Entäs jos asia ei olekaan niin simppeli? Thyroxin-tabletit sisältävät vain ja ainoastaan synteettisesti valmistettua tyroksiinia, joka siis on kilpirauhasen tuottama, elintärkeä hormoni. Se on kuitenkin vain yksi viidestä terveen kilpirauhasen tuottamasta hormonista. Kai niillä muillakin joku rooli on? Ei kai ihmisen elimistö tuottaisi itse mitään turhaa? Me thinks not. Ja kun mietin näitä kaikkia oireitani, niin ne kaikki sopivat jollain tasolla hypotyreoosin aiheuttamiksi. Markkinoilla on olemassa vaihtoehto Thyroxinille, nimeltään Armour Thyroid. Nämä nappulat on valmistettu kuivatuista ja jauhetuista sian kilpirauhasista (sori Nasu!) ja sisältävät he kaikkia viittä kilpirauhashormonia. Joita siis oman, hyvin vaatimattoman käsitykseni mukaan ihminen tarvitsee toimiakseen tarkoituksenmukaisesti, mitä esim. allekirjoittanut ei ole tehnyt viimeiseen noin kahdeksaan vuoteen.
Vaihdetaan siis lääkitys, eikö niin? Ei niin yksinkertaista. Armour on erityislupalääke eli sitä ei tule kuin apteekin hyllyltä, jos sallitte vertauksen. Lisäksi pitää löytää lääkäri, joka suostuu kirjoittamaan moisen erityislupahakemuksen ynnä reseptin ja muutenkin ottaisi edes jossain määrin tosissaan. Päätin yrittää, koska olen niin kertaikaikkisen kyllästynyt olemaan kuin kuraan kuollut kuttu...
Sisäpiirivihjeen perusteella änkesin erään endokrinologin privaattivastaanotolle. Kävimme kiinnostavan, puolisen tuntia kestäneen keskustelun, jonka sisällön oikeastaan arvasin etukäteen. Ensinnä tehtiin selväksi, että netistä ei sitten lueta yhtään mitään eikä ainakaan kilpirauhasfoorumilla saa käydä. Toiseksi Armourin tehosta ei ole olemassa minkäänlaista tieteellistä faktaa, minkä vuoksi se siis ei voi toimia yhtään sen paremmin kuin Thyroxinkaan. Kolmanneksi vika on täysin korvien välissä. Neljänneksi kokeiltaisiin mieluummin masennuslääkitystä, kun on ollut tuota depressiota (vaikka intin vastaan, että jos 4 vuotta masennuslääkkeitä ei ole oloa parantanut, niin ei se silloin kyllä ole depressiota). Viidenneksi ja viimeiseksi oljenkorrekseen lääkäri heitti pöytään diabeteskortin. Kyllä oireet johtuvat diabeteksesta ja etenkin siitä, että tasapaino nykyisellään on heikohko. Tai vähintään diabetes sotkee oireet. Siinä kohtaa ajattelin jo että voihan juukelis puukelis (kirosanat muutettu)! Hra tri on kuulemma urallaan kerran aiemmin määrännyt Armouria, eikä silloinen potilas siitä hyötynyt. Sen perusteella en kai sitten minäkään.
Vaan kirjoitti pahus kuitenkin sen erityislupahakemuksen! Ihme äijä. Kiikutin hakemuksen samoin tein apteekkiin, käsittelyssä menee parisen viikkoa ja sitten toivotaan että a) se hyväksytään ja 2) lääkettä on saatavilla. Viime sanoikseen hra tri vielä kielsi kertomasta asiasta kenellekään, pelkää varmaan että joku muukin tulee pyytämään samaa tavaraa. Kontrolliverikokeet ja -käynti on parin kuukauden päästä, pelkään ihan hippasen että jos tilanne ei paranekaan, niin mulle varmaan nauretaan ja osoitetaan sormella.
Toivon toivon toivon toivon ja vielä kerran toivon, että olo tästä paranisi, muuten ei ole enää kenelläkään mukavaa. Ja sitä paitsi, mitä väliä sillä sitten on jos lääkkeen tehosta ei ole tieteellistä todistusaineistoa? Jos mun oloni (tai jonkun muun) paranee sillä, niin eikö se ole pääasia? Onkohan sitä loppujen lopuksi edes tutkittu kunnolla? Tai jos on, niin kuka on rahoittanut tutkimuksen? En jaksa ruveta penkomaan sen enempää tuloksia, palataan asiaan sitten kun olen virkeämpi!
Vaihdetaan siis lääkitys, eikö niin? Ei niin yksinkertaista. Armour on erityislupalääke eli sitä ei tule kuin apteekin hyllyltä, jos sallitte vertauksen. Lisäksi pitää löytää lääkäri, joka suostuu kirjoittamaan moisen erityislupahakemuksen ynnä reseptin ja muutenkin ottaisi edes jossain määrin tosissaan. Päätin yrittää, koska olen niin kertaikaikkisen kyllästynyt olemaan kuin kuraan kuollut kuttu...
Sisäpiirivihjeen perusteella änkesin erään endokrinologin privaattivastaanotolle. Kävimme kiinnostavan, puolisen tuntia kestäneen keskustelun, jonka sisällön oikeastaan arvasin etukäteen. Ensinnä tehtiin selväksi, että netistä ei sitten lueta yhtään mitään eikä ainakaan kilpirauhasfoorumilla saa käydä. Toiseksi Armourin tehosta ei ole olemassa minkäänlaista tieteellistä faktaa, minkä vuoksi se siis ei voi toimia yhtään sen paremmin kuin Thyroxinkaan. Kolmanneksi vika on täysin korvien välissä. Neljänneksi kokeiltaisiin mieluummin masennuslääkitystä, kun on ollut tuota depressiota (vaikka intin vastaan, että jos 4 vuotta masennuslääkkeitä ei ole oloa parantanut, niin ei se silloin kyllä ole depressiota). Viidenneksi ja viimeiseksi oljenkorrekseen lääkäri heitti pöytään diabeteskortin. Kyllä oireet johtuvat diabeteksesta ja etenkin siitä, että tasapaino nykyisellään on heikohko. Tai vähintään diabetes sotkee oireet. Siinä kohtaa ajattelin jo että voihan juukelis puukelis (kirosanat muutettu)! Hra tri on kuulemma urallaan kerran aiemmin määrännyt Armouria, eikä silloinen potilas siitä hyötynyt. Sen perusteella en kai sitten minäkään.
Vaan kirjoitti pahus kuitenkin sen erityislupahakemuksen! Ihme äijä. Kiikutin hakemuksen samoin tein apteekkiin, käsittelyssä menee parisen viikkoa ja sitten toivotaan että a) se hyväksytään ja 2) lääkettä on saatavilla. Viime sanoikseen hra tri vielä kielsi kertomasta asiasta kenellekään, pelkää varmaan että joku muukin tulee pyytämään samaa tavaraa. Kontrolliverikokeet ja -käynti on parin kuukauden päästä, pelkään ihan hippasen että jos tilanne ei paranekaan, niin mulle varmaan nauretaan ja osoitetaan sormella.
Toivon toivon toivon toivon ja vielä kerran toivon, että olo tästä paranisi, muuten ei ole enää kenelläkään mukavaa. Ja sitä paitsi, mitä väliä sillä sitten on jos lääkkeen tehosta ei ole tieteellistä todistusaineistoa? Jos mun oloni (tai jonkun muun) paranee sillä, niin eikö se ole pääasia? Onkohan sitä loppujen lopuksi edes tutkittu kunnolla? Tai jos on, niin kuka on rahoittanut tutkimuksen? En jaksa ruveta penkomaan sen enempää tuloksia, palataan asiaan sitten kun olen virkeämpi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti