Tai niin ainakin olen taas yrittänyt itselleni uskotella. Eikä tässä siis sinänsä mitään kummempaa ole, viikonloppukin meni ihan mukavasti(hko). Lauantaina oli kaupungilla-asioimispäivä, oli pakko mennä ostamaan Tokalle vaatteita (saalis: 2 paria sukkahousuja, 1 pr "ferskat", 1 paita ja 1 sadetakki). Ekalla on vaateasiat harvinaisen hyvissä kantimissa, kävelyn lisääntymisen huomaa heti (ja hämmästyttävän hyvin!) ehjistä housunpolvista & kengänkärjistä. Sillä aikaa kun me tytöt kierreltiin vaatekauppoja, niin pojat kävivät kirjastossa lainaamassa pari Star Wars -kirjaa ja levyostoksilla. Loppupäivä vapaata seurustelua.
Niin ja siis perjantainahan mulla oli varsin vapaailta, työnantaja järjesti leipää ja sirkushuveja. Juhlat oli kivat, hyvää ruokaa, hyvää musiikkia, ihan hyvä ohjelmanumero, hyvää seuraa. Mieleenpainuvinta oli kuitenkin se, kun kotiintullessa yritin päästä ulos työkaverin kaksiovisen pikkuauton takapenkiltä. En mä ole koskaan ollut ketterä millään muotoa, mutta näköjään kuvittelin lonkastani liikoja. Pääsin kuitenkin ulos autosta (ihan vaan jos huolestuitte). Kello 1 yöllä olin kuulemma kotona, SK kertoi. Kun kysyin.
No. Sunnuntaina sitten taas oli vuorossa vierailu anopin luo. Hän oli hankkinut kaikille liput paikallisen MLL-yhdistyksen järjestämään tilaisuuteen, jossa esiintyi Telmus Taikatakki. Se oli ihan okei, koska se kesti alle tunnin. Ei vais, oli se ihan hauska muutenkin, meille ei vaan entuudestaan tuttu oikeastaan millään tavalla. Ja Eka nyt on jo ihan liian vanha ja kyyninen tämän tyyppisiin häppeninkeihin, mutta hyvin hän veti loppuun saakka. Ja kävihän Telmus kättelemässä meidät eturivissä istujat heti aluksi, tuli tuttavallinen fiilinki. Ja sit mä tykkäsin siitä, kun ajoin meidät kotiin moottoritien kautta ja sain kaahata. SK ei koskaan aja moottoritien kautta. Hänelle sopii körötellä traktorien ja rekkojen perässä. Kun ei ole tottunut ajamaan moottoritietä pitkin, kun sitä ei ole ollutkaan vielä silloin, kun on ajokortin saanut. Niin ei sitä voi ajaa nytkään, kun ei ole tottunut. Siksi hän ei voinut esim. imuroidakaan ensimmäiseen viiteen vuoteen kun asuimme yhdessä, kun ei ollut tottunut. No joo, ei kuulu tähän ja voisin jatkaa listaa pidempäänkin, mutta se olisi ehkä epäkohteliasta.
Tänään olen yrittänyt pysyä kärryillä töissä, missä oli harvinaisen tapahtumarikas päivä jo heti aamusta. Siinä on kyllä ehd. se hyvä puoli, että aika kuluu sutjakkaan, kun vastailee puhelimeen minuutin välein ja yrittää samalla saada jotain muitakin hommia tehtyä. Esim. purettua saneluita. Tiedättekö sellaisen olon, sellaisen sisäisen kutinan, joka tulee siitä kun joutuu tekemään jotain, mitä ei halua, mutta on pakko? Orastava raivo? Tänään tuli sellainen siinä kirjoitellessa. Kun ei omat sormet toimi ja joka sanaa joutuu korjaamaan jo lähtökohtaisesti ja sitten vielä sanelija on sitä sorttia, joka ei liikuta suutaan puhuessaan. Melkein soitin lääketieteelliseen tiedekuntaan ja kysyin, että millä vuosikurssilla se mumina siellä opetetaan, mutta tyydyin ensin heittämään kuulokkeet lattialle, minkä jälkeen noukin ne ylös ja jatkoin kiltisti. Mutta Herre Gud se on ärsyttävää se mumina.
Sen verran vielä, että Eka aloitti tänään koulussa tiedekerhon. Se on sellainen kouluajan jälkeen oleva kerho, jossa kuulemma tutkitaan kaikkia tiedejuttuja (apparently). Tänään olivat keittäneet vettä koeputkissa, mutta pitkän tähtäimen tavoitteena on maailmanvalloitus. Että silleen, olkaa varoitetut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti