Täti Vihreä

Sunnuntai-iltana Tokan kanssa kylvimme siemenet purkkeihin. Kuvassa tilanne tänä aamuna, siis keskiviikkona. Oikeanpuoleisessa rivissä olevat silkkikukat ovat intoutuneet kaikkein eniten. Vielä eilen illalla mullasta näkyi ainoastaan pilkahdus yhdestä auringonkukasta, mutta aamulla näytti tältä! En mää ny mitenkään osannut olla varautunut tällaiseen itämisprotsenttiin ynnä aikatauluun! Alkoi meinaan pelottaa, että kuolevat vielä ennen kuin kesä koittaa. Ja jos mun pitää koulia nuo kaikki taimet (kuvassa siis puolet ruukuista), niin loppuu sekä tila että purkit. Ehkä ylimääräiset voisi trokata eteenpäin vaikka töissä? Hyvään hintaan tietenkin, heh heh.

Huomatkaa toki kuvassa myös hienosti kirjoitetut jätskitikut! (Toka ne kirjoitti, en mä itseäni näin kehuis.)

Töistä tullessa oli kaunis ilma ja tein taas kierroksen tiluksillani. Takapihalla siis, ja se nyt on äkkiä kierretty, mutta kuitenkin. Akileija on alkanut puskea uutta, raikkaan vihreää lehdistöä sinne vanhojen kuivuneiden alle ja tuoksukurjenpolvi sen vieressä on seurannut esimerkkiä. Saskatoon pitää kyllä leikata, se alkaa olla jo talon korkuinen. Jos se päättää tehdä ne 5 marjaa sinne ylimpiin oksiin, on hankala poimia! Ei vais, tuli siihen viime vuonnakin marjoja aika paljon, ainakin enemmän kuin 5 kpl.

Lumi on sulanut oikeastaan kaikki, mutta maa on varjopaikoissa vielä jäässä. Koitan hillitä kukkapenkkiensiivousintoani edelleen, siltä varalta että vielä joku kovempi pakkanen iskee. Ehkä nyt pääsiäisen aikana leikkelen pois kaikki rumat, pitkät varret kuitenkin.

***

Flunssainen olo kyllä ollut pari päivää, voi voi. Etten nyt vaan sairastuisi pitkäksi viikonlopuksi...

Rock on!

Tänään (vihdoin!) tuli Ekalle syntymäpäivälahjaksi tilattu sähkörumpusetti. Aika siisti, vai mitä? Värkki tuli kolmessa pahvilaatikossa ja minä sen kokosin, omin pikku kätösin. Homma pelaa muuten tosi hyvin, mutta ääni kuuluu vain kuulokkeista. Tässä vaiheessa vielä olisin ollut valmis kuuntelemaan ihan oikeaa rummutusta... Pitää huomenna töissä konsultoida Asioista Perillä Olevaa Tahoa. Onneksi kuuluu sentään kuulokkeiden kautta, muuten olisi ottanut vielä enemmän pattiin. Nyt on kiva kuunnella, kun pojan huoneesta kuuluu vain tasainen "klopoti klopoti klapiti klap".

Me mullassa möyrimme

Aamulla oli jo aika ihana kevätilma. Teki mieli sännätä siivoamaan takapihaa ja kävinkin siellä hiukan patsastelemassa. Lähes kaikki lumet ovat sulaneet, kapea kaistale on vielä jäljellä juuri siinä ruusujen edessä. Nurmikko on vaan ihan litsis lätsis -märkä, ettei sinne paljon viitsi mennä tallailemaan. Maa on niin savista, että alkaa muuten muistuttaa jotain festarialuetta.

Jätin syksyllä jokseenkin kaikki perennat sellaisenaan talven ajaksi ja keväisin suurimmat kicksit saankin sitten kukkapenkkien siivouksesta. Musta on kertakaikkisen ihanaa ottaa jätesäkki, oksasakset ja leikellä maata myöten kaikki kuivuneet varret poikki. Yleensä vielä silppuan varret 5 cm pätkiksi, jotta menevät sitten kätevämmin roskikseen. Sitten, kun kaikki kukkapenkit on parturoitu siisteiksi, näkee paljon paremmin koska alkaa rehottaa... Jotain elämää pihan lämpimimmästä nurkasta jo löytyikin, kuten kuvasta näkyy.

Keväiset ajatukset ohjautuivat näitä ratoja kuin itsestään jo kesään. Siitä seurasi ostoskierros puutarhakauppoihin. Sekä Viherpiha- että Kotipuutarha-lehdet ovat jo julistaneet, että jos vielä ei ole siemeniään kylvänyt, alkaa jo tehdä tiukkaa aikataulun suhteen. Vaikka toisaalta tavatonta ei ole ollut sekään, että siemenestä kylvetyt kasvit kasvavat ruukuissa jo ihan kamalan honteloiksi ja pitkiksi, mutta juhannuksenakin on ulkona vielä niin kylmä, ettei heitä voi heittää ovesta ulos. No ehkei enää juhannuksena, mutta siinä kesäkuun alkupäivinä (-öinä) kuitenkin.

Jos arvoisa lukija nyt katsoo vasemmalle, hän näkee tänään ostetun satsin. Kylvömultaa, pikkupikkuruukkuja, siemeniä ja erilaisia pelargonioita. Oi onnea! Tokan kanssa perustimme leirin pesuhuoneen lattialle ja aloimme istuttaa. Voi pojat, että me istutettiin! Välillä meinasi mennä hermo kun multaa lensi vähän joka paikkaan, mutta enimmäkseen meni hyvin. Loppulaskennassa selvisi, että 33 purkissa on nyt siemenestä tulossa silkkikukkia, silkkiunikkoja, kesämalvikkia, köynnöskrassia sekä auringonkukkia. Ja 34. purkki sisältää Roomasta tuotuja jumalattoman kokoisen palmupuun siemeniä, jotka tuskin kasvavat ainakaan samoihin mittoihin, jos ollenkaan. Toka osallistui mullittamisen lisäksi niin, että kirjoitti ansiokkaasti kasvien nimet jätskitikkuihin. Nyt jos joku niistä erehtyy nousemaan mullan pinnalle, me tiedämme kuka on kyseessä.

Hotelli Helpotus ja muita sijainteja

Tämän viikon teema (josta myös aikaisempia variaatioita) on ollut Ekan kanssa vessa. Se on ikuisuusaihe, jonka tiimoilta ollaan käyty lääkärillä, on lahjottu, uhkailtu, kiristetty (mutta enimmäkseen lahjottu) ja ainakin minä olen yrittänyt myös suhtautua indifferentisti. Ei auta.

Joka päivä tällä viikolla poika on tullut kotiin pissat housussa. Ja vähintään jarrutusjäljet. Parhaimpina iltoina kalsareita on vaihdettu vielä kerran tai kaksi. Useimmiten kyse on siitä, että karkaa vain tippa tai kaksi, mutta nyt on taas ollut ihan isommista asioista kyse. Eikä missään vaiheessa ole mulle ainakaan selvinnyt, että miksi: eikö hän tunne kunnolla hätäänsä (luulisi että tuntee, koska useimmiten asiointi kuitenkin onnistuu), eikö hän viitsi sanoa ajoissa vai eikö esim. koulussa kukaan ehdi viemään häntä ajoissa. Mitään elimellistä vikaa ei ole, se on tutkittu juttu.

Tää on kurja juttu niin monella tavalla. Tietysti ensinnäkin yhdelle on kurjaa olla märissä housuissa ja iho kärsii. Toisekseen hajuhaitta on huomattava. Vaikka märkää länttiä ei huomaisikaan, niin tuoksahdus kertoo. Ja c) SK ei suhtaudu mitenkään ymmärtämyksellä näihin vahinkoihin. Todellakaan. Tämän viikon hän on onneksi ollut reissussa, joten olen rauhassa saanut pestä pyykkiä, mutta kyllä se vähän alkaa taas rasittaa.

Cp-vamma on niin luonteva selitys vaivalle, mutta toisaalta Eka on silloin aikanaan oppinut kuivaksi melko normaalisti eikä ole ikinä (siis todellakaan ikinä) kärsinyt yökastelusta. Vaiva on puhtaasti päiväaikainen. Sekin puhuisi sen puolesta, että tässä on joku henkinen juttu meneillään. Kysymällä asia ei selviä, ja koulun ja iltapäiväkerhon kanssa on palaveerattu ja sovittu jos jonkinlaista kommervenkkiä, mutta ei. Tällä hetkellä en ole keksinyt muuta ratkaisua kuin Tenat, joita onneksi nykyään saa aika monen eri kokoisena, kun en haluaisi varsinaisiin vaippoihin turvautua. Se olisi jotenkin ihan liian järeää.

***

Omalle kohdalle ajateltuna viikon kantava teema on ollut väsymys. Matkaltapaluuyön 1 tunnin yöuni on kasvanut korkoa eksponentiaaliselkeisesti, koska tosiaan olen ollut yksin tiistaista asti. Muutenkin on ollut ohjelmaa. Tiistaina Tokan päiväkotikaveri oli illan meillä hoidossa äitinsä iltavuoron ajan, keskiviikkona oli Ekan sirkuskoulu ja Tokan baletti, torstaina bänditreenit ja tänään vihdoin sain nukuttua sohvalla päiväunet töitten jälkeen. Ylistys lastenohjelmille!

Semipidätys

Unohdin kertoa tapauksen, jolla Rooman-loma alkoi. Pahaa aavistamatta odotimme kapsäkkejä hihnalle Rooman päässä ja, jippii, meidän laukkumme tulivat koneesta ihkaensimmäisinä! Ja eikä kun kävelemään kohti uscitaa eli uloskäyntiä. Kysyin vielä äiteeltä, että tarvitaanko tässä vielä passia, johon hän että ei kai. Kuuluisat toiseksi viimeiset sanat... Edellämme käveli yksi paikallisen näköinen mies, sitten me. Sisään/ulosmenoportilla (riippuu katsantokannasta) 3 kpl rajavartijaa. Joista yksi sitten pysäyttää alkuasukasmiehen ja meidät. Että passport. Passit esiin ja oletimme, että niitä vain vilautetaan, minkä jälkeen matka jatkuu. Eikä kun hyypiö vie kaikkien passit, antaa seuraavalle, joka sulkeutuu lasiseen kammioonsa ja alkaa kirjoittaa. Käsin kirjoittaa hän, ja kyylää niitä meidän passeja. Taas kyylää, taas kirjoittaa. Ei voi kirjoittaa niin paljon tarinaa kolmesta passista! Vaikka kopioisi kaiken tekstin, mitä niissä on, niin ei voi! Silti kirjoitti. Sitten alkoivat lähestyä hurtat ja alkoi jo pelottaa, että seuraavaksi ne kyllä lyö aorttaan kiinni. Mutta eivät lyöneet. Passit ojennettiin loppujen lopuksi takaisin, siinä vaiheessa kun kaikki muut olivat menneet ohi ilman mitään kysymyksiä. Opas oli sitä mieltä, että varmaan on annettu etsintäkuulutus juuri meidän näköisistä naisista ja siksi pysäyttivät, mutta entäs se mies? Todennäköisempi selitys lienee, että niillä oli kiintiö 3 tarkastettua passia vajaa...

***

Arkeen on tehty paluu taas. Jännä miten nopeasti tulee sellainen olo, ettei ole ikinä missään käynytkään. Töissä on ihan perussettiä vielä tämä viikko, ensi viikolla mulle tuleekin opiskelija, mutta siitä lisää myöhemmin. Terveys (tai pikemminkin sen suhteellinen puute) kyllä rassaa nyt jonkin verran. Keuhkokoepalastahan mulla on lääkärinaika vasta kolmisen viikon päästä ja yksi tutkimus on vielä läpikäymättä, mutta uusia oireita pukkaa keuhkotaudin tiimoilta. Ihan uutta kaikenlaisen, pienehkönkin, rasituksen jälkeen tuleva kuiva yskä, jonka vuoksi ei puhuminen tahdo onnistua. Viime viikolla kävin combatissa eikä siinä mitään, jaksoin hyvin, ei ahdistanut eikä yskittänyt, mutta annas olla kun tulin sieltä pois! Pari tuntia köhin kuin mikäkin kun köhii, pienestäkin äännähdyksestä alkoi aina uusi puuska. Ihan mahdotonta.

Tänään vein Ekan uuteen harrastukseensa, sirkuskouluun, ja sinne meneminen on kanssa operaatio. Sirkuskoulu on 5. kerroksessa. Hissi kulkee neljänteen. Viimeinen kerrosväli mennään niin, että ensin talutan Ekan rappusia ylös ja sitten ronttaan pyörätuolin perässä. Ja sama lähtiessä toisin päin. Ylöspäin on kivampi mennä, vaikka kävely varsinkin portaissa on hankalaa, jalat vetävät ristiin pahasti. Alaspäin tullessa pelkään, että kaadun ja liiskaan pojan alleni. Siellä ollessa ei tarvitse mitään erityisen rankkaa avustamista harrastaa, mutta kyllä taas sieltä tullessa hinguin ja yskin. Himputti.

Ja silloin kun ei yskitä, niin väsyttää. Prkl.