Tunnustusta!

Sain tunnustusta Moon Mammalta! Aika hienoa sikses, enhän mä oikeastaan tehnyt mitään sen eteen. Munsta tuntuu ihan pöllöltä, että joku lukee näitä juttujani ja vielä tykkää niistä, mutta on se vaan kiva tunne. Kiitos kiitos paljon.

Tähän tunnustukseen liittyy se, että itsestä pitää kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään. Voi voi. Satunnainen ei ole helppo laji, heti alkaa liikaa lajitella paitsi jos ei keksi ensimmäistäkään asiaa (niinkuin minä nyt en). Odottakaas nyt.

... jotain ihan randomia nyt vaan, anna mennä... äääääähhh....

... siis kahdeksan asiaa? mahtuuko ihmiseen niin monta?...

No jotain tähän nyt äkkiä, että pääsen nukkumaan:

1) Nuorena vaivasi kamala kaukokaipuu. Halusin muuttaa ties mihin ulkomaille asumaan ja tekemään töitä. Nykyään on kauhistus jo viikon matkakin, kesken työpäivän saattaa iskeä koti-ikävä. Äidille soitan melkein joka päivä. Jos minä en soita hänelle, hän soittaa minulle.

2) En enää kuuntele musiikkia niin paljon kuin ennen. Vietin aiemmin pitkiäkin aikoja kuulokkeet päässä, silmät kiinni, poissa tästä maailmasta. Rakentelin ties mitä pilvilinnoja, jotka nyttemmin ovat romahtaneet. Harmittaa, etten enää osaa rentoutua silleen.

3) Olen aika mielikuvitukseton silloin, kun pitäisi keksiä jotain kivaa. Jos saan vaan olla, niin saatan keksiä aika paljonkin kaikenlaista. Esimerkiksi lauluihin keksin aika hyvin omia sanoituksia silloin kun ei ole pakko mitenkään.

4) Luulen, että mulle on aikuisiällä tullut adhd. Ei nyt varmaan mikään oikea, mutta tuntuu että keskittyminen on vaikeaa. Nytkin kirjoitan tätä, chattaan kaverin kanssa facebookissa, kuuntelen yhtä kappaletta YouTubesta ja katson uutisia telkkarista. Töissä ei ole yhtään sen helpompaa...

5) Piha pitäisi laittaa talvikuntoon. En mä tiedä onko se satunnainen asia itsestäni, mutta satunnainen asia kuitenkin. Mööpelit pois ja silleen. En viiti.

6) Tänään on epäonnistujien päivä, vai mikä se nyt oli. Töissä tyhjensin tiskikonetta ja rikoin siinä prosessissa noin 3,5 kahvimukia/juomalasia. Sen jälkeen heitin puhelimeni lattialle ja luulin, että se hajosi. Äsken suljin vahingossa tämän blogivälilehden, mutta ONNEKSI teksti oli tallentunut luonnososioon! Huh.

7) Ei, minussa ei ole enää asioita nro 7 ja 8. Sorry. Pidätän oikeuden kertoa ne asiat myöhemmin, jos jotain tulee mieleen.

Miettikää, miten tylsä ihminen olen! Ei kahdeksaa asiaa! Mutta tunnustus on.

Halåå!

En ole kirjoittanut käytännöllisesti katsoen kahteen kuukauteen yhtään mitään. Mitä nyt lämäisin kuukausi sitten yhden runon. Eikä sekään omakeksimä.

Sain kuitenkin viimeistä edelliseen tekstiin positiivista palautetta ja tulin siitä hirmuisen hyvälle mielelle, niin hyvälle, että yritän taas kirjoitella. Hiukan. Edes. Olkaa kuitenkin kärsivälliset, koska pääkoppa on täysin jäsentämättä. Niinkuin taitaa olla uusi ulkoasukin, onko se ehkä aavistuksen liian vihreä? Keksinen syksyasun, kun kiireiltäni kerkiän!

No mitäs, ei kai mitään. Niin siitä palautteesta vielä, kiitos sen antajalle. Itselläni on muutamat vakioblogit, joita seuraan ja joilta koen saavani jotain, muuten en niitä tietenkään viitseisi seurata. Olen hurjan iloinen siitä, jos joku kokee saavansa minulta jotain vastaavaa.

No onpas tämä nyt. Tuntuu, että kahdessa kuukaudessa on tapahtunut paljon asioita ja samalla ei mitään. Aika kuluu kuin siivilä arkiaskareissa - lapsoset käyvät koulua ahkerasti ja suuremmilta draamoilta on vältytty. Ekalla nyt ei mitään ongelmia vissiin voisikaan olla koulunkäynnin suhteen (paitsi liian aikaiset taksikyydit aamulla) ja Tokakin on jaksanut hienosti! Perjantaina menen vanhempainvarttiin hänen opettajansa kanssa, silloin sitä sitten kuulee vielä yksityiskohtaisemmin koulunkäynnistä. SK on viihtynyt melko tiiviisti Helsingissä, tästäkin viikosta puolet menee yksinhuoltajana.

Olkoon tämä nyt pieni verryttely ja elonmerkki, että tulossa ollaan. Saattaa olla, että huomisen iltapäivän jälkeen mulla on jotain sanottavaa...

Tekniikan ihmeet

Halusin lisätä uuden blogin tuonne sivupalkkiin. Ja lisäsinkin! Se on Sama suomeksi. Mukavaa kielenkäyttöä ja hauskaa luettavaa. Mutta miksi! Kun nätisti kopioin sen osoitteen linkiksi, niin se ei menekään tuolta listalta sinne varsinaiseen blogiin vaan johonkin ihme riisuttuun syöteversioon! Kui? En edes tajua koko syöte-hommelia.

Se on ihan kurjan näköinenkin.

EDIT: Jaaha, ja tästä tekstin linkistä pääsee näköjään sinne mihin tarkoitin. Vaikka sama osoite on tuolla sivussakin. IHME!

Lisää luettavaa

Lisäsin tuonne sivun oikeaan laitaan blogilistaan pari uutta tapausta.

Conny Wenkin blogin, paljon valokuvia lapsista ja perheistä. Aika paljon lapsia, joilla on "a little extra" eli yksi ylimääräinen kromosomi, mutta myös muita. Katselin kaikki kuvat läpi (en välttämättä jaksanut lukea tekstejä) ja itkin aika paljon. Enimmäkseen ehkä siksi, että kuvien ihmiset ovat onnellisia ja heillä on tarkat ääriviivat.

Toinen uusi blogi on nimeltään Slurping Life. Paljon valokuvia, kategorioissa myös cp-vammaisuus.

Blogi 1 v.

Elä itte paremmin täyttää tänään 1 vuoden! Onnea hänelle! Taidan jatkaa kirjoittelua, koska ilmeisesti joku jossain kuitenkin lukee. Vaikka on tämä aika valitusta enimmäkseen. Seuraaminen kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen, joten se siitä.

Ottakaa, hyvät ihmiset, kakkua! Joskin vain virtuaalisellaista mutta kuitenkin. Kiitos ja kumarrus.

Arrrrrr(ki)

Ilahduttavan moni on löytänyt blogini lukijaksi Googlen kautta hakusanalla "kotletti". Kivahan se tosiaan on, kotletit eivät ole huono asia ollenkaan. Laitetaan lisää hakusanoja, joilla saa tulla - sanotaan vaikka piisamin ikenet, zumbaus ja naakelipoika.

***

Asiaan. Loma otti ja loppui, maanantaista lähtien on taas karavaani kulkenut. Eka palasi takaisin samaan, koulun yhteydessä olevaan kerhoon, jossa on ollut hoidossa nyt sitten jo kolme vuotta. Siltä rintamalta ei siis mitään uutta. Toka sen sijaan joutui valitettavasti vaihtamaan päiväkotia nyt syksyllä alkavan esikoulun vuoksi. Tähän asti hän on ollut ihanassa, pienessä, yksityisessä päiväkodissa, jossa oli vain parisenkymmentä lasta ikähaarukan laidasta laitaan. Aikuisiakin riitti, viisi vakituista ja jatkuvasti opiskelijoita, harjoittelijoita ynnä muita perehtyjiä. Uusi päiväkoti onkin sitten kunnallinen. Saimme kyllä alkukesästä kotiin kirjeen, jossa selvitettiin eskariasioita, mutta tästä edeltävästä ajasta ei mainittu mitään. Niinpä maanantaiaamuna sitten painelimme sisään ensimmäisestä ovesta ja esitimme asiamme.

Tokan vastaanottanut täti ei esitellyt itseään millään tavalla ja sama linja on jatkunut kautta henkilökunnan. Minusta on ikävää jättää lastani koko päiväksi hoitoon ihmisille, joita en tunne. Toka itse on jäänyt ihan tyytyväisenä sinne aamuisin, että ei kai se niin paha ole, mutta mulla on edelleen ihan omituinen fiilis koko paikasta. En osaa sitä paikallistaa sen paremmin, se on vaan joku semmoinen. Yritin tänään kysellä, että mites sitten kun eskari alkaa, mutta eivät osanneet siihenkään sanoa oikein mitään. Höh.

***

SK tuli eilen kotiin 2,5 viikkoa kestäneeltä konferenssimatkaltaan San Fransiscosta. Pidemmät matkat on tosi tyhmiä sen vuoksi, että koko sen matkan ajan joudumme lasten kanssa hakemaan aina uudestaan kaikki päivittäiset rutiinit (miten hoidetaan kaupassa käynnit, nukkumaan menot, aamuherätykset ym. vähäpätöiset seikat). Sitten juuri kun homma on saatu pyörimään, pelmahtaa paikalle yksi ihminen lisää ja pakottaa aloittamaan koko säätämisen alusta taas. Sekin on varmaan yksi niistä asioista, jotka helpottavat lasten kasvaessa, mutta tällä hetkellä se on tylsää. Ei mitenkään ylitsepääsemätöntä, mutta tylsää.

Lapset saivat kuitenkin mieluisia tuliaisia. Minä sain kirjan, jossa esitellään tyhmiä japanilaisia keksintöjä. Jiihaa... (Ajatus on se tärkein, tiedän...) Niin kauan kuin näitä matkoja on elämään kuulunut, olen yrittänyt lobata tuliaisiksi milloin mitäkin koruja, mutta kuulemma en tarvitse niitä. Niin kai se sitten menee...

***

Ja minähän se kökötän taas töissä - lasikopissa, lennonjohdossa tai terraariossa (riippuu keneltä kysyy). Kesä on kivaa aikaa, kun on hiljaista sairaalassakin. Juuri tänään suunnittelin yhteydenottoa työterveyteen, kun silmät särkivät liiasta BubbleShooterin peluusta. Ja pomo pitäisi opettaa käyttämään Facebookia! Työnkuva senkun laajenee...

Tattis

Olen tässä ihan parin päivän sisällä saanut positiivista palautetta blogista peräti parilta eri ihmiseltä, jotka eivät tietojeni mukaan tunne toisiaan (kyseessä ei siis liene ketku juoni...). Tiedätte, keitä olette, kiitoksii. Hiukan voisin koettaa rekonstruoida sitä taannoista ei-tarkoituksella-deletoitua tekstiäni näin ollen. Löpisin siinä jotain sellaista, kuin että a) uskon siihen, että kirjoittamalla pystyy ajatuksiaan jäsentämään eri tavalla kuin päässään miettimällä ja b) kirjoittaminen on siten hyvää terapiaa, mutta c) en ole ikinä osannut kirjoittaa päiväkirjaa. Siis sellaista perinteistä laitan-tämän-lukkoon-ja-kätken-patjan-alle-ettei-kukaan-koskaan-ikinä-näe. Olen sellaista joskus kirjoitellut kyllä, mutta ei taida olla enää jäljellä (eikä yhtään harmita). Tämä tuntuu yllättävän kivalta, kun tietää että joku kuitenkin lukee, ja että omasta tuttavapiiristäni saan (tietyllä tavalla) valita itse ne, jotka tekstejäni lukevat. Olette läpäisseet tiukan seulan! (Tietyllä tavalla siksi, että julkinenhan tämä blogi on, että jos joku sattumalta löytää niin sitten tervetuloa.)

***

Pihalla tuli häärittyä tänäänkin. Olisin voinut mennä kuntosalillekin, mutta oksasakset veivät voiton. Turha kai siis kitistä, ettei koskaan pääse kuntoilemaan... Mutta kun nyt on toi kevät ja hinku saada multaa kynsien alle on kova! No okei, tänään en penkonut multia vaan leikkasin oksia, mutta kuitenkin. Ensi viikolla tulee pihaan roskalava, pitää siihen mennessä saada kaikki halki, poikki ja pinoon. Louskutin edelleen sitä samaa korallikanukkaa, joka kasvaa kuin mikäkin kun kasvaa. Tuntuu että lopettaessani oksakasa oli korkeampi kuin pensas oli alunperin, mutta pensas itse ei silti ollut pienentynyt ollenkaan. Merkillinen puska.

Lehtoakileija on hyvässä vauhdissa jo. Sen alku on mielestäni erikoisen kaunis - vihreää on niin montaa eri sävyä, lehtien muoto on hiukan erikoisempi ja niiden asettelu on vielä mielikuvituksellisempi. Katsokaa vaikka!