Apuvälinemurinaa

Lainaan tähän alkuun tekstiä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivulta:

"Apuväline on väline, laite tai vastaava, joka edistää tai ylläpitää henkilön toimintakykyä ja osallistumista silloin, kun se on vamman, sairauden tai ikääntymisen vuoksi heikentynyt." (Apuvälinepalvelunimikkeistö terveydenhuoltoon 2004, Suomen Kuntaliitto)

Tarkoituksenmukainen apuväline on luonteva osa käyttäjänsä elämää. Apuväline mahdollistaa suoriutumisen erilaisista tehtävistä sekä helpottaa osallistumista elämän eri tilanteisiin." (Linkki sivulle)

Ekalla on tällä hetkellä käytössä seuraavia apuvälineitä: dallari, pyörätuoli, 4-pistekepit, tavalliset kyynärsauvat, suihkujakkara, pukeutumispenkki, seisomateline, työtuoli koulussa ja ortoosit. Onkohan vielä muita? Ei tule heti ainakaan mieleen. Oleellisimmat näistä päivittäisten toimintojen kannalta ovat dallari ja pyörätuoli.

Dallareita Ekalla on ollut käytössä jo lukuisia, ne ovat aika hupaa tavaraa. Viimeisen vuoden ajan meillä on asunut kaksi dallaria: se varsinainen käytössä ollut ja sille ensimmäinen varadallari. Nääs kun toisesta irtoavat pyörät kesken kävelyn ja toisesta taas käsikahvat (en nyt muuten tarkoituksella laita linkkejä mihinkään valmistajien sivuille). Niin että aamulla kouluun lähtiessä poika on joutunut miettimään, haluaako kaatua naamalleen vai kyljelleen. Tätä, josta irtosivat kahvat, ei saanut myöskään taitettua kasaan ilman työkaluja, mikä asetti haasteita etenkin tänään, kun autossa oli pyörätuoli ja molemmat dallarit.

Pyörätuoli uusittiin ihan tässä muutama viikko sitten, kun vanha jäi pieneksi. Uusi tuoli keikkasi nokilleen, kun jalkalaudalle laittoi hiukankin painoa ja keulaputket oli kavennettu niin, ettei niiden välissä mahtunut kääntymään, minkä vuoksi Eka ei päässyt itsenäisesti tuoliin, mutta toisaalta ei niiden putkien kapeuskaan haitannut niin paljon, kun kerran sille jalkalaudalle ei voinut astua kun oli jo nurin hän. Sen lisäksi tuolissa oli pääntuki (taksilla matkustamista varten lähinnä), jossa oli syvyyssäätöä varten 20 cm pitkä metallivarsi, joka sopivasti sojotti kohden työntäjän mahaa ja johon löi ja loukkasi itsensä joka ainoa kerta, kun tuolin ohi kulki. Edellisen käyttäjän jäljiltä oli myös reipas joukko erilaisia turhia solkia ja kiinnikkeitä, jotka turhaan tekivät kokonaisuudesta raskaan näköisen.

No näistä em. syistä johtuen menimme tänään dallareinemme ja pyörätuoleinemme apuvälinevastaavan pakeille pohtimaan tilannetta. Ideaalitilannehan olisi se, että lapselle saisi häntä varten mitoitetun ja suunnitellun apuvälineen (kts. taas määritelmä yllä), jotta siitä saataisiin maksimihyöty käyttäjälleen, mutta myös minimimäärä harmaita hiuksia huoltojoukoille (eli vanhemmille kai lähinnä). Kerran kävimme lähellä ideaalitilannetta, mutta onneksi pääsimme sieltä pian pois. Se oli viimeistä edellistä pyörätuolia hankkiessa, kun oltiin jo edustajan kanssa ihan uuden pyörätuolin sovituksessa ja mitoituksessa ja kaikessa. Siinä vaiheessa kun tuli aika valita tuolin rungon väri, kaupungin ihminen onneksi (sarkasmia, huom!) muisti, että varastossa on juuri samanvärinen käytetty tuoli. Ja kaupat peruttiin.

Tänään toinen dallareista lähetettiin kaatopaikalle (se, josta irtosivat renkaat) ja toisen kahvat fiksattiin lujemmin kiinni. Toivoa sopii, että pysyvät!

Pyörätuoli on sitten kanssa juu. Tämä, joka nyt saatiin koekäyttöön, on kyllä käyttämätön, mutta kuitenkin niin vanha, että valmistaja ei enää tee lasten pyörätuoleja. Siinä on 2 tuumaa pienemmät renkaat kuin edellisessä, joten näyttää siltä kuin Eka istuisi kuopassa. Jalkalaudalla voi kyllä seistä, mutta sitä ei nykyisellään saa asennettua sopivalle korkeudelle/etäisyydelle, koska sitten eivät eturenkaat mahdu kääntymään. Kunnollista istuintyynyä ei myöskään saatu tällä reissulla mukaan. Toisaalta keula on kyllä leveä, mahtuu kääntymään eikä jää kengät jumiin putkien väliin.

Ehkä olen nyt niuho, mutta mielestäni ei ole "luonteva osa käyttäjänsä elämää" pyörätuoli, johon ei itse pääse, dallari josta irtoaa rengas tai kahva. Ei ole luonteva osa elämää laukata kerta toisensa jälkeen säädättämässä jotain pikkujuttuja, jotka eivät sillä säätämisellä kuitenkaan koskaan tule ihan optimaalisiksi, vaan ovat aina suunnilleen vain parempi kuin ei mitään. Että näitä mä nyt vaan ole tänään mietiskellyt.