iskuvamman nenäntyveen, tähän tullut palkeenkieli, joka päivystyksessä liimattu.”

Voisi hyvin kertoa mun työpäivästäni tänään.

Oi voi.

Aika rientää kun pitää hauskaa.

Eilen oli bändin kevätkonsertti. Tarkoitus ei ollut vetää mitään ryppyotsaista, korkeakulttuurista taidepläjäystä, vaan pitää hauskaa ja yrittää viihdyttää ihmisiä. Tavoite saavutettiin, mutta yleisöä olisi saanut olla rutkasti enemmän. Kai kuulijoita nyt sentään oli enemmän kuin soittajia (en laskenut), mutta ei kyllä paljoa puuttunut. Tunnelma oli kuitenkin mukava ja soittaminen oli kivaa, olisin voinut jatkaa pidempäänkin. Tänä vuonna roudaaminenkin sujui melko kitkatta, paitsi että käsivarsissa tuntuu edelleen nuottitelinelaatikoiden kantaminen.

***

Mutta se varsinainen oi voi. Ei kannattais minun mennä enää mihinkään puutarhaan. Tänään kävin, en olis muuten mennyt mutku äiti pyysi, hällä on polvi leikattu eikä pysty itse ajamaan autoa. Äitiä pitää aina totella, joten kuskasin. Ennen kuin menin, kuvittelin että ihan hyvissä kantimissa tämä pihajutska jo on, en tartte enää mitään. Kun olin matkalla, synkistelin siinä hiukan että ihan turha mitään kukkia on laittaa ja hyysätä, kohta on kuitenkin syksy ja ne kuolee kaikki. Kun päästiin puutarhalle, huomasin että jummi, Mårbackan pelargoneja, niitä mulla ei olekaan vielä yhtään ja ne on maailman kauneimpia. Eikä muuten tuota tulppaanipelargoniakaan... Arvatkaa hei, onko nyt? Juu, mulla on 11 pelargonia ny. Mutta eihän niitä voi koskaan olla liikaa! Eihän? Ja itse asiassa tarvitsin aivan välttämättä etupihan puolelle isoon ruukkuun pienen pallotuijan ja murattia. Niillä mennään taas hetken verran.

Jos ei ole vielä käynyt selväksi, niin uskon lujasti puutarhaterapiaan. Ainakin omalla kohdallani. Mieliala on kohonnut selvästi kun kevään myötä on pääsyt pihalle penkomaan ja ihailemaan kasvua. Kunnes luin naistenlehdestä artikkelia (tai oikeastaan en edes lukenut, otsikko riitti). Siinä kehoitettiin totuttamaan lapset pihatöihin jo pienestä pitäen ja nauttimaan yhdessä puutarhanhoidosta ynnä muuta absurdia. Mitä nautintoa on siinä, että vahdit vieressä haukkana ettei rikkaruohojen sijasta kukkapenkistä nyhdetä niitä varsinaisia istutuksia? Esimerkinomaisesti mainittuna. Mä ainakin nimenomaan nautin siitä, että pihahomma on mun homma, hermo lepää kun saan iskeä sormet multaan, kitkeä voikukkia, leikata ruohoa ja kastella. Paitsi etten nauti enää, kun on koko ajan huono omatunto siitä, etten nyt sitten ota lapsosia mukaan hommeleihin. Näköjään en vaan voi voittaa.

***

Sanelut, osa 3:
"Potilaalle sattunut epämääräinen tapaturma Yhdysvalloissa, josta ei ole tarkempaa tietoa."

Lyhye(hkö)sti

Sanelut, osa 2:

"Tämän jälkeen haavan huolellinen sulku kahdessa erillisessä kerroksessa vahvalla sulavalla ja ohuemmassa kolmannessa sulavalla kerroksessa subkutaanikerrokseen."

Pakkopulla

Hei arvatkaa mitä? Mä olen ihan hirveän väsynyt! Montakohan kertaa päivässä mahdan nykyään sanoa sen? Tai töissä sen, etten jaksa enää yhtään mitään? Taidan olla aika paskaa seuraa nykyään. Mutta kun mä olen niin hirveän väsynyt! Harkitsin tuossa männä viikolla, että otan kuponkivapaata ja jään kotiin nukkumaan. Mutta ei siinäkään ole järkeä, koska ei tämä väsymys nukkumalla lähde. Että siinä mielessä olen ihan kiusallanikin mennyt töihin kertomaan huonoja vitsejä ja sähläämään. (No en mä oikeasti ole mitään sählännyt.)

***

Mummin asunto alkaa olla aika tyhjä jo. Kävin äitini kanssa tänään viemässä käytössä olleet apuvälineet takaisin lainaamoon. Näyttää siltä, että suurin osa irtaimesta päätyy kuitenkin jälkipolvien nurkkiin... Minä olen sieltä perinyt pitsiverhot, kauniin itämaisen maton ja paljon pieniä, kauniita esineitä, joita on mukava katsella vielä vuosien päästäkin.

***

Ettei tämä kuitenkaan menisi ihan pelkäksi synkistelyksi (johan siitä yleisökin kaikkoaa!), niin tänään blogissani alkaa uusi sarja nimeltä Verbaaliakrobatia. Mahtaako olla paras mahdollinen nimi, pidätän oikeuden muuttaa sitä myöhemmin, jos siltä tuntuu. Sisältö tulee kuitenkin pysymään samana. Sarjassamme seurataan lääkäreiden saneluita, joiden sisällöstä on joskus äärimmäisen vaikea ottaa selvää milloin artikulaation, milloin minkäkin ulkosanelullisen seikan (esim. flatus, oven kolahdus) takia. Tai sitten siinä ei vaan kerta kaikkijaan oo järkee! Tai on muuten vaan hauska. Kirjojakin näistä on julkaistu.

Sarjan avaa:
Heikkoutta kaikissa jaloissa molemmin puolin.

To be continued!