Yksityiskohtia juhannuksesta

Helikopterikoppakuoriainen, lämpöohjautuva. Lentää mielettömällä pörinällä katsomatta eteensä, yleensä JUST TASAN päin naamaa.

Pioni.

Kurjenpolvi 'Summer Skies'. Ainoa kerrattukukkainen kurjenpolvilajike pihallani.

Työntekijä lehtoakileijassa.

Lemmikki. Förgätmigej. Forget-me-not.

Unikot ovat jo kukkineet, kukat kestävät harmillisen lyhyen aikaa. Siemenkodat ovat onneksi melko koristeellisia nekin.

There goes the neighbourhood...

Asuminen on joskus hauskaa. Niin kuin nykyään meillä. Siis ei meillä meillä, vaan tässä yhtiössä. Me asumme asumisoikeusrivitalossa etnisesti melko latautuneessa lähiössä. Se jo itsessään on ehtymätön huvin lähde muutamille ruutukaava-alueen asukeille. Yhtiössämme on kolme taloa ja 12 asuntoa, asukkaita kirjaimellisesti vauvasta vaariin (ja sivumennen sanoen kaikki kantaväestöön kuuluvia paitsi yksi ihminen). Ollaan asusteltu täällä vähän yli viisi vuotta ja viihdytty hyvin.

Vaan kuka arvaa! C-talon Tietotoimistolle jää Stasikin kakkoseksi, kirkkaasti! Ennen kuin meillä oli pari kolme viikkoa sitten kevättalkoot, en aavistanut ollenkaan asuvani samassa talossa Synnin pesän kanssa. En tiennyt laisinkaan, miksi seinänaapurimme muuttivat pois äskettäin (ei johtunut meistä, toim. huom.), enkä tiennyt läheskään kaikkien naapureiden sairaushistoriaa. Synnin pesän tapahtumat tietysti kiinnostavat kaikkein eniten, vaikka Tietotoimiston henkilökuntaan kuulumaton saattaisi tilanteessa nähdä vain naispuolisen asukkaan ja hänen miesystävänsä. Se on ilmeisesti optinen harha, mutta koska tämä on perheblogi, emme syvenny asiaan sen tarkemmin, ainakaan tässä vaiheessa.

Ennen talkoita meillä oli myös asukaskokous. Ei se nyt ole ihan yhtiökokoukseen verrattava elin, mutta kuitenkin. Samat naamat siellä aina istuu, vuosi vuodelta vähemmän. Asioista on yleensä keskusteltu rakentavassa hengessä, vaikka melko kärkeviäkin kommentteja joskus esitetään.

Nyt ovat ongelmaksi muodostuneet naapuriyhtiön lapset, jotka käyvät leikkimässä meidän pihallamme. Minulla on tässä jupakassa jonkin verran omaa lehmää ojassa, ensiksi koska kyse on Tokan hyvistä kavereista ja toiseksi koska Toka ei tosiaankaan viihdy pelkästään oman taloyhtiön pihassa leikkimässä, vaan vierailee naapuripihoilla melko ahkerasti. Ongelmaksi tämä lasten migraatio on muodostunut yhdelle huushollille. Heidän päävaivansa tuntuu olevan akateemisuus (eikä saa vetää hernettä nenään, kai meidätkin lasketaan akateemisiksi kun ollaan HuK + FT) ja lapsensa vasta kahden vuoden ikä.

Tilanne: Naapuriyhtiön pojat (Tokan kaverit siis) leikkivät keskenään meidän pihallamme keinussa ja huutelevat jotain älyttömiä pippelijuttuja. Akateeminen äiti on lapsensa kanssa ulkona ja yrittää varovasti sanoa pojille, että lopettaisivat. Minä olen pensaan takana piilossa vakoilemassa. (Leikkaamassa sitä pensasta! En mä tavanmukaisesti vakoile. Vahingossa joskus vähän.) Pojat eivät lopeta huutelua, Akateeminen äiti ottaa lapsensa ja menee sisään.

Asukaskokouksessa Akateeminen äiti haluaa kieltää naapuriyhtiöiden lapsia leikkimästä meidän pihalla ja vaatii, että jokaisen tulee pysyä omalla pihallaan. Paitsi tietysti hänen lapsensa, joka tietysti saa käydä leikkimässä missä haluaa. Koska sehän on täysin eri asia, sen nyt tajuaa erkkikin! Naapurin perhepäivähoitaja saa hepulin tällaisista vaatimuksista ja soittaa välittömästi toisen huutelijapojan äidille, joka menee välittömästi käymään Akateemisen äidin luona selvittämässä asioita hyvässä hengessä. Nyt Akateeminen äiti kirjoittaa omassa blogissaan siitä, miten hän ei enää voi lapsensa kanssa olla omalla pihalla, koska hänelle v*ttuillaan ja muutenkin on maku mennyt, kun häntä ei ymmärretä, naapurit varmaan tarkastavat onko kukat kasteltu ja patio harjattu yms. Sillä jos asukaskokouksessa ei voi kysyä neuvoa kasvatuksellisista linjoista niin missä sitten?!

Kirjoitus lähenteli muutenkin paranoiaa ja vaikka siitä en suoranaisesti itseäni tunnista, niin siitä tuli kuitenkin ikävä olo. Ei mulla ole aikomuksena mitenkään alkaa vältellä heitä tms., mutta silti ihmetyttää. Tuntuu, että terve järki on hukassa pahemman kerran (johtunee akateemisuudesta). Asukaskokouksessa kun asiasta keskusteltiin, niin esitin toivomuksen siitä, että jos Toka joskus aiheuttaa pahennusta pihalla, siitä tultaisiin sanomaan minulle suoraan. Ja muutenkin, koko pihan ilmapiiri ynnä maku näihin naapureihin meni loppujen lopuksi aika vähästä, parista vaivaisesta pippelistä.

Ilmoittaudun

Jaa no eihän edellisestä kirjoituksesta ole vielä kulunut edes kahta viikkoa... Ihan vaan on taas laiskottanut ja elo kulkenut samaa rataa, noin niinkuin pääpiirteissään. SK oli melkein kaksi viikkoa reissussa, hän kävi Unkarin Budapestissä, Italian Paviassa ja sieltä tultuaan jäi vielä Helsinkiin pariksi päiväksi. Eilen kotiutui ja sopeutumisprosessi on käynnissä...

Tämän viikon olen ollut taas töissä, mutta sitä edellisen pidin lomaa, palkatonta tosin. Alkoi sielläkin ahdistaa sen verran, että päädyin sen sekä yksinhuoltajuuden kunniaksi ottamaan hiukan hermolomaa. Ja olihan sillä viikolla helatorstai ja lapsillakin pitkä viikonloppu. Aloin sillä viikolla ihmetellä, että miten noin niinkuin yleensä aika riittää töissäkäymiseen ollenkaan?! Tekemistä piisaisi vaikka muille jakaa (ja periaatteessa se pitäisikin muille jakaa, mutta minkäs teet kun yksin on).

Kämppä on sisätiloistaan ollut välillä aika villin näköinen, kun ilmat ovat olleet niin kovin suosiolliset pihatöille. Kuka hullu sitä nyt sisällä siivoaisi, kun voi kukkapenkkejä perata! Arkkiviholliseni voikukat ja vuohenputket yrittivät päästä niskan päälle, mutta erävoitto on toistaiseksi minun. "Toistaiseksi" tarkoittaa seuraavia noin kahta tuntia. Mitään uutta en varsinaisesti ole hankkinut, mitä nyt eilen törkkäsin maahan vanhempien pihalta löytyneen (heidän naapuristaan karanneen) oletettavasti kirsikkapuun taimen. Se piti valitettavasti sijoittaa aidatun piha-alueen ulkopuolelle, kun ei sisäpuolella ole oikein enää tilaa millekään puumaiselle. Muuten alkaa olla liian viidakkomaista, pieni pihaläntti meillä vaan kuitenkin on ja sillä on jo 2 syreeniä (alalaji nuokku), 1 saskatoon, 2,5 tuijaa sekä 1 kartiovalkokuusi. Tuijia on 2,5 sen takia, että yksi niistä otti salaperäisesti nokkiinsa jostain ja siitä jäi jäljelle 3 kuivunutta tikkua ja yksi vihertävä oksa ihan juuresta. Mutta mitäpä tuosta, voi olla että suostuu vielä jatkamaan, koska ei ole kuitenkaan ihan lopullisesti veiviään heittänyt.

3000 sanaa

Täällä ollaan vielä. Laiskottaa. Ei ole jaksanut kirjoittaa. Ei ole kyllä tapahtunutkaan oikein mitään mainitsemisen arvoista. Perussettiä enimmäkseen. Koska yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin tässä on 3000 sanan edestä asiaa.

Kukkia ja sidontaa

Kävin äsken krapaamassa etupihaa puhtaaksi lumesta. Lämpötila on plussan puolella pari hassua astetta, ja räystäät tippuvat! Olisin halunnut kauemminkin seistä rännin äärellä katselemassa ja kuuntelemassa vesipisaroiden tipuntaa, mutta en kehdannut. Naapurit, nääs... Takapiha elikkäst puutarhani on onneksi ihan kokonaan auringon puolella (ettei peräti olisi etelä tuo ilmansuunta), joten kai sieltä joskus lumet häipyvät. Mieleni on monasti tehnyt lapioida sieltä puolelta terassin alue lumettomaksi, toistaiseksi olen saanut hillittyä. Tai no kerran melkein aloitin, mutta lopetin saman tien, kun meinasin törkätä lapion varren olohuoneen ikkunasta läpi.

Sisätiloissa saa vähemmän tuhoa aikaan, joten olen keskittynyt tekemään meditatiivisia harjoituksia, jotka tähtäävät siihen hetkeen, kun tosiaan voi mennä pihalle ja upottaa kyntensä multaan. Ja juuri tuossa edellistä lausetta kirjoittaessani tuli mieleen, että voi p ja aska, miten mä mitenkään voin pihalla kyykkiä kun lonkat huutaa hoosiannaa tässä jo muutenkin?! Pitänee reilusti kontata niin kauan kuin polvet kestävät ja sen jälkeen siirtyä suoraan vatsamakuulle, kenties. No, se on sitten sen ajan murhe.

Nythän on niin, että kaikkien tänä päivänä kuuluu erikoistua, mielellään mahdollisimman kapealle alalle, jotta voi kutsua itseään oikein spesialistiksi. Niinpä minäkin aion tästä profiloitua näissä kasvihommissa. Alan kasvattaa (tai no, alkajaisiksi yritän edes pitää hengissä) orkideoja sisällä ja pelargonioita ulkona sitten kesällä. No, ensimmäinen orkideani on pysynyt ihan kunnossa jo kokonaisen viikon, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin! Pelargonioita sen sijaan on ollut joka kesä jo kauan, niiden huono puoli on se, etteivät oikein tahdo pysyä talven yli hengissä tavallisissa huoneoloissa. Yksi on kuitenkin tämän talven ollut tallessa ja kyllä se nyt näyttäisi olevan hengissä edelleen. Eri asia on sitten se, miltä se näyttää kun alkaa oikein kasvaa. Pitänee leikata sitä jotenkin.

Olen aika huono tuntemaan ja varsinkin muistamaan erilaisia lajikkeita, mutta tämä talvehtinut pelargoni on Mårbackan lajike "Drottning Ingrid". Tiedän, koska purkissa on vielä puutarhaliikkeen nimilappu jäljellä... Kokoelma kasvoi eilen kahdella, kun kävimme lasten kanssa retkellä kasvitieteellisessä puutarhassa. Siellä on pieni taimi- ja siemenmyymälä, josta saa edullisesti pieniä alkuja, valikoima tosin on aika sattumanvarainen. No joka tapauksessa, ostin kaksi pientä pelargonia, yhteensä vain 5 e. Halpa! Toinen on palsamipelargoni eli Pelargonium graveolens (luulisin) ja toinen lääkepelargoni eli Pelargonium radens (jälleen luulisin, enkä oikein löytänyt mitään hyvää linkkiäkään tuohon).

Sen sijaan törmäsin tällaiseen kertomukseen pelargonien (ja erityisesti palsamisellaisen) ominaisuuksista (linkki tässä):

Palsamipelargoni P. graveolens on alunperin kotoisin Afrikasta ja kaivauksissa on löydetty merkkejä sen käytöstä jo muinaisessa Egytissä, jossa sitä on käytetty haavoihin ja kasvaimiin sekä naiset ovat käyttäneet kasvia mm. ihonhoidossa. Tämän vuoksi kasvia näkee joskus kutsuttavan nimellä Egyptian Geranium. Kasvia on lisäksi käytetty kaikenlaisiin "naistenvaivoihin" ja sitä käytetään nykyäänkin laajalti mm. aromaterapiassa.

Palsamipelargoni yleistyi huonekasvina 1700-luvulla ja niitä sijoitettiin ympäri asumuksia, koska sen uskottiin pitävän pahat henget loitolla. Eripuolilta Eurooppaa kerrotaan täysin samanlaista tarinaa isännästä, joka käski emäntää puistelemaan kasvia, koska "pappi näkyy olevan tulossa". Kasvi toimi siis eräänlaisena ilmanraikastimena.

Kasvin uskottiin myös tehoavan kaikkiin mahdollisiin sairauksiin ja vieläpä mustasukkaisuuteenkin.

Nykyiset palsamipelargonit (Pelargonium x graveolens) ovat kahden lajin, P. radens (tuoksupelargonin) ja P. capitatum (ruusupelargonin) risteytys. Tunnetuin tämän lajin kasvattaja Suomessa oli Fredrika Runeberg joka uskoi sen parantavat kaikki mahdolliset sairaudet; se oli myös hänen lempikukkansa. Palsamipelargonin lehtiä käytettiin jo silloin juomien ja hillojen maustamiseen. Edelleenkin sitä käytetään ruoanlaitossa laajasti ja eräs ainakin ruotsissa tunnettu herkku onkin pelargonikakku. Tähän ei kuitenkaan kannata kokeilla "vääriä" lajeja.

Palsamipelargonia kutsutaan Ruotsissa tohtori Westerlundin kukaksi ('Dr. Westerlunds blomma') tunnetun ruotsalaisen lääkärin mukaan, joka kasvatti sitä vastaanottotiloissaan. Koska kasvin uskottiin puhdistavan ilmaa ja tekevän hengitysilman terveellisemmäksi niistä myös jaettiin pistokkaita potilaille.

Oppia ikä kaikki!

Pienoiselämää

Jos nyt olisin jotenkin pessimismiin taipuvainen hlö ja tapana olisi etenkin etsiä negatiivisia puolia asioista ja muutenkin herkästi reagoida juttuihin (ding ding ding! itseironiahälytin!), niin kyllä tämä päivä oli taas sellainen, että. Maan pinnalle ja äkkiä. Siis pikkujuttu tää on ja tosi yleistä, kuulemma. Vähän meni kuitenkin fiilis.

Aamu oli mukava. Heräsin hyvin nukutun yön jälkeen ihan hyvillä mielin, lapset oli iloisia ja niin päin pois. Ilma oli nätti ja kävin pihalla ihailemassa huurteista nurmikkoa ja kauniin värisiä puiden lehtiä. Illalla vielä vanhempieni luo heidän molempien syntymäpäiväkahveille (samana päivänä syntyneet, ihme ihmiset) ja sillai kivalla mielellä. En ollut ihan että jee, mutta lähimpänä sitä pitkään aikaan.

Tokan tukkaa rupesin letittämään siinä sitten pahaa aavistamatta. Tukassa käveli joku. Ja joku toinen. Ja kolmas. Loppujen lopuksi nypin hiuksista pitkälti toistakymmentä täitä. Fantsua. Eka on itse asiassa aloittanut päänsä raapimisen jokin aika sitten, en tarkkaan muista milloin. Hänen päässään en ole liikettä nähnyt. Apteekista sitten hakemaan täiden häätöainetta koko porukalle. Hätäpäissäni iskin pakastimeen kaikki Tokan pipot, hiusharjat ja koko kopan hiuslenkkuja ja nipsuja. Ekan pipot unohdin kokonaan, täytyy ne käydä vielä vaihtamassa. Koko porukan lakanat vaihtoon, ja koska Toka nukkui toissayönä vieressäni, alkoi omaakin päätä kutittaa. Nyt täällä sitten rattoisasti käkitään koko perhe yhdessä myrkyt päässä...Wunderbaum!

Jos kuitenkin jäisi kivampi olo jostain muusta kuin täistä, niin vaihdetaan puheenaihetta. Piha on laitettu syksy- ynnä talvikuntoon: sadevesitynnyri tyhjennetty, pihakeinun katos irrotettu ja tyynyt kannettu roskikseen (homeessa olivat), terassin tekemisestä jääneet ylijäämälaudat varastoitu yms. Suurin osa kukista on tietty jo yöpakkasissa nuupahtanut, ruusuissa on vielä nuppuja ja kurjenpolvi hiukan jaksaa yrittää.

Sateenkaaren päässä?

Tänään satoi kaatamalla heti, kun ihmisten piti tulla katsomaan terassiani ja juomaan avajaiskahvit. Kuikuilimme sitä sitten vain oven raosta ja joimme kahvit keittiössä, sisällä ja lämpimässä. Sen verran paistoi aurinkokin (risukasaan), että taivaan poikki kulki suuri sateenkaari. Eihän se kuvassa miltään näytä, mutta siinä se nyt on. Sen pää näytti olevan ihan lähellä meitä, mutta en jaksanut lähteä etsimään kultaa. Laiska mikä laiska.

Nyt ei sitten voi tosiaankaan istuskella ulkona, kun kaikki on ihan märkää. Pöh. Ja juuri kun laitoin valotkin aurinkovarjoon! Saattaa olla, että ne lähtevät piakkoin ja tyydyn pelkkiin kynttilälyhtyihin, jos lapset ei meinaan lakkaa jankuttamasta jouluvaloista. Ei ne ole jouluvalot, ne on vaan ulkovalot! Eiks niin?

VALMIS!

Terassi on nyt valmis! Se on ihana! Hieno! Kaunis! Laudat tulivat loppujen lopuksi keskiviikkona, että ei huonosti kun ajattelee. Jumankekka mä tykkään.

Hiukan vielä pitää jatkaa järjestelemistä ja jälkisiivousta, mutta katsokaa itse! Upea!

Pihalla taas

Yleensä tähän aikaan kesästä / syksystä / vuodenajasta tulee vähän sellainen puutarhaväsymys. Ei vaan enää jaksa innostua pihahommista samoin kuin keväällä, ja esim. rikkaruohot pääsevät valtaamaan alaa turhan hanakasti. Etenkin just nyte ei ollenkaan huvita olla pihalla, koska tuli sitten aloitettua projekti, joka tuli sitten lopetettua jokseenkin saman tien. Uusi terassi piti pykätä ja tosiaan isäni, vastaavan rakennusmestarin, kanssa aloitettiin homma vain todetaksemme, että kesäisin ei Suomen maassa ole puuta. Näin ollen takapiha on siinä hantissa, että terassin tilalla on tonni sepeliä, jonka joukossa ei kauheasti huvita leikkiä. Tulevalla viikolla on tarkoitus mennä taas kartoittamaan tilannetta, jotta ensi kevääseen mennessä saataisiin katetta sepelin päälle.

Syksyllä alkaa muutenkin olla masentavaa, kun suurin osa kukkaloistosta on joko ohi tai förbi. Tietty jotain vielä kukkii, esim. mummin peruja oleva ruusu on kukassa ja sen naapuriruusu pukkaa nuppua taas pienen tauon jälkeen. Syysleimut ja syyshortensia nyt ovat jo nimiensä perusteella velvollisia kukkimaan, ja on siellä joitain muitakin.

Tänään meinasin, että hankitaan se perinteinen krysanteemi etupihalle. Vaikka se onkin hiukan tylsä ja mielikuvitukseton. Ja kyllähän mä krysanteemin ostinkin! Ihan pienen vaan, laitan sen etupihan puolelle pöydälle. Sen lisäksi etupihalle tuli koristekaali, jollaista en ole aikaisemmin harrastanut.

Periaatteessa takapihan puolella kaikki kukkapenkit ovat olleet täynnä. Ainakin luulin niin, kunnes puutarhaliikkeessä oli alennuksessa (á 2,50, käytännössä ilmainen!) hopeasyysvuokkoja, Anemone tomentosa 'Robustissima'. Ihana, ihana kukka! Ne (3 tainta) tunkivat mukaan ihan väkisin. Lisäksi sain äidiltä sormustinkukan taimia muutaman. Loppupäivä kuluikin sitten mukavasti. Ensin siirsin yhdestä kukkapenkistä unikot toiseen kukkapenkkiin. Sitten istutin syysvuokot unikoiden tilalle. Sitten leikkasin ruohon ynnä rikkaruohot aidan ulkopuolelta ja haravoin moskat. Sitten revin tuoksukurjenpolvet kaikki ylös, vein niitä 2 muovikassillista roskiin, 1 kassillisen naapurille ja muutaman istutin aidan ulkopuolelle. Sitten revin vielä kukkapenkistä niiden juuria ylös, minkä jälkeen istutin sormustinkukat siihen paikalle. Olettaisin, että näillä mennään taas hetken aikaa. Saa nyt nähdä.

Ja hopeareunus...

Joskus silloin tällöin saattaa ahistuksesta seurata jotain hyvääkin. Tänään vallinneella raivolla sain aikaiseksi revittyä sadevesirännin irti seinästä. Tarkoitus on nimittäin koko kesän ollut järjestää sadeveden keräysjärjestelmä, ettei tarvitsisi kaikkea kasteluvettä kantaa hanasta. Me kun maksamme vedestä kulutuksen mukaan. Tynnyri oli jo olemassa, toteutus puuttui. Mutta annas olla kun hiukan v*tuttaa niin johan lähtee... Toka hiukan auttoi, että sain tynnyrin reunan ujutettua seinän ja rännin väliin, ja hienohan siitä tuli!
Hiukan tuo ränni on nyt viistosti irti seinästä, koska tynnyriä ei saa ihan kiinni seinään, koska siinä on tiellä sellainen salaojituksen truutti, jota en tod. ala repiä irti maasta. Saskatoon peittää rännin sopivasti niin, ettei sitä juurikaan oleskelualueilta huomaa ja mitä sitten vaikka huomaisikin! Omapahan on rännini. Vielä kun keksisi jotain naamiointia tuolle siniselle tynnyrille, se ei ole mikään maisemankaunistus.

Kesämalvikit olivat muuten hauska tuttavuus. Tänä keväänä siemenestä kasvatettuja ja nyt alkavat kukkia, kukan läpimitta kymmenisen cm. Että hiukan paremmalta tuntuu taas.

Lintu sanoo "pat pat pat"

Kukkapenkissä kävi silleen (yhdessä niistä siis), että sieltä muutti nivaska punahattuja työkaverin pihalle. Jäljelle jäi Läntti Tyhjää. Tyhjän läntin ympärillä on kurjenpolvia ja lisää punahattuja, joten oletettavasti se ei ole tyhjä kauan, koska molemmat leviävät kuin tauti. Toisaalta, selusta on hyvä varmistaa siltä varalta, etteivät ne leviäkään. Kävin sitten puutarhoissa, "ihan vaan katsomassa". En muuten, mutta kun äiti halusi mennä. Niin menin mukaan seuraksi.

No. Löysin sitten Tyhjän Läntin täytteeksi kesäleimuja, ne on ihan yksivuotisia vaan. Mikä parempaa, löysin uuden lajikkeen kurjenpolvea, Geranium pratense "Summer Skies". Kysykää viikon päästä, niin mulla ei ole enää hajuakaan hänen nimestään. Tai sitten voin käydä tarkistamassa sen täältä. No, joka tapauksessa, näille uusille polville ei ollut tilaa yhdessäkään nykyisessä kukkapenkissä, joten jouduin sitten tekemään uuden. Tai siis tavallaan laajentamaan yhtä entistä. Kai sitä huonomminkin voisi aikansa käyttää! Voisihan? Sunnuntaipäivän aikana minä ja Toka yhdessä möyhensimme, kitkimme, levitimme multaa, tasoitimme ja lopulta istutimme. Uuteen penkkiin muutti punahattuja, yksi eksynyt malva sekä nämä uudet kesätaivaat.


Niin, ja se alkuperäinen Läntti Tyhjää on edelleen Tyhjä. Niin siinä käy, kun harhautuu sivuraiteille...

***

Saskatoonissa on nyt niitä marjoja, raakoja kylläkin vielä. Se ei näköjään häiritse räkättejä, jotka viihtyvät turhan hyvin puskassa marjoja syöden ja väliaikoina joka paikkaan kakkien. Piha on täynnä ns. guanoa. Toka ne ensin huomasi, tuli ilmoittamaan että pensaassa on lintu. "Sellainen ruskea, joka sanoo pat pat pat." Pelästyksen toivossa ripustin oksille pari vanhaa ja noloa cd-levyä, joiden lisäksi Toka piirsi linnunpelättimet. Yhdellä A4:llä on pelätti, joka on varmuuden vuoksi ympyröity ja nuolella osoitettu, että linnut huomaavat sen paremmin. Toisella arkilla on aave, joka takuuvarmasti peläyttää. Kolmas on hiukan sopuisampi, siinä lukee "terve". Eräänlainen kädenojennus, että ei tässä nyt niin tosissaan olla tämän säikyttelyn kanssa.

Metritietoutta ja muuta puutarhafaktaa

Pihallamme kasvaa saskatoon eli marjatuomipihlaja (kuvassa oik.) En tarkkaan muista, että onko se kasvanut tuossa kaksi vai kolme vuotta, mutta tuskin kauempaa. Ostettaessa se oli sellainen kuin nyt pensaiden taimet yleensä ovat, korkeintaan polven korkuinen, nyt korkeutta on jnkv enemmän. Alkaa hipoa talomme (tai ainakin sen räystäiden) korkeutta. Ekana kesänä siihen tuli seitsemän (7) marjaa - ne oli helppo laskea. Joku hävytön räkätti söi ne ennen kuin minä ehdin. Nyt on marjoja tulossa vaikka muille jakaa, mutta kun suurin osa niistä on jo niin korkealla, etten uletu! Interweb-lähteet kertoivat, että ammattiviljelmillä saskatoonit leikataan "mataliksi, vain muutaman metrin korkuisiksi". Vain?! Muutaman metrin?! Taidan todeta, etten ole ammattiviljelmä ja parturoin sitten syssymmällä ihan vaan reilusti. Jos vaikka saskatoon itse ei olisi tietoinen näistä määräyksistä...

***

Suoritin myös siirtotoimenpiteitä kukkapenkeissä. Iirikseni, nuo kukkimattomat hyväkkäät, olivat jääneet jotenkin pimentoon omalla läntillään ja raivasin niille edustavamman paikan repimällä puskallisen etelänruusuruohoa pois. Yleensä en tykkää repiä mitään ylös (paitsi voikukkia) saati heittää mitään pois, mutta tuo nyt sai lähteä. Iiriit sanoivat "läts" ja lätsähtivät niille sijoilleen, ihan lurpalleen. No edustavalla paikalla ei halua katsella mitään lurpallaan olevaa, joten tänään kun oli aikaa, piti lähteä puutarhaan katselemaan jotain muuta sille paikalle. Ajattelin että hiiteen mokomat lärpäkkeet iirikset.

Varsinaisesti en yllättynyt, kun tilalle löysin espanjankurjenpolvia (kuvassa; samassa eläimessä pysyttiin, kun iiris on suomeksi kurjenmiekka). Kokemukseni mukaan kurjenpolvet leviävät ja rehottavat hyvin ja ovat samaan syssyyn myös kauniita katsella, toivottavasti nämäkin viihtyvät. Pihallani kasvaa nyt siis jo kuutta eri lajiketta kurjenpolvea, samoin kuin useampaa pelargonisorttia. Niin ja hei, niille iiriksillekin löytyi sittenkin vielä uusi paikka, en raaskinut heittää pois ihan vielä. Jos kuitenkin...

Onni ja autuus

Eilisilta ja tämä aamu ovat olleet harvinaisen rauhalliset ynnä rentouttavat. Voin suoraan sanoa, että siksi kun Toka oli yökylässä. Illalla Ekan kanssa katseltiin elokuvaa kaikessa rauhassa ja nukahdettiin siihen, ja aamulla sain nukkua melkein kymmeneen, juoda kahvin rauhassa ja nauttia muutenkin hiljaisuudesta. Tämä kaikki nyt tietysti kuulostaa jotenkin karulta Tokaa kohtaan, mutta minkäs teet. Hänet palautettiin pari tuntia etuajassa, kun kaitsijat olivat uupuneet... Ja iloinenhan minä olin palautuksesta, en kiellä sitäkään! Ikävä sitä papupataa aina kuitenkin tulee.

Olen viettänyt suuren osan päivästä pihalla. Huomasin kauhukseni, että 2 pelargonia oli jäänyt edelleen siihen pikkiriikkiseen muoviruukkuun, jossa olen ne ostanut. Tämä johti siihen, että jouduin lähtemään ruukkuostoksille au naturel, koska purkkeja ei varastosta löytynyt ja koska olin suunnitellut rönyäväni vain kotinurkissa tänään ja tukka oli likainen.

Länttäsin pelargoniat ruukkuihin ja se onkin ollut tämän päivän vaativin ponnistus. Sen jälkeen olen vain maannut pihalla auringossa ja yrittänyt ruskettua, sekä pitänyt huolen nestetasapainosta sangrialla. Olen noudattanut maailman parhainta ja tehokkainta bikinikuntoon hetkessä -ohjelmaa, se ei petä koskaan. Se toteutetaan niin, että otetaan vaatteet pois, laitetaan bikinit päälle ja VALMIS! Ikinä ennen ei ole auringonvalo tuntunut niin puhdistavalta ja lämpimältä ja nollaavalta kuin tänään. Viltillä maatessa tuntui kuin olisin imeytynyt maahan, kun valo lävisti ihon ja lihakset.

Respect

Olin tänään seuraamassa aivoleikkausta. Upea homma! Olin mukana kolmisen tuntia ja viihdyin. Ei tehnyt pahaa. Ajatella, että joku työkseen pitelee toisten aivoja käsissään. Tai sydämiä. Tai ihan mitä tahansa muuta, ei niitä voi tärkeysjärjestykseen laittaa. Huomenna, kun kirjoitan leikkauskertomusta, tiedän kerrankin tarkkaan, mitä salissa on tapahtunut.

***

Pihalla kukoistaa kohtalaisesti nyt, kun on satanut ja toisaalta ollut taas hiukan lämpimämpääkin.

Idänunikko on avannut ensimmäisen kukkansa, pari nuppua vielä odottaa.

Kurjenpolvea, yhtä sorttia. Lat. Geranium NAS

Loistokurjenpolvi "Johnson's Blue". Uskotteko?

Syreenien juurella, ruusujen keskellä asui pieni sateenkaari.

Multa painaa

Totesin sen tänään, kun ajattelin että "ihan vaan äkkiä" töiden jälkeen ennen päiväkodin kevätjuhlaa viskon hiukan uutta multaa pensaiden juurelle ja kukkapenkkeihin. Talkoista nimittäin jäi iiiiso kasa taloyhtiön multaa, jota nyt siis on lupa käyttää omiin hankkeisiin. Kottikärryillä liikenteeseen ja oppimaan kantapään kautta, että multaa menee aika paljon ihan pelkästään sinne pensaiden alle. Etupihalle kärräsin 4 kärryllistä ja takapihalle saman verran. Luulen, että kukkapenkkeihin pitää hakea vielä lisää, niissä ei ollut multaa ennestään juuri ollenkaan. Maa on täällä niin savista, että multa jotenkin imeytyy sinne ja pinta jää kovaksi, harmaaksi savikuoreksi.

Käytännössä kaikki kasvit jatkavat kasvuaan tänäkin vuonna. Yhden malvan heitin pois, mutta se oli oikeastaan kuollut jo viime kesän puolella, joten sitä ei lasketa. Siihen muutti asumaan joku merkillinen ötökkä tahi muu tauti, joka teki lehdet täyteen ruskeita paukamia. Taidan joutua hiukan jo harventamaankin ainakin kurjenpolvien ja punahattujen joukkoja, koska vaikuttavat levinneen melkoisella innolla.

Nurmikkoa meidän pihalla ei oikeastaan ole, on lähinnä sammalikko ja voikukkaikko, joiden seasta saattaa löytää jokusen ruohonkorrenkin. Höyläsin ne harvat korretkin tänään ensimmäistä kertaa ja siistimpää on taas, kun voikukat ovat maan tasalla.

Vappuaatto kuvina

Töissä yritettiin luoda vapputunnelmaa. Sinänsä turhahkoa, kun ei noista omin pikku keuhkoin puhalletuista palloista & serpentiineistä ehtinyt nauttia kuin pari tuntia. Toisaalta tunnelma kohosi kattoon niiden ansiosta!

Hello Kitty nauttimassa auringonpaisteesta pihakeinussa.


Grillikausi avattu. Pelkkää makkaraa, mutta niiiiin hyvää. Kesän aikana ehtii vielä hienostella pihveillä.


Tokan mustelmaiset sääret. Pyöräilyn opetteleminen näkyy...


Lemmikkisisiliskommekin on jo herännyt talviunilta. Mahtaako olla se sama kuin viime kesänä ja onko niitä nyt 2 vai 1 vai enemmän? Kysymyksiä riittää...


Eka lukee vuorostaan Tokalle satukirjaa pihakeinussa.

Huttistuu

Tässä tää sit meni tääkin päivä. Kaikenlaista olisin halunnut saada aikaiseksi, mutten saanut. Töissä kävin, tietty, tylsäilemässä. Ei ollut häävi päivä, monestakaan syystä. Oli pakko lähteä puoli tuntia ajoissa, että ehdin käymään edes pikaisesti lähikaupassa, kun se SK tosiaan on Helsingissä. Ruokaa ei ollut kotona yhtään. Ja niin kuin oli ajatellut, että tänään menen kauppaan, jumppaan ja yhtiökokoukseen, niin kutistui tämä kierros täten käytännössä vaan siihen kokoukseen. Sinänsä hienoa, että Ekan saattaa jättää yksikseen kotiin lyhyiksi ajoiksi kännykän turvin ja kun nytkin olin ehkä n. 20 sekunnin matkan päässä. Toka taas pyöräili pihalla ihan nätisti koko tunnin ajan.

Muuten kyllä ottaa pattiin se, että mulla palaa kaikki työajanlyhennykset ja vähäiset, vaivalla kokoon raavitut ylityötunnit aina siihen, että saan käydä "pikaisesti lähikaupassa". Se on väärin, mun pitäis saada humputella ne kaikessa rauhassa kaupungilla! Tai edes hoitaa omia asioitani, kuten esim. uusia passini joka vanhenee tässä hetikohta ja tarvitsen sitä myös lähes samoin hetikohta.

Yhtiökokouksessa oli jokseenkin samat naamat kuin aina ja samat puuttuivat kuin aina. Merkillistä, kuinka vaikeaa on sopia päivää kevättalkoille, saati siitä mitä silloin tehdään ja mitä tarvitaan. Samat ihmiset onnistuvat joka kokouksessa ärsyttämään yhtä paljon neuroottisuudellaan ("Peskää aitanne, näyttää niin kauhealta"). Sanotaanko nyt niin, että ei ole kyllä minun top 10 -listallani tuo piha-aitojen kuuraus... Jos joskus aikaa jää, niin palataan sitten asiaan. Talkoot sovittiin onneksi sellaiseen aikaan, ettei se sovi meille kun se on taas SK:n matkaviikko ja on samaan aikaan sirkuskoulun ja baletin kanssa. Talkoomakkara ja talkoosiideri tietysti maistuisivat kyllä, mutta saatamme ehtiä niiksi kotiin. Ei oltaisi ensimmäisiä, jotka pistävät nenänsä ulos talkoopäivänä vasta silloin, kun on grilli kuumana. Ja muuten se mikä ärsyttää on se, että kun on talkoot, niin sitten tullaan kauhean tehokkaana raaputtamaan sitä omaa pihaa! Ei kuulu tehdä niin! Selvästi talkookäyttäytymiseenkin tarvitaan koulutus, vähintään opistotasoinen.

Näistä suivaantuneena menin riehumaan pihalle oksasaksien kanssa vielä tossa vähän ennen puolta yhdeksää (se on myöhään minun maailmassani). Leikkelin korallikanukkaa, joka aina kasvaa tukkimaan kulkureitin takapihallemme. Surutta napsin oksia veks, se oli kasvanut melkein autotien tukkeeksi jo. Kauhea kasa oksia pihalla eikä pensas näytä pienentyneen yhtään! Siinä sellainen ihmeellinen ränstynyt vaikutelma. Niinkuin oikein sotkuinen tukka. Ja katselin samalla niitä aitoja, että ei kyllä äkkiä tulisi mieleen ruveta niitäkään pesemään... Levää, muka.

Veckoslut

Kaikenlaista kirjotettavan arvoista on pyörinyt päässä sitten viime entryn, täytyy yrittää pitää noi näpit erossa tosta delete-nappulasta...

Eilen lavvantaina Eka oli kuuntelemassa viimeistä lasten yliopiston luentoa. Minä olin sillä aikaa äiti ja isi -parkissa kuuntelemassa luentoa englannin ääntämisestä, joka on hölökohtaisella tasolla kiinnostava aihe kahdestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että olen siinä edellisessä elämässä opiskellut yliopistolla englannin kääntämistä pääaineena hyvinkin kauan ja hartaasti, ja toiseksi siksi, että luennoitsija oli kohtalaisen hyvä ystäväni. En ole aiemmin hänen luentojaan kuullut ja se oli ihan hauskaa. En sinänsä kaipaa koulun penkille enää millään muotoa, mutta hiukan tuli nostalginen olo luentosalissa istuessa. Toivon, että lasten yliopistoa järjestetään myös ensi vuonna (ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana), koska se on vaan ajatuksena niin hieno. Ensi vuonna ehkä Tokakin voi osallistua (jos oppii olemaan hiljaa muutenkin kuin nukkuessaan).

***

SK tuli eilen kotiin viimeisimmältä matkaltaan, Budapestistä tällä kertaa. Olen huomannut, että vaikka yleisin matkojen kesto on 1 viikko, niin se vaatii meikäläiseltä jotenkin niin suurta skarppausta, että viimeistään viimeisenä päivänä herpaannun ja ratkean liitoksistani. Niin eilenkin, kun lähtö sinne yliopistolle ei sujunut ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Sisko onneksi otti Tokan luennon ajaksi, niin ehdimme molemmat hiukan rauhoittua ja sitten loppupäivä meni kohtalaisesti. Pari päivää menee kuitenkin aina siihen kun totutellaan taas kahden aikuisen talouteen, ja kun matkat toistuvat näin tiuhaan tahtiin, niin eihän meillä ole sellaista normitilannetta oikeastaan koskaan. Enkä suostu siihen, että tämä olisi se normitilanne.


***

Tämä päivä on ollut pitkä kuin fan. Olen siivonnut sekä taka- että etupihan, kantanut pihakalusteet vajasta ja putsannut ne, istuttanut viljelmät isompiin purkkeihin ja asentanut katoksen pihakeinuun. Ystäväni kävi kylässä poikansa (Ekan kaverin) kanssa ja me äidit hilpaisimme kahdestaan Plantageniin sillä aikaa, kun pojat soittivat rumpuja ja pelasivat Pleikkarilla. Jotain hyvää tässä kaksinhuoltajuudessakin.

Toka on koko päivän viipottanut pitkin pihoja naapurin pojan kanssa, harjoittelivat pyöräilyäkin ja nyt Toka oppi ajamaan ilman apupyöriä. Pari kertaa hän kyllä kaatui niin, että ilman kypärää olisi voinut tulla pahaa jälkeä. Mut jippii kuitenkin, kai. Siis ei se kaatuminen vaan se oppiminen.

Hetken aikaa istuskelin äsken kaikessa rauhassa & yksin pihakeinussa, kuuntelin mustarastaan laulua ja katselin tiluksiani. Iski väsymys. En osaa sanoa siitä enää, että onko se enemmän henkistä vai fyysistä laatua, melkoisen lamaannuttavaa kuitenkin edelleen. Ajattelin, että huomenna olisin vihdoinkin päässyt kuntosalille, siitä on varmaan 2 kuukautta kun olen viimeksi käynyt, mutta tietenkin SK:n pitää olla Helsingissä enkä siis pääse. Aloin taas miettiä, että miksi helvetissä maksan siitä etten koskaan pääse käymään. Olo oli hetken aikaa parempi silloin kun kävin säännöllisesti, mutta nyt se taas ei ole. Kaikkea muuta. Eikä oikein kiinnostaisi mennäkään, sekin harmittaa niin helkkaristi.

Vähän aikaa sitten näin Viivi ja Wagner -sarjakuvan, jossa Wagner oli muuttanut itsesäälin patjan muotoon, jotta siinä olisi mukavampi piehtaroida. Tarvitsisin sellaisen itsesäälipatjan.

Oksasakset jne.

Eilisillan sapetus (siitä opiskelijasta siis) on hiukan kerinnyt haihtua päistäni tässä yksin ollessani. SK otti kakrut eilen ja lähti siskonsa luoksi pääsiäiskyläilemään ja jätti mut tänne viettämään omaa pää(n)si(s)äistä.

Nyt kun kerran ulkona on ollut äärimmäisen kaunis ilma (takapihallamme mittarissa 36 astetta Celsiusta), niin en hetkeäkään harkinnut mitään sisätilojen siivousta, vaikka tietysti olisi tarvinnut. Eipäti ei, otin lasillisen punaviiniä messiin ja lähdin leikkelemään pensaita, putsailemaan kukkapenkkejä ym. sellaista, joka olisi sujunut paljon paremmin ilman sitä punaviiniä, koska yllättävän äkkiä alkoi tasapaino oikutella. Kaikki sormet ovat kuitenkin tallella enkä saanut yhtään oksaa silmäänkään. Kaikenlaista sieltä maasta punkee ylös jo, ainakin muurahaiset ovat heränneet. Ja leppäkertut. Ja yhden perhosenkin näin jo. Putsasin pihakeinun ja keinahtelin siinä sitten somasti, kun en enää kehdannut horjua pitkin puskia.

Sain vihdoin katsottua myös digiboksilla jo pitkään tilaa vieneen elokuvan Frida, minkä jälkeen koin pakottavaa tarvetta nyppiä kulmakarvojani... Lopun edestä vaan söin ja oleilin ja tänään aamulla nukuin pitkään. Heräilin yöllä kyllä muutamaan otteeseen, oon ollut hiukan nuhainen eikä henki oikein kulkenut. Ja näin niin omituisia uniakin taas, Hyvästä Kaverista joka olikin ihan kuin Pierce Brosnan ja toisesta kaverista (Hyvä Hänkin), jonka hukkasin uima-altaassa. Vain paria mainitakseni.

***

Tänään ohjelmassa oli: apupyörien irrotus Tokan fillarista ja ajamisen harjoittelua. Selkävaivoja. Takareisien kiristystä. Päänsärkyä. Mutta, yllättävää kyllä, innokkaasti harjoitteleva tyttö, joka ei hermostunut kertaakaan. Ei kyllä tajunnut vielä ajamisen jujuakaan, mutta kuitenkin.

Kaiken kaikkiaan kiva viikonloppu tähän asti - kivimpänä se, että tämä on vasta puolessavälissä! Ou jee.

Täti Vihreä

Sunnuntai-iltana Tokan kanssa kylvimme siemenet purkkeihin. Kuvassa tilanne tänä aamuna, siis keskiviikkona. Oikeanpuoleisessa rivissä olevat silkkikukat ovat intoutuneet kaikkein eniten. Vielä eilen illalla mullasta näkyi ainoastaan pilkahdus yhdestä auringonkukasta, mutta aamulla näytti tältä! En mää ny mitenkään osannut olla varautunut tällaiseen itämisprotsenttiin ynnä aikatauluun! Alkoi meinaan pelottaa, että kuolevat vielä ennen kuin kesä koittaa. Ja jos mun pitää koulia nuo kaikki taimet (kuvassa siis puolet ruukuista), niin loppuu sekä tila että purkit. Ehkä ylimääräiset voisi trokata eteenpäin vaikka töissä? Hyvään hintaan tietenkin, heh heh.

Huomatkaa toki kuvassa myös hienosti kirjoitetut jätskitikut! (Toka ne kirjoitti, en mä itseäni näin kehuis.)

Töistä tullessa oli kaunis ilma ja tein taas kierroksen tiluksillani. Takapihalla siis, ja se nyt on äkkiä kierretty, mutta kuitenkin. Akileija on alkanut puskea uutta, raikkaan vihreää lehdistöä sinne vanhojen kuivuneiden alle ja tuoksukurjenpolvi sen vieressä on seurannut esimerkkiä. Saskatoon pitää kyllä leikata, se alkaa olla jo talon korkuinen. Jos se päättää tehdä ne 5 marjaa sinne ylimpiin oksiin, on hankala poimia! Ei vais, tuli siihen viime vuonnakin marjoja aika paljon, ainakin enemmän kuin 5 kpl.

Lumi on sulanut oikeastaan kaikki, mutta maa on varjopaikoissa vielä jäässä. Koitan hillitä kukkapenkkiensiivousintoani edelleen, siltä varalta että vielä joku kovempi pakkanen iskee. Ehkä nyt pääsiäisen aikana leikkelen pois kaikki rumat, pitkät varret kuitenkin.

***

Flunssainen olo kyllä ollut pari päivää, voi voi. Etten nyt vaan sairastuisi pitkäksi viikonlopuksi...