
Harrastaminen on täysin triviaalia, jollei se tähtää johonkin, ja kevään tunnit tähtäsivät tähän iltaan ja kevätnäytökseen. Näytös kokonaisuutena oli melko suureellinen tilaisuus, mitäs kun on iso urheiluseura kyseessä. Vaikka lähdimme puoliajalta pois, ehdimme nähdä ihan tarpeeksi cheerleadereita, kilpa-aerobicaajia ja pikkuballerinoja. En lakkaa ihmettelemästä, miltä tuntuisi heittää kinttua niskan päälle tuosta vaan, eikä mistään kiristäisi! Kyllä mä nyt sentään sormet saan lattiaan polvet suorana, mutta muuten kankeudella ei ole rajaa. Syytän perintötekijöitä!
Tokan ryhmä esiintyi yhdessä pienempien ryhmän kanssa. Isommat olivat usvaneitoja ja pienemmät Rölli-peikkoja. Kuvassa näkyy usvaneito, joka heiluttaa ranteisiin kiinnitettyjä, sinisiä usvalärpäkkeitä. Niistä tuli hieno vaikutelma esityksessä.
***
Aika usvan peitossa on muuten ollut diabeteksen hoitokin. Muistin tänään yhtäkkiä, että herra mun jee, se tautikin on. Olenhan mä pistänyt ja noin, mutta en vissiin tarpeeksi. Tai siis olen tarpeeksi lukumääräisesti, mutta en ehkä niinkään sisällöllisesti (jos tiedätte mitä tarkoitan). Huomasin kalenterista, että lääkäriin pitäisi mennä taas kesäkuun alkupäivinä eikä siihen ole kuin kuukauden verran aikaa. Enkä taaskaan ole mittaillut juurikaan enkä tasan saanut Hb1AC:tä alaspäin pierun vertaakaan. Miksi ei ihminen opi, oi miksi? Pitäiskö ottaa selvää, että vaikuttaako inhaloitava kortisoni verensokeriin? Korkealla se on kuitenkin, mistäs sitä sitten itse huomaa.
Täytynee vaan yrittää sitä mittailua, on siihen muutkin pystyneet. Ero on siinä, että mä en halua. Eikö nyt oo ne eurovaalit tulossa, kirjoitan heti MEPilleni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti