keskiviikkona, kesäkuuta 10, 2009

Kohtauksia terveydenhuollossa

Terveisiä diabeteskontrollista. Hyvin ei mene. GHb-A1C oli viime kerrasta taas noussut hiukan, oli nyt 9,9 %. Valehtelisin, jos väittäisin olevani hämmästynyt asian johdosta. Sain jo viime käynnillä ihan hyvät ohjeet, millä korjata tilannetta, mutta kaikkien keuhkoasioiden ja kuolleiden mummien takia projekti jäi lievästi puolitiehen.

Yritän nyt muistaa protokollan: aamu-Levemiriä lisätään 1 yksikkö kerrallaan niin kauan, että verensokeri ennen päivällistä alkaa olla hyväksyttävissä lukemissa. Ilmeisesti joudun siis mittailemaan paljon tulevina päivinä, lisäykset saa tehdä n. 3 päivän välein.

Miten se aina onkin niin helppoa tinkiä ensimmäiseksi itsensä hoivasta ja huolenpidosta? Eikä siihen mittaamiseenkaan niin paljon aikaa mene, ehkä noin 30 sekuntia kaikkinensa. Huono selitys se, ettei muka ehdi. Yhtä huono, mutta todenmukaisempi on se ettei viitsi. Eikä halua. Sain kuitenkin diabeteshoitajalta lappusen, jolla saa tilata uuden verensokerimittarin. Yleensä hetkeksi virkistää se, kun saa jonkun uuden kivan lelun, vaikkakin vaan mittarin.

Että kaksijakoisin fiiliksin tässä taas mennään. Tavallaan tekee mieli yrittää parannusta, mutta ei siitä kuitenkaan mitään tule. Säästää vaan aikaa ja vaivaa, jos ei edes yritä.

maanantaina, kesäkuuta 08, 2009

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!

Niin sitä sitten mennä vilahti taas yksi viikonloppu. Tänä aamuna, kun menin töihin, tuntui siltä kuin olisin ollut pidempäänkin poissa, vaan äkkiä sitä taas saneluiden ääressä palautui todellisuuteen. Kirjoittelin niitä siinä hampaita kiristellen ja mietin samalla, että millä vuosikurssilla lääkiksessä mahtaa olla se kurssi, jolla opetetaan puhumaan nauhalle a) niin, ettei liikuta huulia ollenkaan ja 2) niin, että katkaisee kaikki sanat viimeistään puolivälistä. Vissiin siellä opetetaan myös sanelemaan paikassa, jossa ovet paukkuvat mahdollisimman taajaan. Ja ensin puhumaan tosi hiljaa niin, että nauhan purkaja joutuu vääntämään nupit kaakkoon, ja sen jälkeen yskäisemään nauhalle oikein kunnon röhät. Kaikenlaiseen sitä on tullut jo törmättyä, mutta eihän mun siitä pitänyt tällä kertaa kirjoittaa…

Töistä kuitenkin sen verran, että neljä viikkoa vielä kesälomaan. Se ei tule hetkeäkään liian aikaisin! Ja siitä puheen ollen, tuleva kesäsijaiseni kävi tänään näyttämässä naamaansa, oikein reipas nuori mies. Lääkiksessä ekan vuoden opiskelija, että ehkä hänellä on hiukan enemmän motivaatiota tutustua leikkausosaston toimintaan kuin entisellä sihteeriopiskelijalla. Saa nähdä sitten kun perehdyttäminen alkaa…

***

Töistä kotiin tultua olin väsynyt. Halusin mennä nukkumaan. SK lähti kauppaan. Toka ei antanut nukkua, vaan ärsytti kolkuttamalla junarataan kuuluvaa nostosiltaa. Vaikka pyysin lopettamaan. Sain hepulin. Huusin. Tuli kakka olo. Ärsyttävää sinänsä, mutta kun ajoin töistä kotiin, mulle valkeni sanonnan ”silmät ristissä” alkuperä. Olin sekä silmät ristissä että potentiaalinen liikenteellinen vaaratekijä. Eli siis väsynyt.
Nukuin kyllä ihan mainiosti viime yönä, mutta ilta oli hiukan tavallisuudesta poikkeava. Meillä oli kylässä SK:n kollegoja, joiden juttuja ei välttämättä ole mitenkään kiinnostavaa kuunnella. Keskustelussa esiintyi sanoja kuten ”originaalisesti designoitu”. Tänään tarvis varmaan osata mennä ajoissa nukkumaan, vaikka ei se kyllä väsymykseen mitään auta.

Edellä mainitun lisäksi jouduin kerjäämään reseptillisen B-kirjaimella alkavaa tulehduskipulääkettä lonkkiini, jotka särkivät tänään istuessakin ja joilla oli vähän hangala kävellä. Melko edullista lääkintää muuten, reseptillä hankittuna 100 tabua maksoi 4,90 e. Niitähän syö ihan riemukseen!

***

Miesten ajatuksenjuoksu. Onko sitä, kysymme tänään. Vein Ekan aamulla kerhoon ja kun riisuin häneltä kengät, huomautin että on isi varmaan pukenut Tokan sukat hänelle jalkaan. Kantapään paikka oli jossain puolessa välissä jalkapohjaa ja varsi hädin tuskin kantapään yli. Isi kuulemma oli ihmetellyt, että onpa pienet sukat, mutta ei ajatellut niin pitkälle, että olisi sitten hinputti vieköön hakenut tilalle isommat, ehkä jopa sopivat, pojan omat sukat! Pikkujuttu, tiedän. Ettäs kehtaan mainita.

keskiviikkona, kesäkuuta 03, 2009

Kossuhantti kottujuntti

Kottelinjuntti koverinkantti konssakantti kojantti kovikäntti kolmi-intti, kotteientti konhäntti koennuttintti kotamintti konontti kontinkielikontti. Kohmeellistaintti. Kohansentti kooluukuntti koleisynttikovistukseensintti! Kopasinluntti konellehäntti korjoittaakintti koppaleenkantti kogiablontti koinnäntti, kottaentti koosantti kosiasta-antti kosituksenkäntti.

Mutta enempää en pysty kirjoittamaan noin, alkaa silmät sattua…

***

Sanelu, osa 4:
”Potilas nukahtanut työpöydän ääreen saaden iskuvamman nenäntyveen, tähän tullut palkeenkieli, joka päivystyksessä liimattu.”

Voisi hyvin kertoa mun työpäivästäni tänään.

tiistaina, kesäkuuta 02, 2009

Huoju oman palmusi alla

Maaliskuussa Roomassa laitoin takin taskuun 3 iiiiiison palmupuun siementä. Kotiin tultua iskin ne purkkiin ja purkin ikkunalle. Eilen mullasta kurkkasi ensimmäinen hattivatin näköinen pieni alku, tänään se oli kasvanut jo palttiarallaa puolen senttimetrin mittaiseksi! Ties millainen puu on kohta olohuoneen nurkassa! Ties!

maanantaina, kesäkuuta 01, 2009

Äiti on väsynyt mutta ylpeä (aka Say I Am Wonderful)

Eka on teoriassa kesälomalainen, käytännössä joutuu raukka kuitenkin viettämään päivänsä koulun tiloissa kerhoillen. Tylsää hänelle, iän puolesta olisi muuten varmaan ainakin osan päivästä jo itsekseen kotona. Samoin Toka tietenkin jatkaa päiväkodissa edelleen kaikista kevätjuhlallisuuksista huolimatta.

Nykyajan koulu on siitä tylsää, että numeroita ei todistuksissa näy ennen kuin vasta neljännellä luokalla. Jotenkin nämä rastit ruudussa eivät vakuuta meikäläistä, onneksi sentään kokeista saa numeroita. Eikä tietty rasteissakaan mitään vikaa ole, ne oli sijoitettu oikein hyviin ruutuihin.

Varsinaista kevätjuhlaa koululla ei ollut, mutta Eka pääsi sentään parrasvaloihin (kuvaannollisesti, tapahtuma tapahtui ulkona kirkkaassa auringonpaisteessa). Kyseessä oli rumpuspektaakkeli, jossa esiintyi Ekan lisäksi 3 muuta oppilasta (taisivat olla kaikki muut jo yläasteella). He olivat harjoitelleet muutaman minuutin jutskan, jossa oli kivasti yhdistetty erilaisia komppeja, jokaiselle oma soolopätkä ja ennen kaikkea äänenvoimakkuutta… Se oli hieno! Ai vitsi mä pidin! Rumpali itse suhtautui kehuihin varsin vaatimattomasti, kuulemma esikoululaisten piirissä hänellä on jo oma vankka ihailijakuntansa.

***

Se siitä ylpeysosasta, sitten väsymykseen. Toisaalta, voihan tämänkin osion aloittaa kertomalla, miten vanha ja väsynytkin liikkuu liukkaasti sopivassa tilanteessa. Nimittäin, jos vanha ja väsynyt on töissä pahaa aavistamatta ja saa vasta taksikuskin puhelusta tietää, että Ekan ratsastusterapia olikin siirtynyt tuntia aikaisemmaksi ja poika sekä kuski ovat jo kotiovella. Kai aikataulumuutos on jossain viestilappusessa joskus lukenut, kuka semmoisia ymmärtää saati muistaa (en minä näköjään).

Väsymys on kulminoitunut jotenkin siihen pisteeseen, etten oikein saa enää nukutuksi. Tai ehkä nukun, en oikein tiedä. Hermot on piukalla, valitettavasti. Henkinen kantti petti toissailtana, sain hepulin. Kerroin SK:lle millaisia primitiivireaktioita oma riittämättömyys sekä odotusten ja todellisuuden kohtaamattomuus saavat meikän päässä aikaan ja mitä niistä sitten ajattelen. Tunnustan, että tavoittelin hiukan huomiota ja (sekä kuvaannollista että kirjaimellista) pään silitystä, mutta myös asiallista keskustelua siitä, mitä ehkä voitaisiin tehdä toisin näissä nykyoloissa. Sen sijaan vastaus oli: ”Sä olet sanonut ton jo.” Niin kai sitten olen sanonut, joskus toistan itseäni. Paha tapa, täytyy hankkiutua siitä eroon.

Sisäistä ryhtiliikettä aloittamaan siis, mutta ensin taidan katsoa videolta vielä kerran yhden rummutuksen.