Mainitsin tuossa jossain vaiheessa aiemmassa tekstissä, että mulle tulee töihin opiskelija. Tällä viikolla hän nyssit oli. Aikuisopiskelija, vuotta mua nuorempi, suorittaa samaa sihteerin ammattitutkintoa kuin minkä itsekin suoritin ja josta tämä ura urkeni. Sillä erotuksella, että mielestäni itse olen ollut alusta asti kohtalaisen kiinnostunut työstäni, tämä opiskelijatapaus ei niinkään. Hän oli toivonut työharjoitteluun nimenomaan leikkausosastolle, mikä tuntui melko erikoiselta ottaen huomioon, että hänen teki pahaa jokseenkin kaikki. Toimenkuvaani kuuluu kaikenmoisen moskan kuskaamista, veripusseista umpisuoliin ja märkänäytteistä aivokasvaimiin. "En koske niihin", sanoi hän. Saneluja puran myös, neurokirurgisia leikkauskertomuksia ja joskus muutakin, jos vuodeosastoilla on kiire. "En koske niihin", sanoi hän. Ja sen perään, että "Teen sitä mitä pyydetään." No, tästä ehkä saattekin jo käsityksen siitä, minkälaista ihmistä perehdytin. Sellaista, joka kulki perässäni (silloin kun huvitti) ja kyseli koko ajan, että "Tässäkö tää sun työs on? Etkö sä muuta tee? Millä sä saat aikasi kulumaan? Tää on ihan lepsua." En mä nyt sitten tiedä, pitääkö mun todistella tästä lähtien kaikille, että oikeasti teen kyllä töitä enkä vaan istu persiilläni. Kysyin kyllä, että minkälaiseksi hän työn etukäteen kuvitteli ja hän sanoi, ettei ollenkaan sellaiseksi kuin mitä se oikeasti on. Että hän kuvitteli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. No, harmi että meidän osastolla se vauhti tapahtuu pääasiassa öisin, ja harmi ettei hänen aikanaan sattunut tulemaan yhtään hätätapausta, esim. hypotermiapotilasta. Selitin, että ei se hätäpotilaskaan yleensä aiheuta mitään kaaosta, vaikka vauhtia ehkä kuitenkin, koska kukaan ei pysty tekemään enempää kuin pystyy tekemään ja hosumalla ei synny kuin, no, te tiedätte.
En mä tiedä, mua jokseenkin ottaa pattiin edelleen opiskelijan työtävieroksuva asenne. Miksi haluaa sellaiseen työhön, josta puolet on yök jo ennen kuin on oikeasti sitä tehnyt? Jos ei halua osata sanaakaan latinaa (edes lääkäri-), ei kannattane hakeutua sairaalaan töihin. Jos haluaa potilaskontakteja, ei kannattane hakeutua leikkausosastolle töihin. Ja, oma vaatimaton mielipiteeni, vaikka toisen työ näyttäisi omissa silmissä miten triviaalilta tahansa, niin ihan hyvien käytöstapojen mukaista olisi kuitenkin olla vittuilematta siitä kovin avoimesti. Ai että mua sapettaa!
Alun perin oli puhe, että opiskelija olisi ollut perehdytyksessäni pari viikkoa ja siirtynyt sitten toiselle leikkausosastolle, mutta onneksi sain ylihoitajan kanssa keskusteltuani luvan heittää hänet pihalle jo nyt. Eli ensi tiistaista, pääsiäisen jälkeen hyvin levänneenä tietysti, saan palata omiin rutiineihini ja ehkä jopa töitä tehtyä. Jee.
Mitä tästä opimme? Emme yhtään mitään.
Edit: Miksi en saa yhtään tyhjää riviä tähän tekstiin? Kappalejako puuttuu! Aargh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti