Annos lämpöä

Viimevuotiseen tapaan kävimme viikon lomalla etelässä. Meidän perhe, minun Vanhempani ja Siskoni. Voi muuten olla, että mennään ensi vuonnakin, sen verran kiva matka oli!

Olimme Las Palmasissa Gran Canarialla, joka oli mainio paikka. Hotellimme sijaitsi käytännössä rannalla ja sää oli mitä parhain. Oli lämmintä, mutta ei liian kuumaa. Varsinaiset matkat sujuivat mukavasti ja lennot olivat ajoissa molempiin suuntiin. Nyt oli kiva, kun suunnilleen tiesi lentokenttä- ja -konekäytännöt Ekan pyörätuolin suhteen, ei tarvinnut hermoilla enempää kuin sen vakion. Tosin kotiinpäin tullessa meitä hiukan jännitti, että mihin päädymme. Pyörätuolireitille pääsi vain yksi avustaja, joten minä menin Ekan kanssa ja SK ja Toka sieltä "normi"kautta koneeseen. Meitä ja paria muuta pyörätuolimatkustajaa ajelutettiin taas sellaisella hissikärryllä ympäri kenttää ja henkilökunta arpoi, että onko se tuo kone vai tuo toinen, pitikö olla Air Europa vai Iberworld... Koneen ovesta päästiin sisään koputtamalla (!) ja oikeaan osuttiin. Hienosti meni, kukaan ei lennolla menettänyt hermojaan (meistä siis).

Mahdollisuuksia kaupunkikierroksiinkin olisi ollut, mutta ne jäivät käytännössä tekemättä. Hiukan käytiin lähistöllä kävelemässä, mutta enimmäkseen päivät kuluivat rannalla hiekkalinnoitusten ja aalloissa kellumisen parissa. Ihan parasta mun mielestä oli kellua uimarenkaan kanssa isoissa aalloissa (ei liian isoissa!), sillain rengas vatsan alla niin että voi leukaa nojata toiseen reunaan, koska eihän ole tässä maailmassa niin isoa rengasta (ehkä krattorin?) että mahtuisin siihen keskelle. Hetkittäin tuli epäilys siitä, että onko se sopivaa käytöstä enää tässä iässä. Kelluin kuitenkin. Aallot eivät saa olla liian isoja siitä syystä, että saattaa seurata ikävä ns. rantaanheittoilmiö, jossa kelluja renkaallaan kyntää etuhampaillaan rantahiekkaa ollen alakynnessä aaltoon nähden. Kokeilin, ei kiva. Sitten sukelsinkin pari kertaa, mutta vain pari siksi, että se vesi maistuu niin pirun pahalta ja sitä väkisinkin menee suuhun. Suoraan sanottuna se alkoi oksettaa. Mutta ehdin kuitenkin bongata raidallisen parven kaloja, tai siis kalat olivat raidallisia eikä parvi. En tiedä, minkä rotuisia olivat, mutta sellaisia 10 cm mittaisia pölvästejä, jotka eivät ymmärtäneet väistää. Seuraavalle matkalle hankinnassa ovat snorkkeli ynnä räpylät sekä vedenpitävä kotelo kameralle.

Lapset viihtyivät taasen enemmänkin rannalla tai ihan siinä matalassa vedessä. Toka hyppeli aaltojen yli ja Eka esitti merten valtiasta, oliko peräti Ahti kyseessä. Aiheesta tehdään kuulemma 3D-elokuva, jossa minä esitän Siskoani (vai päinvastoin?) ja Ekaa esittää George Clooney... En kyllä usko, että Georgen hanuri näyttää uikkareissa puoleksikaan niin hyvältä kuin Ekan! Ja sitä hiekkaa sitten on. Tai ei sitä enää niin paljon, mutta ihme jos hotellin putkisto ei ole tukossa meidän jäljiltämme. Siskon kanssa ne värkkäsivät hiekkalinnoituksia, joiden strateginen sijoittelu nousuveden suhteen sujui melko hyvin. Esteetön rantaosuuskin löytyi, mutta se oli sen verran kaukana hotellistamme, että kävimme siellä vain kerran. Ei se muukaan ranta niin kovin esteellistä ollut, luiskia oli tasaisin välimatkoin.
Matka oli tosiaan onnistunut joka tavalla. Ja kotiinkin oli mukava tulla, vaikka pakkanen täällä paukkuikin kovasti. Nyt näin ensimmäisen työpäivän jälkeen tuntuu jo siltä, ettei ole koskaan missään ollutkaan. Äkkiä sitä palaa taas niihin tuttuihin uomiin. Ehkä nyt on hyvä hetki alkaa suunnitella seuraavaa matkaa (jos vaikka ehtisi vuodessa rantakuntoon...).