Hyvinä päivinä on riittänyt tarmoa tehdä jotain muutakin kuin tuijottaa apaattisena tietokoneen ruutua. Huonoina päivinä pitäisi väkisin yrittää tehdä jotain muuta. Nyt ei rahkeet riitä tämän suurempaan repäisyyn.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuskan parahdus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuskan parahdus. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, elokuuta 22, 2011
lauantaina, toukokuuta 21, 2011
Vakuuttumisen vaikeus
Uuden elämäntilanteen myötä oli luontevaa päivittää kodin, ihmisten ja auton vakuutusturva, varsinkin kun vakuutusyhtiön vaihto on ollut tehtävälistalla ehkä noin viimeiset viisi vuotta. Kuka tahansa muu olisi ehkä marssinut aikomansa yhtiön tiloihin, ilmoittanut aikeensa ja sillä hyvä. En minä. Aiheesta seuraa romaani...
Ihmiset ja koti vaihtoivat vakuutuksen tyyssijaa ihan suosiolla, ei ongelmia. Paitsi että ollaan kaikki niin kremppoja, että kellekään meistä ei myönnetä minkään valtakunnan sairauskuluvakuutusta, mutta se nyt on pientä. Auto se osoittautui varsinaiseksi murheenkryyniksi!
Koska olin asialla ensimmäistä kertaa, en tiennyt että proseduuriin tarvitaan rekisteriotteen ilmoitusosa. Sanoin reteästi vakuutushenkilölle, että tuon sen seuraavana päivänä. Välittömästi tämän jälkeen aloin miettiä kuumeisesti, mistä alan etsiä moista paperia. Kotona löysin kaikki muut autoon liittyvät pumaskat paitsi tätä tarvittavaa ilmoitusosaa. Soitin SK:lle ja kysyin, onko se ehkä hänen arkistoissaan tai onko hänellä muistikuvaa sen olinpaikasta. Ei ollut eikä ollut.
Seuraavana päivänä kävin taas vakuutushenkilön pakeilla astetta nolompana ja kerroin, ettei ole hajuakaan ilmoitusosan olinpaikasta. Hän sanoi, että ei se mitään, TraFin sivuilta voi helposti pankkitunnuksilla tilata uuden. Minä sitten siihen että kiitos, teen sen. Kotona illalla kirjauduin pankkitunnuksilla TraFin sivuille ja kiroilin palvelun toimimattomuutta, kun ei se olisi antanut minun tilata muuta kuin rekisteriotteen teknisen osan. KUNNES valkeni: En voi tilata ilmoitusosaa, koska en ole auton omistaja! Eka on omistaja, minä ja SK ollaan haltijoita! Eikä Ekalla tietenkään mitään pankkitunnuksia ole.
No, laitoin viestiä SK:n siskolle, joka on katsastuskonttorissa töissä ja kysyin, että mikä neuvoksi. Hän sanoi, että katsastuskonttorista saan kyllä uuden ilmoitusosan, mutta SK:lta pitää olla valtakirja, koska hän on toinen haltija, ja että jotain se sitten maksaa. Sanoin, että selvä, kirjoitan valmiiksi valtakirjat kaikkia maailman olosuhteita varten ja menen katsastuskonttoriin.
Seuraavana päivänä töissä, kun olin aloittamassa valtakirjojen kirjoittelua, puhelin piippasi viestiä SK:n siskolta. Hänelle oli tullut mieleen, että koska auto on edelleen rahoitusyhtiön omaisuutta, niin ilmoitusosa on tietenkin siellä! Nerokasta! Mulle ei tullut mieleenkään. Siitä paikasta soittamaan rahoitusyhtiöön.
Netistä löysin puhelinnumeron, jossa luki asiakaspalvelu. Soitin siihen. Sieltä sanottiin, että hetkinen, yhdistä asiakaspalveluun. Okei... Asiakaspalvelu ei vastannut. Soitin vähän ajan päästä uudelleen, selitin asiani taas ja minulle sanottiin, että hetkinen, yhdistä rahoituksen puolelle. Okei... Vastattiin, selitin asiani ja kävi ilmi, että vastannut henkilö oli keskus. Asia selitetty ännännen kerran turhaan. Sain suoran numeron, josta parin yrityksen jälkeen vastattiin.
Taas selitin asian. Juu, ei ongelmaa, uudesta vakuutusyhtiöstä pitää vain tulla joko s-posti tai faksi, josta käy ilmi uuden vakuutuksen sisältö, rahoitusyhtiö tekee puolestani tarvittavat muutokset ja lähettää sitten uuden rekisteriotteen teknisen osan. Asia klaari. Soitin siitä paikasta vakuutushenkilölle, joka ei tietenkään vastannut, vaan jouduin jättämään viestin vastaajaan. Omasta mielestäni osasin olla selkeä. Mitään ei kuulunut, joten oletin homman olevan okei.
Viikon päästä ajattelin, että soitan varmuuden vuoksi rahoitusyhtiöön, että onko tieto tullut perille. Eihän se ollut. Soitin vakuutusyhtiön palvelunnumeroon, koska vakuutushenkilöni oli tällä välillä vaihtanut toimenkuvaa, eikä enää tehnyt vakuutuksia. Selitin taas kerran juurta jaksain koko tilanteen, sen että Eka on omistaja alaikäisyydestään huolimatta ja minä vain haltija yms. yms. Mukava ihminen sanoi, että hän selvittää asiaa ja soittaa mulle takaisin.
Soittikin sitten aika pian ja totesi, että varmaankin alunperäinen vakuutusihminen on hämääntynyt siinä vaiheessa, kun auton omistaja onkin oikeasti TraFin mukaan Eka eikä rahoitusyhtiö, koska autoveronpalautus invalidipykälän perusteella vaatii sitä. Tällöin tietenkin hän on varmaan ajatellut, että minä olen vaan törppö, joka ei löydä tarvittavia papereita eikä osaa hankkia uusia. Samoin rahoitusyhtiö ei ole voinut tehdä vakuutusyhtiön vaihdosta, koska se ei ole auton omistaja.
Tällä hetkellä mennään siinä, että eilen tuli postissa rahoitusyhtiöltä rekisteriotteen ilmoitusosa ja ukaasi, että meillä on 7 päivää aikaa mennä tekemään vakuutusyhtiön vaihto joko vakuutusyhtiöön tai jollekin katsastusasemalle. Sitä en edelleenkään tiedä, että mitä sille ilmoitusosalle pitää tehdä vaihdoksen jälkeen - saanko pitää sen itse vai pitääkö se palauttaa rahoitusyhtiöön vai polttaa roviolla vai mitä.
Sen verran voin vaan sanoa, että jos tämänkin olisi etukäteen tiennyt, niin olisi jäänyt tekemättä...
Ihmiset ja koti vaihtoivat vakuutuksen tyyssijaa ihan suosiolla, ei ongelmia. Paitsi että ollaan kaikki niin kremppoja, että kellekään meistä ei myönnetä minkään valtakunnan sairauskuluvakuutusta, mutta se nyt on pientä. Auto se osoittautui varsinaiseksi murheenkryyniksi!
Koska olin asialla ensimmäistä kertaa, en tiennyt että proseduuriin tarvitaan rekisteriotteen ilmoitusosa. Sanoin reteästi vakuutushenkilölle, että tuon sen seuraavana päivänä. Välittömästi tämän jälkeen aloin miettiä kuumeisesti, mistä alan etsiä moista paperia. Kotona löysin kaikki muut autoon liittyvät pumaskat paitsi tätä tarvittavaa ilmoitusosaa. Soitin SK:lle ja kysyin, onko se ehkä hänen arkistoissaan tai onko hänellä muistikuvaa sen olinpaikasta. Ei ollut eikä ollut.
Seuraavana päivänä kävin taas vakuutushenkilön pakeilla astetta nolompana ja kerroin, ettei ole hajuakaan ilmoitusosan olinpaikasta. Hän sanoi, että ei se mitään, TraFin sivuilta voi helposti pankkitunnuksilla tilata uuden. Minä sitten siihen että kiitos, teen sen. Kotona illalla kirjauduin pankkitunnuksilla TraFin sivuille ja kiroilin palvelun toimimattomuutta, kun ei se olisi antanut minun tilata muuta kuin rekisteriotteen teknisen osan. KUNNES valkeni: En voi tilata ilmoitusosaa, koska en ole auton omistaja! Eka on omistaja, minä ja SK ollaan haltijoita! Eikä Ekalla tietenkään mitään pankkitunnuksia ole.
No, laitoin viestiä SK:n siskolle, joka on katsastuskonttorissa töissä ja kysyin, että mikä neuvoksi. Hän sanoi, että katsastuskonttorista saan kyllä uuden ilmoitusosan, mutta SK:lta pitää olla valtakirja, koska hän on toinen haltija, ja että jotain se sitten maksaa. Sanoin, että selvä, kirjoitan valmiiksi valtakirjat kaikkia maailman olosuhteita varten ja menen katsastuskonttoriin.
Seuraavana päivänä töissä, kun olin aloittamassa valtakirjojen kirjoittelua, puhelin piippasi viestiä SK:n siskolta. Hänelle oli tullut mieleen, että koska auto on edelleen rahoitusyhtiön omaisuutta, niin ilmoitusosa on tietenkin siellä! Nerokasta! Mulle ei tullut mieleenkään. Siitä paikasta soittamaan rahoitusyhtiöön.
Netistä löysin puhelinnumeron, jossa luki asiakaspalvelu. Soitin siihen. Sieltä sanottiin, että hetkinen, yhdistä asiakaspalveluun. Okei... Asiakaspalvelu ei vastannut. Soitin vähän ajan päästä uudelleen, selitin asiani taas ja minulle sanottiin, että hetkinen, yhdistä rahoituksen puolelle. Okei... Vastattiin, selitin asiani ja kävi ilmi, että vastannut henkilö oli keskus. Asia selitetty ännännen kerran turhaan. Sain suoran numeron, josta parin yrityksen jälkeen vastattiin.
Taas selitin asian. Juu, ei ongelmaa, uudesta vakuutusyhtiöstä pitää vain tulla joko s-posti tai faksi, josta käy ilmi uuden vakuutuksen sisältö, rahoitusyhtiö tekee puolestani tarvittavat muutokset ja lähettää sitten uuden rekisteriotteen teknisen osan. Asia klaari. Soitin siitä paikasta vakuutushenkilölle, joka ei tietenkään vastannut, vaan jouduin jättämään viestin vastaajaan. Omasta mielestäni osasin olla selkeä. Mitään ei kuulunut, joten oletin homman olevan okei.
Viikon päästä ajattelin, että soitan varmuuden vuoksi rahoitusyhtiöön, että onko tieto tullut perille. Eihän se ollut. Soitin vakuutusyhtiön palvelunnumeroon, koska vakuutushenkilöni oli tällä välillä vaihtanut toimenkuvaa, eikä enää tehnyt vakuutuksia. Selitin taas kerran juurta jaksain koko tilanteen, sen että Eka on omistaja alaikäisyydestään huolimatta ja minä vain haltija yms. yms. Mukava ihminen sanoi, että hän selvittää asiaa ja soittaa mulle takaisin.
Soittikin sitten aika pian ja totesi, että varmaankin alunperäinen vakuutusihminen on hämääntynyt siinä vaiheessa, kun auton omistaja onkin oikeasti TraFin mukaan Eka eikä rahoitusyhtiö, koska autoveronpalautus invalidipykälän perusteella vaatii sitä. Tällöin tietenkin hän on varmaan ajatellut, että minä olen vaan törppö, joka ei löydä tarvittavia papereita eikä osaa hankkia uusia. Samoin rahoitusyhtiö ei ole voinut tehdä vakuutusyhtiön vaihdosta, koska se ei ole auton omistaja.
Tällä hetkellä mennään siinä, että eilen tuli postissa rahoitusyhtiöltä rekisteriotteen ilmoitusosa ja ukaasi, että meillä on 7 päivää aikaa mennä tekemään vakuutusyhtiön vaihto joko vakuutusyhtiöön tai jollekin katsastusasemalle. Sitä en edelleenkään tiedä, että mitä sille ilmoitusosalle pitää tehdä vaihdoksen jälkeen - saanko pitää sen itse vai pitääkö se palauttaa rahoitusyhtiöön vai polttaa roviolla vai mitä.
Sen verran voin vaan sanoa, että jos tämänkin olisi etukäteen tiennyt, niin olisi jäänyt tekemättä...
lauantaina, helmikuuta 19, 2011
sunnuntaina, joulukuuta 27, 2009
Joulu meni jo.
Ja ihan hyvä niin. Ei sillä, onhan joulu ihan mukavaa aikaa, varsinkin näin kun on lapsia, mutta viime vuosina on ollut aika vaikea saada tunnelmasta kiinni. Pitkästä aikaa vietimme joulua SK:n äidin luona. Useimmiten olemme aattona olleet minun vanhempieni luona, koska SK:n äiti on ollut omilla synnyinseuduillaan, halunnut viettää aattoa pelkästään SK:n siskon ja tämän tyttären kanssa tai sitten olla peräti yksin. Ja nyt hän rohkaistui pyytämään meitä luokseen, koska on luullut, ettemme me halua tulla sinne. Niin aina. Käsityksiä mahtuu maailmaan monenmoisia. Niinpä olimme minun vanhempieni luona vasta tapaninpäivänä ja lapset saivat osan lahjoista vasta silloin. Kilttejä olivat lahjojen määrästä päätellen olleet...
***
Muuten mieli ei ole ollut mitenkään erityisen jouluinen saati seesteinen. Kaikkea muuta. Tää on tää katetrointihomma, joka syö kyllä miestä rotan lailla. Sitä on nyt harjoiteltu 2,5 viikkoa eikä vielä kertaakaan onnistuttu. Olen yrittänyt ottaa rauhallisesti, en pakottaa ketään mihinkään ja jättänyt uhkailun sekä kiristyksen ja keskittynyt pelkkään lahjontaan. Toissailtana epäonnistuneen yrityksen jälkeen erehdyin sanomaan ääneen SK:lle, että kyllä mua hiukan masentaa tämä homma. Kuinka ollakaan, hän oli nyt keksinyt ihan uuden ajatuksen ja lähestymistavan, joka kuulosti hämmästyttävän paljon siltä, jota muistaakseni olen ehdottanut harva se päivä viimeisten 5 vuoden aikana. Siltä, jota ei ole voinut kokeilla, koska se ei auta kuitenkaan. Nyt kuulemma sitä sopisi kokeilla, sitä mullistavaa tekniikkaa, että viedään Eka vessaan useammin! Sanoin siihen, että krääh. En kerta kaikkiaan keksinyt muuta. Koska mulla on muutenkin omituisia harrastuksia, kuten lapseni katetrointi.
Siitä asti olen yrittänyt miettiä, että a) joisiko vähän lisää vai 2) tuplaisiko masennuslääkkeiden annostuksen. En tiedä, sanokaa te.
***
Muuten mieli ei ole ollut mitenkään erityisen jouluinen saati seesteinen. Kaikkea muuta. Tää on tää katetrointihomma, joka syö kyllä miestä rotan lailla. Sitä on nyt harjoiteltu 2,5 viikkoa eikä vielä kertaakaan onnistuttu. Olen yrittänyt ottaa rauhallisesti, en pakottaa ketään mihinkään ja jättänyt uhkailun sekä kiristyksen ja keskittynyt pelkkään lahjontaan. Toissailtana epäonnistuneen yrityksen jälkeen erehdyin sanomaan ääneen SK:lle, että kyllä mua hiukan masentaa tämä homma. Kuinka ollakaan, hän oli nyt keksinyt ihan uuden ajatuksen ja lähestymistavan, joka kuulosti hämmästyttävän paljon siltä, jota muistaakseni olen ehdottanut harva se päivä viimeisten 5 vuoden aikana. Siltä, jota ei ole voinut kokeilla, koska se ei auta kuitenkaan. Nyt kuulemma sitä sopisi kokeilla, sitä mullistavaa tekniikkaa, että viedään Eka vessaan useammin! Sanoin siihen, että krääh. En kerta kaikkiaan keksinyt muuta. Koska mulla on muutenkin omituisia harrastuksia, kuten lapseni katetrointi.
Siitä asti olen yrittänyt miettiä, että a) joisiko vähän lisää vai 2) tuplaisiko masennuslääkkeiden annostuksen. En tiedä, sanokaa te.
maanantaina, lokakuuta 26, 2009
Liian korkea
Käsi ylös, kuka vielä muisti että mulla on diabetes? En minäkään, näemmä. Menee niin hewletin-packardin huonosti, kävin tänään tohtorilla todentamassa.
Minkäs teet, kun on jatkuva stressi ja jatkuva adrenaliinihöystö, ja adrenaliini on insuliinin vastavaikuttajahormoni. Mitä korkeampi sokeri -> sitä pahempi stressi hoitotasapainosta -> sitä korkeampi sokeri ->vielä enemmän stressiä -> yhäti huimempi sokerilukema etc.
Onneksi olkoon. Kaivan masennuslääkkeiden jämät kaapista ja aloitan heti huomisesta.
Minkäs teet, kun on jatkuva stressi ja jatkuva adrenaliinihöystö, ja adrenaliini on insuliinin vastavaikuttajahormoni. Mitä korkeampi sokeri -> sitä pahempi stressi hoitotasapainosta -> sitä korkeampi sokeri ->vielä enemmän stressiä -> yhäti huimempi sokerilukema etc.
Onneksi olkoon. Kaivan masennuslääkkeiden jämät kaapista ja aloitan heti huomisesta.
tiistaina, syyskuuta 15, 2009
*fluf*
Tuollainen ääni kuului minusta tänään, kun lysähdin kasaan (vielä enemmän). Tuolla jokunen palstasenttimetri sitten kirjoittelin pienen pienestä pilleristä (tai mistä mä tiedän minkä kokoinen se on), Armourista, jolta toivoin suuria. Ihan vaan sen verran, että olisi kohtalaisen normaali olo, ei nyt välttämättä edes virkeä, mutta sen verran että jaksaisi korvaansa lotkauttaa, noin kuvaannollisesti. Erityisluvalla saatavaa lääkettä on se, kuten jotkut ehkä muistavat. Tänään apteekista soitettiin, että lupa on saatu. Jei! Mutta. Lääke on loppu koko maailmasta. Sitä ei ole apteekissa, ei tukussa, ei valmistajalla. Ei ole raaka-ainetta. Menee joka tapauksessa viikkoja ennen kuin sitä taas saadaan, mutta todennäköisimmin kuukausia. Että kannattaa varmaan soitella lääkärille. Crap.
On se kyllä kumma, että maailmasta loppuu juuri se lääke, joka ei auta ketään koska vika on vain korvien välissä, ja jos vaikka jotain vaikuttaakin niin se on pelkkää placeboa. Että niin monet haluavat maksaa täysin turhasta. Minä haluan! En uskalla enää edes avata lääkekaappia, sieltä tulee vastaan jo kaikenlaisen turhan vyöry. Perustan kohta oman sivuapteekin!
Nyt jatkan illan viettoa, toivon että saan lapset pian nukkumaan koska sotatila alkaa olla lähellä, ja takaraivossa yritän miettiä joitain harvoja asioita, jotka olisivat joskus menneet putkeen. Ynnä pitää nyt sitten tosissaan alkaa totutella tähän uuteen minääni, josta en näköjään eroon tule pääsemään.
On se kyllä kumma, että maailmasta loppuu juuri se lääke, joka ei auta ketään koska vika on vain korvien välissä, ja jos vaikka jotain vaikuttaakin niin se on pelkkää placeboa. Että niin monet haluavat maksaa täysin turhasta. Minä haluan! En uskalla enää edes avata lääkekaappia, sieltä tulee vastaan jo kaikenlaisen turhan vyöry. Perustan kohta oman sivuapteekin!
Nyt jatkan illan viettoa, toivon että saan lapset pian nukkumaan koska sotatila alkaa olla lähellä, ja takaraivossa yritän miettiä joitain harvoja asioita, jotka olisivat joskus menneet putkeen. Ynnä pitää nyt sitten tosissaan alkaa totutella tähän uuteen minääni, josta en näköjään eroon tule pääsemään.
tiistaina, elokuuta 18, 2009
... en edelleenkään ole vakuuttunut.
Jatkaakseni eilistä koulukuljetusjuttua. Aamukerhohan lupasi eilen selvittää Ekan iltapäivän kotiinkuljetuksen. Mitään ei kuulunut klo 13:een mennessä, joten aloin soitella perään. Sanoivat, että juu, kyllä kyyti kotiin on olemassa, mutta taksikaan ei vielä tiedä että mihin aikaan. Jaahans... Pääsen itse töistä 15.30 ja olen toivonut noin-kotiintuloajaksi 16.15, että ehdin hyvin hakemaan Tokan ensin matkan varrella. Kun kello alkoi olla 16.30 eikä poikaa näkynyt, soitin taksifirmaan. No, ihan ystävällisesti mulle otettiin selvää, että tulossa ovat ja näin päin pois.
Hengailin siinä pihalla sitten odottelemassa, koska halusin jutella kuskin kanssa. Varmistin, että tämä yhtiö siis hoitaa myös aamukuljetukset kotoa. "Jaa, en mä tiedä, niin kai." Onko sitten iltapäivän aikataulusta tarkempaa tietoa vai onko joka päivä hakuammuntaa? "Jaa, eilen me vasta saatiin tietää, että tällaisia kyytejä pitää ylipäätään ajaa." Jaahans.
Odotan innolla huomisaamua...
Hengailin siinä pihalla sitten odottelemassa, koska halusin jutella kuskin kanssa. Varmistin, että tämä yhtiö siis hoitaa myös aamukuljetukset kotoa. "Jaa, en mä tiedä, niin kai." Onko sitten iltapäivän aikataulusta tarkempaa tietoa vai onko joka päivä hakuammuntaa? "Jaa, eilen me vasta saatiin tietää, että tällaisia kyytejä pitää ylipäätään ajaa." Jaahans.
Odotan innolla huomisaamua...
maanantaina, elokuuta 17, 2009
Koulukuljetusten sietämätön keveys
Huomenna alkaa Ekalla koulu ja Tokalla eskari. Tänään oli molemmilla vapaapäivä, koska Ekan kerho oli sulki suunnittelupäivän vuoksi ja siinä siivellä Tokakin sai olla kotona. SK hoisi lapset ja minä käkin töissä.
Perjantaina, kun oli Ekalla viimeinen kokonainen kerhopäivä, muistin yhtäkkiä ettei meillä ole aavistustakaan koulukuljetusten aikataulusta. Ekahan kulkee taksilla, kun ei sattuneesta syystä kykene itse käyttämään bussia saati kävelemään. Käytäntö muuttuu viime kevääseen verrattuna nyt myös niin, että aamukerho on sama kuin viime kouluvuonna (koulurakennuksessa), mutta iltapäivät Eka viettääkin sitten paikallisen palvelutalon kerhossa (muutaman kilometrin päässä koulusta).
No. Aamukerho sanoi, että aamulla Eka haetaan kotoa klo 6.50 toivomuksen mukaan, mutta kotiinpaluuaikaa he eivät tiedä, koska poika ei lähde heiltä vaan sieltä toisesta paikkaa. Pyysivät soittamaan maanantaina (i.e. tänään) koululle kuljetusten järjestämisestä vastaavalle henkilölle. Soitin Vastaavalle aamupäivällä: "Tässä on Anki, hei. Haluaisin tietää, mihin aikaan Ekan koulukyyti tulee kotiin iltapäivällä". Vastaava sanoi, että 13.15 lähtee kyyti koululta kerhoon, mutta sen enempää heitä ei kiinnosta, kyyti kerhosta kotiin tulee järjestää itse. Täysin Uusi Tieto! Kiva Saada Edellisenä Päivänä -tyyppinen tieto. Pyysi kuitenkin soittamaan Uuteen Kerhoon, sanoi että he kyllä auttavat. Soitin Uuteen Kerhoon. "Tässä on Anki, hei. Voitte kuulemma auttaa järjestämään kyydin Ekalle kerhosta kotiin." Kerho sanoi, etteivät he mitään kyytejä järjestä, ei kuulu heille. Hetken miettimisen jälkeen antoivat numeron sosiaalikeskukseen Tädille, sanoivat että hän viime kädessä vastaa näistä. Pari tuntia piti odottaa, kun Täti oli kokouksessa, mutta lopulta sain hänet langan päähän. "Tässä on Anki, hei. Olen soittanut jo monelle ihmiselle ja sinulla on kuulemma viimeinen sana siitä, mihin aikaan Eka tulee ip-kerhosta kotiin." Täti naurahti ja sanoi, että sen jälkeen kun tämän kaupungin sosiaali- ja terveystoimi yhdistettiin viime keväänä, heillä ei ole enää mitään tekemistä kyytien kanssa. Opetustoimelle on annettu budjetti niitä varten ja viime kädessä koulut itse vastaavat kuljetuksista. Eli siis ympäri käydään ja yhteen tullaan: koulun Vastaava, joka vastaa kuljetuksista, ei tiennyt että hän vastaa kuljetuksista. Päivän viimeisen puhelun soitin aamukerhoon (eli tarinassa ensiksi esiintyneeseen paikkaan), joka loppujen lopuksi myönsi, että kyllähän he kai sitten ovat vastuussa pojan kotiin pääsystä. Ei sillä että asia vieläkään olisi selvä, odottelen vieläkin soittoa (joka toivottavasti tulee huomenna ennen klo 15!) että kuka ja koska ja mistä ja milloin.
Näin sitä päästiin taas mukavasti arjen syrjään kiinni ja saatiin muistutus siitä, että ei tässä ihan tavallisia tallaajia ollakaan. Uskon, että homma järjestyy kyllä loppujen lopuksi ihan hyvin ja alkaa ns. skulata, mutta silti on turhauttavaa soitella noin moneen paikkaan noin yksinkertaisen asian kanssa. Tietysti suuret organisaatiomuutoksetkin ottavat aikansa, mutta luulisi, että näinkin perustavaa laatua oleva tehtäväjako olisi tehty selväksi. Eka lähtee huomenna kouluun kännykkä täydessä latingissa, kotiavain varmuuden vuoksi repussa. Onneksi hän pystyy soittamaan mulle hädän tullen, onneksi hän pystyy hetken olemaan yksin kotona JOS nyt jotain ihmeellistä tapahtuu.
***
Loppukevennys! Ruokakauppaan piti mennä. SK kirjoitti listan. Sai olla viimeinen kerta. Farmaseuttikaan ei saisi selvää käsialasta, mun oli pakko kysyä että miksi pitää ostaa kukko ja apuri. Siinä luki kinkku ja aplari.
Perjantaina, kun oli Ekalla viimeinen kokonainen kerhopäivä, muistin yhtäkkiä ettei meillä ole aavistustakaan koulukuljetusten aikataulusta. Ekahan kulkee taksilla, kun ei sattuneesta syystä kykene itse käyttämään bussia saati kävelemään. Käytäntö muuttuu viime kevääseen verrattuna nyt myös niin, että aamukerho on sama kuin viime kouluvuonna (koulurakennuksessa), mutta iltapäivät Eka viettääkin sitten paikallisen palvelutalon kerhossa (muutaman kilometrin päässä koulusta).
No. Aamukerho sanoi, että aamulla Eka haetaan kotoa klo 6.50 toivomuksen mukaan, mutta kotiinpaluuaikaa he eivät tiedä, koska poika ei lähde heiltä vaan sieltä toisesta paikkaa. Pyysivät soittamaan maanantaina (i.e. tänään) koululle kuljetusten järjestämisestä vastaavalle henkilölle. Soitin Vastaavalle aamupäivällä: "Tässä on Anki, hei. Haluaisin tietää, mihin aikaan Ekan koulukyyti tulee kotiin iltapäivällä". Vastaava sanoi, että 13.15 lähtee kyyti koululta kerhoon, mutta sen enempää heitä ei kiinnosta, kyyti kerhosta kotiin tulee järjestää itse. Täysin Uusi Tieto! Kiva Saada Edellisenä Päivänä -tyyppinen tieto. Pyysi kuitenkin soittamaan Uuteen Kerhoon, sanoi että he kyllä auttavat. Soitin Uuteen Kerhoon. "Tässä on Anki, hei. Voitte kuulemma auttaa järjestämään kyydin Ekalle kerhosta kotiin." Kerho sanoi, etteivät he mitään kyytejä järjestä, ei kuulu heille. Hetken miettimisen jälkeen antoivat numeron sosiaalikeskukseen Tädille, sanoivat että hän viime kädessä vastaa näistä. Pari tuntia piti odottaa, kun Täti oli kokouksessa, mutta lopulta sain hänet langan päähän. "Tässä on Anki, hei. Olen soittanut jo monelle ihmiselle ja sinulla on kuulemma viimeinen sana siitä, mihin aikaan Eka tulee ip-kerhosta kotiin." Täti naurahti ja sanoi, että sen jälkeen kun tämän kaupungin sosiaali- ja terveystoimi yhdistettiin viime keväänä, heillä ei ole enää mitään tekemistä kyytien kanssa. Opetustoimelle on annettu budjetti niitä varten ja viime kädessä koulut itse vastaavat kuljetuksista. Eli siis ympäri käydään ja yhteen tullaan: koulun Vastaava, joka vastaa kuljetuksista, ei tiennyt että hän vastaa kuljetuksista. Päivän viimeisen puhelun soitin aamukerhoon (eli tarinassa ensiksi esiintyneeseen paikkaan), joka loppujen lopuksi myönsi, että kyllähän he kai sitten ovat vastuussa pojan kotiin pääsystä. Ei sillä että asia vieläkään olisi selvä, odottelen vieläkin soittoa (joka toivottavasti tulee huomenna ennen klo 15!) että kuka ja koska ja mistä ja milloin.
Näin sitä päästiin taas mukavasti arjen syrjään kiinni ja saatiin muistutus siitä, että ei tässä ihan tavallisia tallaajia ollakaan. Uskon, että homma järjestyy kyllä loppujen lopuksi ihan hyvin ja alkaa ns. skulata, mutta silti on turhauttavaa soitella noin moneen paikkaan noin yksinkertaisen asian kanssa. Tietysti suuret organisaatiomuutoksetkin ottavat aikansa, mutta luulisi, että näinkin perustavaa laatua oleva tehtäväjako olisi tehty selväksi. Eka lähtee huomenna kouluun kännykkä täydessä latingissa, kotiavain varmuuden vuoksi repussa. Onneksi hän pystyy soittamaan mulle hädän tullen, onneksi hän pystyy hetken olemaan yksin kotona JOS nyt jotain ihmeellistä tapahtuu.
***
Loppukevennys! Ruokakauppaan piti mennä. SK kirjoitti listan. Sai olla viimeinen kerta. Farmaseuttikaan ei saisi selvää käsialasta, mun oli pakko kysyä että miksi pitää ostaa kukko ja apuri. Siinä luki kinkku ja aplari.
keskiviikkona, elokuuta 12, 2009
Hohhoijaa
Enpäs ole aikoihin tuntenut itseäni yhtä turhaksi ja tarpeettomaksi kuin tällä viikolla töissä. Harmittaa oikein. Johtuu siitä, että olen hyvin pitkälti alityöllistetty. Olen yrittänyt tehdä hommani niin hitaasti kuin suinkin kehtaan ja silti olen valmis viimeistään kahdeltatoista. Keksi siinä sitten vielä tekemistä 3,5 tunniksi. Tilanne on siinä mielessä hullu, että olevinaan osasto ei millään pyöri ilman sihteeriä, mutta toisaalta mulle ei oikein haluta antaa mitään varsinaisia tehtäviä tai vastuualueita. Hyvä esimerkki tästä on se, että olen ollut alusta asti kaikkien käytössämme olevien tietojärjestelmien pääkäyttäjä, mutta sain sen selville vahingossa nyt näin parin vuoden jälkeen.
Pitänee nukkua yönsä hyvin, jotta jaksaa huomenna taas pelata sitä pirun BubbleShooteria.
Pitänee nukkua yönsä hyvin, jotta jaksaa huomenna taas pelata sitä pirun BubbleShooteria.
lauantaina, heinäkuuta 25, 2009
Sturm und Angst
Kirjoitin jo yhden tekstin, mutta poistin sen, koska en ilennyt julkaista. En tiedä, kannattaako tätäkään sen puoleen. Joka tapauksessa muutama viime päivä, ja erityisesti tämä, ovat olleet supervaikeita. SK:han lähti viime maanantaina 2 viikon konferenssimatkalle San Fransiscoon, melkein viikko siis takana taas yksinhuoltajuutta ja toinen mokoma edessä. Ja mä en jaksaisi enää yhtään. En fyysisesti enkä psyykkisesti. Mä olen koko ajan niin vihainen ja katkera, että kohta halkean.
Mulla on vielä ensi viikko lomaa itselläni, mutta tuntuu jo siltä etten ehdi tekemään enää yhtään mitään, enkä muutenkaan ole saanut aikaan mitään mitä olisin halunnut. Olin ajatellut, että lomalla sitten ehdin vaikka soittelemaan orkesterin kololle kaikessa rauhassa ja treenailen kaikkia vanhoja kappaleita from way back when. No missäs välissä mä sinne nyt sitten menisin, kun ei ole lapsille vahtia. Haluaisin käydä itsekseni kaikessa rauhassa kävelemässä kaupungilla, vaikka kahvilla jossain. Haluaisin tavata kavereita, mutta eipä ole sellaisiakaan tähän hätään.
Bänditreeneihin sentään pääsin tällä viikolla, mutta kun sateen vuoksi sitten peruuntui se keikka, jota varten harjoiteltiin. Ja mä oisin niin halunnut soittaa. Eikä kotonakaan oikein voi oikeasti soittaa, aina se kuitenkin häiritsee jotain.
Mua sattuu koko ajan jostain päin, en jaksa sitäkään enää. Juuri nyt särkee oikea ranne, säteilee kyynärvartta pitkin olkavarteen. Hetki sitten se oli oikea lonkka, kun otin yhden vääränlaisen sivuaskeleen. Sitä ennen oikea solisluu, jota on juilinut jo useamman päivän. Mihinkään näistä säryistä ei auta särkylääke, ne vaan tulee ja menee omia aikojaan. Niin kuin toi iskiaskipukin, jonka ansiosta melkein pudotin Ekan kun olin nostamassa häntä autoon. Onneksi vain melkein ja onneksi oli vetreä apuvoima paikalla.
Siis kyllähän tämä päiväkin sinänsä meni ihan mukavasti. Kävimme lasten kanssa hiukan katselemassa Tall Ships Race -tapahtumaa ja kaikki meni hyvin. Sen jälkeen kävimme hiukan vaateostoksilla (jokaiselle jotakin) ja päälle vielä kahvikyläily kivojen, kivojen ihmisten kanssa. Silti nyt kurkusta kuristaa ja itkettää. Tarttis siivota. Tarttis pestä pyykkiä. Tarttis saada pari mööpeliä paikalleen. Tarttis hoitaa itseään, mitata ja pistää ja laskea hiilihydraatteja ja ottaa muutkin lääkkeet. Enkä. Sanoudun irti täten.
Mulla on vielä ensi viikko lomaa itselläni, mutta tuntuu jo siltä etten ehdi tekemään enää yhtään mitään, enkä muutenkaan ole saanut aikaan mitään mitä olisin halunnut. Olin ajatellut, että lomalla sitten ehdin vaikka soittelemaan orkesterin kololle kaikessa rauhassa ja treenailen kaikkia vanhoja kappaleita from way back when. No missäs välissä mä sinne nyt sitten menisin, kun ei ole lapsille vahtia. Haluaisin käydä itsekseni kaikessa rauhassa kävelemässä kaupungilla, vaikka kahvilla jossain. Haluaisin tavata kavereita, mutta eipä ole sellaisiakaan tähän hätään.
Bänditreeneihin sentään pääsin tällä viikolla, mutta kun sateen vuoksi sitten peruuntui se keikka, jota varten harjoiteltiin. Ja mä oisin niin halunnut soittaa. Eikä kotonakaan oikein voi oikeasti soittaa, aina se kuitenkin häiritsee jotain.
Mua sattuu koko ajan jostain päin, en jaksa sitäkään enää. Juuri nyt särkee oikea ranne, säteilee kyynärvartta pitkin olkavarteen. Hetki sitten se oli oikea lonkka, kun otin yhden vääränlaisen sivuaskeleen. Sitä ennen oikea solisluu, jota on juilinut jo useamman päivän. Mihinkään näistä säryistä ei auta särkylääke, ne vaan tulee ja menee omia aikojaan. Niin kuin toi iskiaskipukin, jonka ansiosta melkein pudotin Ekan kun olin nostamassa häntä autoon. Onneksi vain melkein ja onneksi oli vetreä apuvoima paikalla.
Siis kyllähän tämä päiväkin sinänsä meni ihan mukavasti. Kävimme lasten kanssa hiukan katselemassa Tall Ships Race -tapahtumaa ja kaikki meni hyvin. Sen jälkeen kävimme hiukan vaateostoksilla (jokaiselle jotakin) ja päälle vielä kahvikyläily kivojen, kivojen ihmisten kanssa. Silti nyt kurkusta kuristaa ja itkettää. Tarttis siivota. Tarttis pestä pyykkiä. Tarttis saada pari mööpeliä paikalleen. Tarttis hoitaa itseään, mitata ja pistää ja laskea hiilihydraatteja ja ottaa muutkin lääkkeet. Enkä. Sanoudun irti täten.
maanantaina, kesäkuuta 08, 2009
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!
Niin sitä sitten mennä vilahti taas yksi viikonloppu. Tänä aamuna, kun menin töihin, tuntui siltä kuin olisin ollut pidempäänkin poissa, vaan äkkiä sitä taas saneluiden ääressä palautui todellisuuteen. Kirjoittelin niitä siinä hampaita kiristellen ja mietin samalla, että millä vuosikurssilla lääkiksessä mahtaa olla se kurssi, jolla opetetaan puhumaan nauhalle a) niin, ettei liikuta huulia ollenkaan ja 2) niin, että katkaisee kaikki sanat viimeistään puolivälistä. Vissiin siellä opetetaan myös sanelemaan paikassa, jossa ovet paukkuvat mahdollisimman taajaan. Ja ensin puhumaan tosi hiljaa niin, että nauhan purkaja joutuu vääntämään nupit kaakkoon, ja sen jälkeen yskäisemään nauhalle oikein kunnon röhät. Kaikenlaiseen sitä on tullut jo törmättyä, mutta eihän mun siitä pitänyt tällä kertaa kirjoittaa…
Töistä kuitenkin sen verran, että neljä viikkoa vielä kesälomaan. Se ei tule hetkeäkään liian aikaisin! Ja siitä puheen ollen, tuleva kesäsijaiseni kävi tänään näyttämässä naamaansa, oikein reipas nuori mies. Lääkiksessä ekan vuoden opiskelija, että ehkä hänellä on hiukan enemmän motivaatiota tutustua leikkausosaston toimintaan kuin entisellä sihteeriopiskelijalla. Saa nähdä sitten kun perehdyttäminen alkaa…
***
Töistä kotiin tultua olin väsynyt. Halusin mennä nukkumaan. SK lähti kauppaan. Toka ei antanut nukkua, vaan ärsytti kolkuttamalla junarataan kuuluvaa nostosiltaa. Vaikka pyysin lopettamaan. Sain hepulin. Huusin. Tuli kakka olo. Ärsyttävää sinänsä, mutta kun ajoin töistä kotiin, mulle valkeni sanonnan ”silmät ristissä” alkuperä. Olin sekä silmät ristissä että potentiaalinen liikenteellinen vaaratekijä. Eli siis väsynyt.
Nukuin kyllä ihan mainiosti viime yönä, mutta ilta oli hiukan tavallisuudesta poikkeava. Meillä oli kylässä SK:n kollegoja, joiden juttuja ei välttämättä ole mitenkään kiinnostavaa kuunnella. Keskustelussa esiintyi sanoja kuten ”originaalisesti designoitu”. Tänään tarvis varmaan osata mennä ajoissa nukkumaan, vaikka ei se kyllä väsymykseen mitään auta.
Edellä mainitun lisäksi jouduin kerjäämään reseptillisen B-kirjaimella alkavaa tulehduskipulääkettä lonkkiini, jotka särkivät tänään istuessakin ja joilla oli vähän hangala kävellä. Melko edullista lääkintää muuten, reseptillä hankittuna 100 tabua maksoi 4,90 e. Niitähän syö ihan riemukseen!
***
Miesten ajatuksenjuoksu. Onko sitä, kysymme tänään. Vein Ekan aamulla kerhoon ja kun riisuin häneltä kengät, huomautin että on isi varmaan pukenut Tokan sukat hänelle jalkaan. Kantapään paikka oli jossain puolessa välissä jalkapohjaa ja varsi hädin tuskin kantapään yli. Isi kuulemma oli ihmetellyt, että onpa pienet sukat, mutta ei ajatellut niin pitkälle, että olisi sitten hinputti vieköön hakenut tilalle isommat, ehkä jopa sopivat, pojan omat sukat! Pikkujuttu, tiedän. Ettäs kehtaan mainita.
Töistä kuitenkin sen verran, että neljä viikkoa vielä kesälomaan. Se ei tule hetkeäkään liian aikaisin! Ja siitä puheen ollen, tuleva kesäsijaiseni kävi tänään näyttämässä naamaansa, oikein reipas nuori mies. Lääkiksessä ekan vuoden opiskelija, että ehkä hänellä on hiukan enemmän motivaatiota tutustua leikkausosaston toimintaan kuin entisellä sihteeriopiskelijalla. Saa nähdä sitten kun perehdyttäminen alkaa…
***
Töistä kotiin tultua olin väsynyt. Halusin mennä nukkumaan. SK lähti kauppaan. Toka ei antanut nukkua, vaan ärsytti kolkuttamalla junarataan kuuluvaa nostosiltaa. Vaikka pyysin lopettamaan. Sain hepulin. Huusin. Tuli kakka olo. Ärsyttävää sinänsä, mutta kun ajoin töistä kotiin, mulle valkeni sanonnan ”silmät ristissä” alkuperä. Olin sekä silmät ristissä että potentiaalinen liikenteellinen vaaratekijä. Eli siis väsynyt.
Nukuin kyllä ihan mainiosti viime yönä, mutta ilta oli hiukan tavallisuudesta poikkeava. Meillä oli kylässä SK:n kollegoja, joiden juttuja ei välttämättä ole mitenkään kiinnostavaa kuunnella. Keskustelussa esiintyi sanoja kuten ”originaalisesti designoitu”. Tänään tarvis varmaan osata mennä ajoissa nukkumaan, vaikka ei se kyllä väsymykseen mitään auta.
Edellä mainitun lisäksi jouduin kerjäämään reseptillisen B-kirjaimella alkavaa tulehduskipulääkettä lonkkiini, jotka särkivät tänään istuessakin ja joilla oli vähän hangala kävellä. Melko edullista lääkintää muuten, reseptillä hankittuna 100 tabua maksoi 4,90 e. Niitähän syö ihan riemukseen!
***
Miesten ajatuksenjuoksu. Onko sitä, kysymme tänään. Vein Ekan aamulla kerhoon ja kun riisuin häneltä kengät, huomautin että on isi varmaan pukenut Tokan sukat hänelle jalkaan. Kantapään paikka oli jossain puolessa välissä jalkapohjaa ja varsi hädin tuskin kantapään yli. Isi kuulemma oli ihmetellyt, että onpa pienet sukat, mutta ei ajatellut niin pitkälle, että olisi sitten hinputti vieköön hakenut tilalle isommat, ehkä jopa sopivat, pojan omat sukat! Pikkujuttu, tiedän. Ettäs kehtaan mainita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)