Virulaari

Maanantaina, kun illalla tulimme kotiin, Ekan reidet ja sääret olivat täynnä pienen pientä, rakkulamaista näppylää. Ne eivät kutisseet eikä iho näyttänyt menneen rikki kuitenkaan. Muualla niitä ei ollut. Tiistaiaamuna varsinkin vasen koipi oli reidestä kirkkaan punainen eikä näppyjen välistä juurikaan näkynyt tervettä ihoa. Päivän mittaa näpyt lisääntyivät ja levisivät alavatsallekin, mutta eivät edelleenkään kutisseet. Näyttivät vain jokseenkin huiseilta. Sitten jossain vaiheessa kasvoillekin ilmestyi nenänvarteen ja vasemman silmän alle sellainen erikoisen näköinen alue, joka ei kuitenkaan ollut samaa sarjaa jalkojen näppyjen kanssa.

Pohdiskelimme asiaa monelta eri kantilta, mietimme mitä oli tehty tai jätetty tekemättä, mahdollisia poikkeuksia ja allergian aiheuttajia. Vaan kun niitä ei ole niin niitä ei ole. Aurinkoihottuma vastasi kuvausta jollain tavalla, mutta kun näpyt esiintyivät jaloissa, jotka yleisesti ottaen eivät olleet olleet auringossa.

Päättelimme, että mitään hengenvaarallista tuskin on tapahtumassa, ja koska kutinaa tai muutakaan kiusaa ei ollut, niin lääkäriin päästiin vasta torstaina. Terveyskeskukseen emme edes yrittäneet, vaan mentiin yksityiselle tohtorille. Esittelimme näppyläiset ja tri tuumasi, että kyseessä on ollut jonkinlainen virusinfektio, esim. enterorokko tms., joka on jo parantunut mutta jättänyt jälkeensä vielä nämä näpyt. Niihin ei kuulemma auta mikään salva, mahdolliseen kutinaan käski ottaa suun kautta antihistamiinia. No, siihen ei ole tarvinnut turvautua. Voivat kuulemma kestää parikin viikkoa ennen kuin häviävät, joten tässä nyt vielä katsellaan ja ihmetellään. Lukumääräisesti näppylät ovat entisellään, mutta punoitus on hävinnyt. Aika röpelöä silti. Kasvojen läiskä on sitten taas kuulemma joku ihan muu juttu, jota pitäisi käydä näyttämässä ihotautilääkärille. Luulen, että sitä tarkkailemme siihen asti, että näpyt häviävät ja jos se jää jäljelle, niin menemme sitten näytille sen kanssa.

***

Eka on alkanut selvästi enenevässä määrin liikkua pystyasennossa. Pääasiallisesti hän edelleen konttailee kotona ja aika paljon kylässäkin (hän ei ole koskaan oikein tottunut istumaan sisätiloissa pyörätuolissa), mutta nyt on tosiaan kävelyä alkanut esiintyä enemmän. Kävelykeppejä (kyynärsauvoja tai nelipistekeppejä) hän ei oikein haluaisi käyttää, vaan kotona kuljeskelee pitäen tukea seinistä ja huonekaluista. Metrin tai kahden matkoja saattaa mennä ihan ilman tukeakin.

Aina säännöllisin väliajoin yritän kampanjoida kävelemisen puolesta, lähinnä keppien kanssa siis, mutta tämä innostus on alkanut ihan pojan omasta päästä. "Asiakävelyn" lisäksi hän on lorvaillut ihan muuten vaan ympäri huushollia. Mieli tekisi kauheasti kehua häntä vuolaasti aina hyvän tepasteluhetken jälkeen, mutta se ei jotenkin tunnu hyvältä. Ihan kuin hän olisi kehuttava vasta kävelevänä. Vaikka konttaavanakin hän on loistava! Silti olen kehunut, mutta yrittänyt välttää ylilyöntejä. Koska valehtelisin jos väittäisin, ettei äidin sydäntä lämmittäisi nähdä iloista pientä kävelijää!