lauantaina, lokakuuta 03, 2009

Virka-aikainen lintu

SK ja Eka kävivät tänään kirjamessuilla ja toivat mulle tuliaisen, josta tulin ehdottomasti hyvimmälle mielelle pitkään aikaan. Noin niinkuin tuliaismielessä. Sain Alivaltiosihteerin uusimman julkaisun Virallinen kuin peipponen: virka-aikainen lintu madon löytää (Otava 2009). Se on siksi tärkeä, että ensinnäkin tykkään Alivaltiosihteerien jutuista ja toisekseen siinä on omistuskirjoitus ihan nimelläni! Nimen alla lukee Titityy jacta est! Musta se on ihan älyn hauskaa!

Samaan aikaan toisaalla minä ja Toka kävimme ensin kaupungilla ja sitten Ikeassa. Sinne oli päättänyt lähteä muutama muukin yksilöllistä sisustusta tavoitteleva, joten lihapullatkin melkein jäähtyivät kahvilan kassajonossa. No mitäs mää nyt sieltä sit ostin, pari säilytyslaatikkoa, yhden tuikkulyhdyn lisää pihalle, lasipurkin pyykinpesujauheelle ja aamutossut pitkästä aikaa.

Kaupungilta ostin Moulin Rouge -elokuvan soundtrackin, kuuntelen sitä tässä samalla kun mietin, että menisinkö päiväunille eli en. Illalla pitäisi pysyä hereillä, alkaa keikka vasta klo 23 aikoihin. Vanhoja tansseja, yäk. Ajattelin kerrankin olla selvinpäin (ehe!) ja mennä autolla ko. tilaisuuteen, pääsee sitten vettos helpommin kotio.

Mulla on muuten uusi foni, tai siis oikeastaan se on tosi tosi vanha, mutta mulle uusi. Orkesterilla on vanhaa kalustoa, josta aletaan hankkiutua eroon ja adoptoin niiden joukosta rämän tenorifonin, josta tosin jo korjasin oktaaviläpän ihan ite. Pari irrallista osaa vielä on, joista en oikein tiedä mihin ne laittais, täytyy katsoa. Mulla ei ollut kotona yhtään lehtiä, joten en voinut kokeilla soiko se ollenkaan, huomenna kokeilen. Läpät kuulostaa aika tiiviiltä ja näyttävät ehjiltä, että ehkä siitä joku vinkaisu saattaa irrota... Yritin selvittää torven ikää sarjanumeron perusteella, mutta kovin tarkkaa ajoitusta ei näköjään irtoa. Soittimen merkki on Amati Kraslice Clasic Lignatone, mahdollisesti 60-luvun vaiheilta peräisin, ehkä vanhempikin. Kaipaa "hieman" putsausta.

Sitä ennen varmaan kyllä päiväunille nyt.

Edit myöhemmin illalla: Katin villat se oktaaviläppä mitään toimi. Se on paikoillaan, mutta ei toimi. Ehkä vähän jeesusteippiä...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti