Terveisiä kaikille täältä kriisipesäkkeestä. Joka-aamuinen ja -iltainen miinakenttä yritetään luovia läpi huonolla menestyksellä. Nyt lähtis halvalla yksi kpl viisivuotiasta! Ja tasapuolisuuden nimissä myös yksi 37-vuotias. Ymmärrän tavallaan 5-vuotiasta, että iltaan mennessä kiukuttaa, jos ei ole nukkunut päiväunia ja jos alkaa harmittaa se, ettei ole auton omistaja vaan ainoastaan matkustaja (sic!). Itsehillinnättömyys periytynee dominantisti ja kasvaa eksponentiaalisesti sukupolvesta toiseen, pelottaa hiukan toi murrosikä.
Tunnustan, etten ole ikuna lukenut yhtään lastenkasvatusopasta, vaan olen enemmänkin yrittänyt käyttää sitä vähää järkeä mitä on päähän suotu. Uskon esimerkin voimaan ja tilannetajuun. Esimerkiksi että jos viisivuotiaan pinna illalla yhdeksän aikaan on katkeamispisteessä ja desibelit ylittävät kipukynnyksen, hetki EI ole oikea alkaa päällepäsmäröidä huoneen siivouksesta uhkailemalla heittää kaikki lelut roskikseen. No oikeastaan hetki ei ole tuolle koskaan oikea, mutta kaikkein vähiten kuvailemanani ajankohtana. Eikä sitä kiukkupussia saa nukkumaan sillä, että 5 minuutin välein KYSYY että menetkö nukkumaan. Ja esimerkkinä esimerkin käytöstä ja näytöstä, olen sitä mieltä että "Älä puhu ruoka suussa!" sanottuna suu täynnä ruokaa ei ole paras lähestymistapa asiaan.
Tässä nyt nämä tällä hetkellä päällimmäiset tunnot. Ehkä saan pointtini läpi vielä joskus, mutta siihen mennessä lapset ovat varmaan jo muuttaneet pois kotoa.
***
Mä olen muutenkin ollut tosi pahantuulinen taas viime päivinä. Kaik harmittaa. Meillä on tällä viikolla käynyt kaksi kertaa lapsenvahti MLL:stä (omaishoidon tukeen liittyvien palvelusetelien ansiosta) ja molemmat kerrat ihan turhaan. Ei ole ollut mitään menoa eikä tekemistä. Ja SK:kin kotona molemmilla kerroilla. Maanantai meni ihan mukavasti, käytiin kaupassa kaikessa rauhassa, mutta tänään oli oikeasti sellainen olo että nimenomaan joudun lähtemään kotoa pois. Aurinko paistoi pitkästä aikaa ja olisin halunnut jäädä kukkapenkkejä penkomaan. Kostoksi pakotin SK:n Ikeaan ja ostin sieltä etupihalle pöydän ja 2 tuolia. Jos vaikka tulisi kesä ja lämmin ja tarkenisi istuskella ulkona, voisi retkeillä silläkin puolella taloa. Siis jos.
***
Tokaan vielä palatakseni ja tällä kertaa hiukan positiivisemmissa tunnelmissa, niin hänellä on huomenna viimeinen päivä päiväkodissa. Alkaa loma ja loman jälkeen eskari. Eilen teimme hänen kanssaan yhdessä kiitostaulun, jossa on hänen kuvansa ja runo, jonka pakersimme yhdessä: Minä lähden eskariin, / heippa vanhat kaverit. / Meillä oli mukavaa / leikkiä ja touhua. / Kiitos kauniista muistoista, / niitä kannan mukana. Leivoimme muffinsseja ja lahjaksi viemme lahjakortin paikalliseen italialaissuvun omistamaan leluliikkeeseen.
***
Itselläni on vielä 2 kokonaista viikkoa ennen loman alkua. Olen kyllä jo niin sen tarpeessa. Töissä on kesäsupistusaika, kohtalaisen hiljaista pitäisi olla, mutta kun ei ole. Henkilökunta supistaa mutta potilaat ei välitä siitä, niitä tulee joka suunnalta. Seuraa huutoa ja mekastusta. Menee närvi. Talo on täynnä kesäsijaisia, eivätkä he tietenkään sille mitään voi, ettei kaikki suju ihan niin jouhevasti kuin voisi. Kaksi viikkoa vielä, eihän se ole kuin 10 työpäivää... Huomista ei lasketa ja perjantai on onneksi vapaa.
Tunnustan, etten ole ikuna lukenut yhtään lastenkasvatusopasta, vaan olen enemmänkin yrittänyt käyttää sitä vähää järkeä mitä on päähän suotu. Uskon esimerkin voimaan ja tilannetajuun. Esimerkiksi että jos viisivuotiaan pinna illalla yhdeksän aikaan on katkeamispisteessä ja desibelit ylittävät kipukynnyksen, hetki EI ole oikea alkaa päällepäsmäröidä huoneen siivouksesta uhkailemalla heittää kaikki lelut roskikseen. No oikeastaan hetki ei ole tuolle koskaan oikea, mutta kaikkein vähiten kuvailemanani ajankohtana. Eikä sitä kiukkupussia saa nukkumaan sillä, että 5 minuutin välein KYSYY että menetkö nukkumaan. Ja esimerkkinä esimerkin käytöstä ja näytöstä, olen sitä mieltä että "Älä puhu ruoka suussa!" sanottuna suu täynnä ruokaa ei ole paras lähestymistapa asiaan.
Tässä nyt nämä tällä hetkellä päällimmäiset tunnot. Ehkä saan pointtini läpi vielä joskus, mutta siihen mennessä lapset ovat varmaan jo muuttaneet pois kotoa.
***
Mä olen muutenkin ollut tosi pahantuulinen taas viime päivinä. Kaik harmittaa. Meillä on tällä viikolla käynyt kaksi kertaa lapsenvahti MLL:stä (omaishoidon tukeen liittyvien palvelusetelien ansiosta) ja molemmat kerrat ihan turhaan. Ei ole ollut mitään menoa eikä tekemistä. Ja SK:kin kotona molemmilla kerroilla. Maanantai meni ihan mukavasti, käytiin kaupassa kaikessa rauhassa, mutta tänään oli oikeasti sellainen olo että nimenomaan joudun lähtemään kotoa pois. Aurinko paistoi pitkästä aikaa ja olisin halunnut jäädä kukkapenkkejä penkomaan. Kostoksi pakotin SK:n Ikeaan ja ostin sieltä etupihalle pöydän ja 2 tuolia. Jos vaikka tulisi kesä ja lämmin ja tarkenisi istuskella ulkona, voisi retkeillä silläkin puolella taloa. Siis jos.
***Tokaan vielä palatakseni ja tällä kertaa hiukan positiivisemmissa tunnelmissa, niin hänellä on huomenna viimeinen päivä päiväkodissa. Alkaa loma ja loman jälkeen eskari. Eilen teimme hänen kanssaan yhdessä kiitostaulun, jossa on hänen kuvansa ja runo, jonka pakersimme yhdessä: Minä lähden eskariin, / heippa vanhat kaverit. / Meillä oli mukavaa / leikkiä ja touhua. / Kiitos kauniista muistoista, / niitä kannan mukana. Leivoimme muffinsseja ja lahjaksi viemme lahjakortin paikalliseen italialaissuvun omistamaan leluliikkeeseen.
***
Itselläni on vielä 2 kokonaista viikkoa ennen loman alkua. Olen kyllä jo niin sen tarpeessa. Töissä on kesäsupistusaika, kohtalaisen hiljaista pitäisi olla, mutta kun ei ole. Henkilökunta supistaa mutta potilaat ei välitä siitä, niitä tulee joka suunnalta. Seuraa huutoa ja mekastusta. Menee närvi. Talo on täynnä kesäsijaisia, eivätkä he tietenkään sille mitään voi, ettei kaikki suju ihan niin jouhevasti kuin voisi. Kaksi viikkoa vielä, eihän se ole kuin 10 työpäivää... Huomista ei lasketa ja perjantai on onneksi vapaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti