Se oli yks tavallinen lauantai

Mikäs naistenlehti se onkaan, jonka viimeisellä sivulla joku julkkis vastaa kysymyksiin siitä, minkälainen päivä sillä on ollut? En muista. Joka tapauksessa siltä kysytään kaikkea, että millä mielellä heräsit ja mikä oli parasta ja minkä arvosanan antaisit päivälle. Jos multa joku kysyis, en keksisi kyllä millään. En edes arvosanaa, saati että pitäisi jotenkin tarkemmin ruveta ruotimaan elämänsä kulkua. Hyvä siis, etten ole julkkis.

Tänään ollaan oltu kaupungilla. Voiko edes sanoa että koko perheen voimin, kun yleensä mennään aina puolet ja puolet. Minä ja Toka käytiin ensin optikolla väännätyttämässä hänen 2 päivää vanhojen silmälasiensa sankoja, jotka hankasivat toisen korvan takaa. Sen jälkeen tapeltiin hikeä ja uupumusta vastaan, että päästiin isomummin luokse. SK ja Eka kävivät ostamassa synttärilahjaa Ekan luokkakaverille ja katselemassa Pleikkapelejä.

Vein Ekan luokkakaverin synttäreille. Sydämeen pisti jotenkin taas jättäessäni häntä sinne, konttaamaan pitkin lattioita. Itse hän halusi, että jätetään pyörätuoli rappukäytävään, mutta silti. Kivaa oli kuulemma ollut juhlissa, kakkua tuli syötyä vissiin parikin lautasellista...

Nyt vietämme sitä, mitä jotkut kutsuvat laatuajaksi. Minä istun tässä omassa nojatuolissani läppäri sylissä, Eka ja SK katsovat telkkaria ja Toka pelaa Prinsessapeliä makuuhuoneen tietokoneella. Muut perheet varmaan pelaavat lautapelejä ja laulavat yhteislauluja, tai siivoavat kimpassa hyväntuulisina. Meistä ei siihen juuri ole, alan pikku hiljaa oppia hyväksymään sen. Lainatakseni entistä diabeteslääkäriäni: "On turha potkia tutkainta vastaan". Mitä se sitten tarkoittaakin.

Minkä arvosanan antaisin päivälleni? Tjaa. Kouluarvosana-asteikolla, jotain nelosen ja kympin väliltä.