Unohdin kertoa tapauksen, jolla Rooman-loma alkoi. Pahaa aavistamatta odotimme kapsäkkejä hihnalle Rooman päässä ja, jippii, meidän laukkumme tulivat koneesta ihkaensimmäisinä! Ja eikä kun kävelemään kohti uscitaa eli uloskäyntiä. Kysyin vielä äiteeltä, että tarvitaanko tässä vielä passia, johon hän että ei kai. Kuuluisat toiseksi viimeiset sanat... Edellämme käveli yksi paikallisen näköinen mies, sitten me. Sisään/ulosmenoportilla (riippuu katsantokannasta) 3 kpl rajavartijaa. Joista yksi sitten pysäyttää alkuasukasmiehen ja meidät. Että passport. Passit esiin ja oletimme, että niitä vain vilautetaan, minkä jälkeen matka jatkuu. Eikä kun hyypiö vie kaikkien passit, antaa seuraavalle, joka sulkeutuu lasiseen kammioonsa ja alkaa kirjoittaa. Käsin kirjoittaa hän, ja kyylää niitä meidän passeja. Taas kyylää, taas kirjoittaa. Ei voi kirjoittaa niin paljon tarinaa kolmesta passista! Vaikka kopioisi kaiken tekstin, mitä niissä on, niin ei voi! Silti kirjoitti. Sitten alkoivat lähestyä hurtat ja alkoi jo pelottaa, että seuraavaksi ne kyllä lyö aorttaan kiinni. Mutta eivät lyöneet. Passit ojennettiin loppujen lopuksi takaisin, siinä vaiheessa kun kaikki muut olivat menneet ohi ilman mitään kysymyksiä. Opas oli sitä mieltä, että varmaan on annettu etsintäkuulutus juuri meidän näköisistä naisista ja siksi pysäyttivät, mutta entäs se mies? Todennäköisempi selitys lienee, että niillä oli kiintiö 3 tarkastettua passia vajaa...
***
Arkeen on tehty paluu taas. Jännä miten nopeasti tulee sellainen olo, ettei ole ikinä missään käynytkään. Töissä on ihan perussettiä vielä tämä viikko, ensi viikolla mulle tuleekin opiskelija, mutta siitä lisää myöhemmin. Terveys (tai pikemminkin sen suhteellinen puute) kyllä rassaa nyt jonkin verran. Keuhkokoepalastahan mulla on lääkärinaika vasta kolmisen viikon päästä ja yksi tutkimus on vielä läpikäymättä, mutta uusia oireita pukkaa keuhkotaudin tiimoilta. Ihan uutta kaikenlaisen, pienehkönkin, rasituksen jälkeen tuleva kuiva yskä, jonka vuoksi ei puhuminen tahdo onnistua. Viime viikolla kävin combatissa eikä siinä mitään, jaksoin hyvin, ei ahdistanut eikä yskittänyt, mutta annas olla kun tulin sieltä pois! Pari tuntia köhin kuin mikäkin kun köhii, pienestäkin äännähdyksestä alkoi aina uusi puuska. Ihan mahdotonta.
Tänään vein Ekan uuteen harrastukseensa, sirkuskouluun, ja sinne meneminen on kanssa operaatio. Sirkuskoulu on 5. kerroksessa. Hissi kulkee neljänteen. Viimeinen kerrosväli mennään niin, että ensin talutan Ekan rappusia ylös ja sitten ronttaan pyörätuolin perässä. Ja sama lähtiessä toisin päin. Ylöspäin on kivampi mennä, vaikka kävely varsinkin portaissa on hankalaa, jalat vetävät ristiin pahasti. Alaspäin tullessa pelkään, että kaadun ja liiskaan pojan alleni. Siellä ollessa ei tarvitse mitään erityisen rankkaa avustamista harrastaa, mutta kyllä taas sieltä tullessa hinguin ja yskin. Himputti.
Ja silloin kun ei yskitä, niin väsyttää. Prkl.
***
Arkeen on tehty paluu taas. Jännä miten nopeasti tulee sellainen olo, ettei ole ikinä missään käynytkään. Töissä on ihan perussettiä vielä tämä viikko, ensi viikolla mulle tuleekin opiskelija, mutta siitä lisää myöhemmin. Terveys (tai pikemminkin sen suhteellinen puute) kyllä rassaa nyt jonkin verran. Keuhkokoepalastahan mulla on lääkärinaika vasta kolmisen viikon päästä ja yksi tutkimus on vielä läpikäymättä, mutta uusia oireita pukkaa keuhkotaudin tiimoilta. Ihan uutta kaikenlaisen, pienehkönkin, rasituksen jälkeen tuleva kuiva yskä, jonka vuoksi ei puhuminen tahdo onnistua. Viime viikolla kävin combatissa eikä siinä mitään, jaksoin hyvin, ei ahdistanut eikä yskittänyt, mutta annas olla kun tulin sieltä pois! Pari tuntia köhin kuin mikäkin kun köhii, pienestäkin äännähdyksestä alkoi aina uusi puuska. Ihan mahdotonta.
Tänään vein Ekan uuteen harrastukseensa, sirkuskouluun, ja sinne meneminen on kanssa operaatio. Sirkuskoulu on 5. kerroksessa. Hissi kulkee neljänteen. Viimeinen kerrosväli mennään niin, että ensin talutan Ekan rappusia ylös ja sitten ronttaan pyörätuolin perässä. Ja sama lähtiessä toisin päin. Ylöspäin on kivampi mennä, vaikka kävely varsinkin portaissa on hankalaa, jalat vetävät ristiin pahasti. Alaspäin tullessa pelkään, että kaadun ja liiskaan pojan alleni. Siellä ollessa ei tarvitse mitään erityisen rankkaa avustamista harrastaa, mutta kyllä taas sieltä tullessa hinguin ja yskin. Himputti.
Ja silloin kun ei yskitä, niin väsyttää. Prkl.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti