Terveys meni

Meillä on pitkään oltu terveinä, ja yleisesti ottaen kautta linjan lapsetkin ovat sairastelleet elämänsä aikana harvakseltaan (koputan kuitenkin puuta heti perään...). Nyt Tokalla oli pitkästä aikaa oksennustauti. Olen ollut viimeiset kolme päivää hänen kanssaan kotona, kun SK reissaili Sveitsissä.

Tauti alkoi tietysti sillä, että Toka oli meidän sängyssämme nukkumassa. Minä ihmettelin nukkumaanmennessäni, että mikä haisee. Hassu makea haju. Ei oksennuksen ollenkaan. Nuuhkin hämärässä kaiken mahdollisen ennen kuin tajusin, että sänky on täynnä kertaalleen syötyjä suklaamuroja ja Toka vetelee sikeitä siellä joukossa. Tyttö suihkun kautta omaan sänkyyn, sen jälkeen lakanat, peitot ja tyynyt pesuun. Yön aikana tietysti sama homma omaan sänkyyn, ja taas kaikki mahdollinen pesuun.

Muutenkin taudin kulku oli sikses erikoinen, että oksennusten välillä oli parhaimmillaan 1,5 vuorokautta. Mikä teki hommasta haasteellisen, koska juuri kun luuli, että ei se nyt ainakaan enää oksenna, niin heti se oksensi. Sänkyyn, lattialle, syliin, you name it. Pikku raukka. Tänään aamulla kuvioon tuli mukaan ripuli, joka sekin hyökkäsi ennalta varoittamatta, housuun joka kerta.

Jotta kovasti paljon olen lähetellyt lämpimiä ajatuksia pesukoneen keksijän suuntaan. Oli se hieno ihminen!

Elebenty years

Eka täytti eilen 11 vuotta. Vuodet tuntuvat kuluvan ihan liian nopeasti! Vastahan hän syntyi.

Kaverisynttäreitä ei järjestetty, kun kaverit ovat valitettavan vähissä. Isovanhemmat ja muut tärkeät sukulaiset tietysti kävivät kahvilla ja sankari sai mieluisia lahjoja, mm. liput Foo Fightersin keikalle... Kesäkuussa mennään siis taas.

Äiti melkein muisteli 11 vuoden takaista aamua. Olisi hienoa, jos voisi kertoa syntymän hetkellä vallinneen säätilan ("Oli synkkä ja myrskyinen yö..."). Voisi sanoa jotain runollista tyyliin "tulit auringonsäteellä" tms. En tiedä kuin sen, että kun viikkoa myöhemmin lähdimme sairaalasta kotiin, räntää tuli vaakasuoraan. Niin ja tosiaan äiti vain melkein muisteli 11 vuoden takaista aamua ja kaikkia niitä, jotka sitä seurasivat. Sitten ajoissa huomasi, ettei kannata. Katseli muistoja vain siihen asti, kun uunituoreen ihmisen otsa painettiin hetkeksi omaa otsaa vasten. Sitten pikakelauksella näihin aamuihin, joina herätys on liian aikaisin, mutta otsa otsaa vasten tuntuu edelleen yhtä ihmeelliseltä.

My Chemical Romance

Meillä oli Siskon ja Ekan kanssa niin kivaa viime kesänä Green Dayn keikalla, että mentiin toistekin. Eilen esiintyi Helsingissä Hartwall Areenalla My Chemical Romance ja siellä me oltiin. Sisko näitä tilaisuuksia aina bongailee, minulle kyseinen orkesteri oli melko vieras. Eka varmaan tunsi tapauksen ennestään, mutta ei hänkään varsinainen fani ollut.

Reissu meni kivasti, ajomatkan aikana yritettiin vielä perehtyä bändin tuotantoon, vaikka mä en ainakaan osannut laulaa yhtään mitään mukana. Keskityin hermoilemaan taas Helsingissä ajamista, vaikka ei siinäkään loppujen lopuksi ollut mitään ongelmaa. Kertaakaan ei ajettu harhaan ja Hartwallin parkkihallissa oli hyvin tilaa ja invapaikat ihan uloskäynnin vieressä. Pyörätuolikatsojille oli myös reilusti tilaa, vaikkakin paikat olivat kaukana lavasta, ihan hallin toisessa päässä. Se oli mälsää siinä mielessä, että käytössä ei ollut lainkaan screenejä, joilta olisi paremmin nähnyt, enkä vieläkään ole oppinut kiikareiden hyödyllisyyttä.

Hesari kirjoitti keikasta tälleen, minä en ole ihan samaa mieltä. En tiedä, miten esitys "läheni rock-teatteria" - bändi tuli lavalle, soitti keikan ja lähti pois. Mitään kummia lavasteita ei ollut, välispiikkejä aika vähän ja soundcheck vaikutti jääneen puolitiehen. Soitto soi niin kovaa, että ääni särkyi ja ilman korvatulppia oli fyysisesti mahdotonta olla.

Älkää nyt fanit kuitenkaan vetäkö hernettä nenään, meillä oli silti tosi kivaa ja se on pääasia! Eihän sinne lähdettykään hakemaan mitään vuosisadan kulttuurielämystä. Tunsin itseni jo tosi keski-ikäiseksi (ei kuitenkaan -äkäiseksi) katsellessani muuta yleisöä ja ihan vain pikkuisen haikailin taas nuoruuden perään... Toisaalta, nuoruutta paljon mukavampaa oli katsella Ekaa, joka nautti taas olostaan katsomossa.

Muutos

Kirjoittaminen on taas jäänyt taka-alalle. Energiaa on kulunut vallan muihin suuntiin ja nyt kai sitten kerron mihin. Suuria päätöksiä on tehty ja niiden pohjalta SK muuttaa huhtikuussa muualle asumaan. Uusi asunto varmistui eilen, se on tässä ihan lähellä. Itse asiassa niin lähellä, että kunhan kelit paranevat, Ekakin pystynee sinne itse kävelemään. Eropapereita ei ole vielä täytetty, mutta eiköhän sekin eteen vielä tule. Asia kerrallaan. Tänä iltana kerroimme lapsille, enkä äkkiseltään keksi kamalampaa hetkeä elämästäni. Kerroimme heille, että he eivät millään tavalla ole vaikuttaneet asiaan tekemisillään tai tekemättäjättämisillään, että heitä rakastetaan ihan yhtä paljon kuin tähänkin asti, että isi ei kuitenkaan häviä mihinkään, että kukaan muukaan ei häviä mihinkään ja että asiasta saa puhua niin paljon kuin haluaa, kenen kanssa haluaa.

Kerron tämän siksi, että totta kai ero käy ilmi tulevissa kirjoituksissa ihan jo käytännön syistä. Tämän enempää en kuitenkaan ala sitä ruotimaan tai retostelemaan, saati ketään syyttelemään. Nyt kävi näin ja sillä sipuli.

Pienten jalkojen tepsuttelua

Meilläkin eletään nykyään vauva-arkea! Ei tosin ihmisvauvojen vaan rottasellaisten kanssa. Kauan kestäneet klassiset lemmikkineuvottelut kulminoituivat näihin uusiin perheenjäseniin, kolmeen rottatyttöön.

Yhteiseloa on kestänyt nyt melko tarkkaan kaksi vuorokautta, tiistai-iltana minä ja Toka haimme rotat kasvattajalta. Kyllä, heidät on oikein kasvatettu ja heillä jokaisella on oma rekisteritodistus ynnä hienot ulkomaankieliset nimet! Ei mitään pilipaliporukkaa. Sukutaulut ja kaikki. Toisilleen he eivät ole sukua ja ovat hiukan eri-ikäisiä - vanhin on syntynyt jo marraskuussa ja nuorin on 5-viikkoinen.

Täytyy sanoa, että huvittavaa väkeä ovat. Vielähän tässä tutustutaan puolin ja toisin, mutta mielestäni on mennyt mukavasti. Kaikki ovat uskaltautuneet häkistä ulos, erikseen ja yhdessä, sohvalle jaloittelemaan ja olkapäälle kököttämään. Luonne-erot ovat selkeät: vanhin vaikuttaa häkin ulkopuolella hiukan hermostuneelta ja höseltää sinne tänne, keskimmäinen sen sijaan viihtyy käsivarrella rapsutettavana. Nuorin on sitten siltä väliltä.

Olen heitä koittanut totuttaa itseeni ihan vain pitämällä kättäni häkissä nuuskittavana. Se herättää joka kerta yhtä suurta uteliaisuutta! Rotilla on hauska tapa hampaillaan kokeilla, että mitäs nakkeja nämä ovat. Eivät pure, vaan tunnustelevat. Sormenpäätä varovaisemmin, kynnen reunaa purevat reilummin. Olkapäällä istuessaan ne naksuttelevat hampaitaan tyytyväisyyden merkiksi. Ja varsinaisia nautiskelijoita ovat, häkin paras paikka on tietysti riippumatossa. Siellä kiehätään ja nukutaan yhdessä ja erikseen, ja yön aikana sinne myös kannetaan käsittämättömät määrät ruokaa...

Tarpeetonta varmaan sanoakaan, kuinka tohkeissaan Eka ja Toka ovat. Meidän työnjakomme on sellainen, että Toka vastaa juomapullosta, Eka ruokakupista ja minä sitten kaikesta lopusta. Totta kai häkki siivotaan yhdessä, mutta päävastuullinen olen minä. Tällä hetkellä ainakaan rotat eivät oikein vielä viihdy lasten sylissä kuin lyhyitä hetkiä kerrallaan, minkä vuoksi Toka on jo satavarma, etteivät ne totu häneen ikinä. 7-vuotiaan kärsivällisyys ei oikein tahdo ymmärtää sitä, että tutustumiseen voi mennä kauemmin kuin tämä nyt eletty 2 vrk.

Heidän päiväohjelmansa on vielä selvityksen alla, mutta juuri nyt riippumaton reunan yli näkyy yksi uninen naama ja kaksi muuta taitavat tanssia polkkaa pahvisessa pesämökissä...

Tällainen trio.