Merkillistä on tää nykymaailman meno, etenkin kännyköiden suhteen. Ja nuorison. Ekalla on jo jonkun aikaa ollut oma puhelin sitä varten, että hän pieniä aikoja on satunnaisesti yksin kotona esim. pikaisten kauppareissujen aikana. Parilla kaverilla on myös puhelin ja jokusen kerran ovat soitelleet, mutta muuten se on oikeastaan ollut aika turha kapistus. Hankin siihen aikanaan Operaattorin Prepaid -liittymän, kun ajattelin että se kyllä välttää. Vaan! Tänään, kun ensin kovalla työllä ja vaivalla etsittiin ensin kännykkä jostain lehtipinon alta ja laitettiin se lataukseen, niin ei toiminutkaan. Puhelin kyllä, liittymä ei. Kävi ilmi, että prepaid-liittymät happanevat, jos niitä ei vuoteen lataa. Numero ei ole enää käytössä eikä sitä voi enää millään aktivoida. No mitäs sitten muuta kuin uutta liittymää tilaamaan. Päätin välttää moiset eltaantumiset jatkossa ja tilasin Ekalle erään toisen Operaattorin ihan oikean liittymän. Sitä odotetaan nyt sitten postista saapuvaksi. Kunhan ei Kusti nyt kokonaan lakkoon menisi... Vapaana oli ihan mukavan ja kodikkaan oloinen numerokin, joka on helppo muistaa ja jossa on hyvä rytmi. Liikutuin, kun ajattelin että Ekalla saattaa olla Juuri Tämä Puhelinnumero vaikka koko puhelimenkäyttöikänsä, mistä sitä tietää. Tunsin tekeväni jotain Suurta siinä kun tilauksen lähetysnappulaa klikkasin.
Enemmänkin pitäisi muistaa laittaa Ekalle puhelinta mukaan, varsinkin niinä päivänä kun on tiedossa terapioita ja taksilla ajelua. Kerran esimerkiksi joku ei-vakiotaksikuski vei hänet ratsastusterapiaan, nosti autosta ulos ja kaasutti tiehensä. Katsomatta, onko paikalla ketään muuta, ei nimittäin ollut näköpiirissä. Eikä ole ihan kerran eikä kaksi, kun terapeutti ei ole muistanut ilmoittaa muutoksista tai peruutuksista. Siellä hän sitten olisi nököttänyt yksin keskellä metsää reilun tunnin ennen paluukyytiä. Tunnissa ehtii kehittää jo kelpo paniikin isompikin ihminen. Sillä kerralla oli onni onnettomuudessa ja väki paikalla, vaikkakin nurkan takana piilossa.
***
Teknisiä vaikeuksia tuntuu olevan joidenkin ajatusmaailmassakin. Episodi sihteeriopiskelija teki tänään encoren, aika monta sähköpostiviestiä tuli kirjoiteltua hänen kanssaan aiheesta. Meillä on niin erilaiset käsitykset a) raportin (tai ylipäätään minkä tahansa virallisen tekstin) kirjoittamisesta ja b) siitä, mitä tapahtui, että oikein hirvittää. Kun hän näytti muistiinpanojaan minulle, oletin naturellement että niiden pohjalta hän kirjoittaa varsinaisen tekstin ja sanoin ok. Hän taas tarkoitti, että kopioi kaiken sellaisenaan ja luuli minun hyväksyvän sen. Viestit menivät loppua kohden jo niin omituisiksi, että toivon niiden loppuvan.
***
Väsymys on muuten mulla tallella. En tiedä, johtuuko se sitten tästä mahdollisesta taudista vai mistä, unenpuutteesta ei ainakaan. Se menee jo ihan ajatustasolle niin, että kun nyt ajattelenkin huomisaamua ja että pitää yksin herättää lapset ja ruokkia ja pukea ja lähteä liikenteeseen, niin tulee lamaannus. Ja herpaannus. Viime viikonloppuna olin niin väsynyt, että kun piti harjata Tokan hiukset, en meinannut jaksaa nostaa hiusharjaa. Anemiaa mulla ei ole, Hb mitattiin viime viikolla puhkukokeiden yhteydessä ja se oli 166. Melko reilu. Rautaisista hermoista se ei ainakaan johdu.
Enemmänkin pitäisi muistaa laittaa Ekalle puhelinta mukaan, varsinkin niinä päivänä kun on tiedossa terapioita ja taksilla ajelua. Kerran esimerkiksi joku ei-vakiotaksikuski vei hänet ratsastusterapiaan, nosti autosta ulos ja kaasutti tiehensä. Katsomatta, onko paikalla ketään muuta, ei nimittäin ollut näköpiirissä. Eikä ole ihan kerran eikä kaksi, kun terapeutti ei ole muistanut ilmoittaa muutoksista tai peruutuksista. Siellä hän sitten olisi nököttänyt yksin keskellä metsää reilun tunnin ennen paluukyytiä. Tunnissa ehtii kehittää jo kelpo paniikin isompikin ihminen. Sillä kerralla oli onni onnettomuudessa ja väki paikalla, vaikkakin nurkan takana piilossa.
***
Teknisiä vaikeuksia tuntuu olevan joidenkin ajatusmaailmassakin. Episodi sihteeriopiskelija teki tänään encoren, aika monta sähköpostiviestiä tuli kirjoiteltua hänen kanssaan aiheesta. Meillä on niin erilaiset käsitykset a) raportin (tai ylipäätään minkä tahansa virallisen tekstin) kirjoittamisesta ja b) siitä, mitä tapahtui, että oikein hirvittää. Kun hän näytti muistiinpanojaan minulle, oletin naturellement että niiden pohjalta hän kirjoittaa varsinaisen tekstin ja sanoin ok. Hän taas tarkoitti, että kopioi kaiken sellaisenaan ja luuli minun hyväksyvän sen. Viestit menivät loppua kohden jo niin omituisiksi, että toivon niiden loppuvan.
***
Väsymys on muuten mulla tallella. En tiedä, johtuuko se sitten tästä mahdollisesta taudista vai mistä, unenpuutteesta ei ainakaan. Se menee jo ihan ajatustasolle niin, että kun nyt ajattelenkin huomisaamua ja että pitää yksin herättää lapset ja ruokkia ja pukea ja lähteä liikenteeseen, niin tulee lamaannus. Ja herpaannus. Viime viikonloppuna olin niin väsynyt, että kun piti harjata Tokan hiukset, en meinannut jaksaa nostaa hiusharjaa. Anemiaa mulla ei ole, Hb mitattiin viime viikolla puhkukokeiden yhteydessä ja se oli 166. Melko reilu. Rautaisista hermoista se ei ainakaan johdu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti