Toka täytti eilen 8 vuotta. Piti kirjoittaa tämä juttukin jo eilen, mutta en vaan saanut aikaiseksi.
Kahdeksan vuotta on mennyt aikamoisen epätietoisuuden vallassa. Nyt alkavat ajatukset selvitä, vihdoin. Tässä eräänä päivänä, ehkä puolisentoista viikkoa sitten, ajoin töistä kotiin hiukan tavallista aikaisemmin. Lähellä kotia ohitin Tokan ja hänen kaksi kaveriaan matkalla iltapäiväkerhosta kotiin. Olivat pysähtyneet kiipeilemään ison puun oksille. Sillä hetkellä, kun katsoin pientä tyttöäni - ja nyt tekee pahaa, kun pitää käyttää kaikkien kliseiden äitiä, mutta niin se vaan oli - oikein tunsin sellaisen rakkauden tulvahduksen. Sellaisen lämpimän tunteen, että halusin vain halata pikkuista. Suojella.
Se, mikä tekee tapauksesta merkittävän ja minkä tajusin ihan siinä sitten heti perään, että taisi olla ensimmäinen kerta, kun niin kävi. En nimittäin muista aikaisemmilta vuosilta mitään vastaavaa, en edes Tokan vauva-ajalta. Hitto sentään. Voiko olla niin, että parempi myöhään kuin ei silloinkaan? Vai onko jotain peruuttamatonta jo tapahtunut? Vai enkö vain muista?
Tiedän vain sen, että kevään ja asumuseron jälkeen olen monen vuoden jälkeen lakannut syömästä masennuslääkkeitä, alan jaksaa asioita eri tavalla, käyn pitkästä aikaa jumpassa ja sain jopa kämpän siivottua tämänpäiväisiä synttärikahveja varten. Ennen kaikkea jaksan taas nauttia lasten kanssa olosta.
sunnuntaina, lokakuuta 09, 2011
perjantaina, syyskuuta 02, 2011
Sponge
Juttelin tänään äitini kanssa Tokasta, ja hän sanoi että siinä on oikea pesusienilapsi. Termi oli täysin uusi minulle. Se tarkoittaa kuulemma sitä, että lapsi imee sinusta kaiken voiman ja tarmon ja mehut ja muut, mutta kun rutistat sen lähellesi, saat kaiken takaisin.
maanantaina, elokuuta 22, 2011
Vaihtelu
Hyvinä päivinä on riittänyt tarmoa tehdä jotain muutakin kuin tuijottaa apaattisena tietokoneen ruutua. Huonoina päivinä pitäisi väkisin yrittää tehdä jotain muuta. Nyt ei rahkeet riitä tämän suurempaan repäisyyn.
tiistaina, kesäkuuta 28, 2011
Foo Fighters
Rokkibussi lähti taas liikenteeseen ja taas Helsinkiin, Foo Fightersia katsomaan. Eka sai liput synttärilahjaksi jo maaliskuussa. Itse en ole aikaisemmin FF:ia juurikaan kuunnellut, tiennyt vain ne muutamat biisit, jotka aikanaan pyörivät MTV:llä.
Mikäs meillä oli mennessä, samalla kokoonpanolla kuin aikaisemminkin: Eka, Sisko ja minä. Tällä kertaa uskaltauduttiin ajamaan auto kävelyetäisyydelle keikkapaikasta, Kyläsaaren Kalasatamasta. Tai siis minä uskaltauduin, hyvä minä, suuri suoritus! Se on se yksi asia, jota olen aina vannonut, että Helsingissä en muuten sitten ikinä aja, en en en. Nyt on sekin tehty, vaikka eihän me oltu ydinkeskustassa eikä onneksi ruuhka-aikaan. Silti olen ylpeä saavutuksesta... Suuri osa tästä kunniasta menee kyllä Siskolle, joka on hyvä ottamaan reiteistä selvää etukäteen ja hyvä neuvomaan etiäpäin.
Keikkapaikalla oli taasen hyvät järjestelyt. Tavallaan osattiin odottaa sitä, kun aiemmin samalla paikalla ja samalla järjestäjällä olleella Green Dayn keikallakin oli mukavaa. Pyörätuolikatsojille varattu koroke oli yhtä iso kuin viimeksikin, se oli hiukan eri paikassa mutta hyvässä paikassa ja sillä mahtuivat olemaan myös avustajat. Sen verran oli hommaa jalostettu pidemmälle, että tällä kertaa korokkeen vieressä olleet inva-BajaMajat olivat aidan sisällä (samoin kuin itse korokekin) ja oikeasti järjestysmies valvoi, ettei niitä käyttänyt taviskansa! Ikänä en ole niin siistissä BajaMajassa käynyt! Laitoin tänään järjestäjälle sähköpostiin kiitokset tästä neronleimauksesta, kun onhan se siisteys ihan oleellista kenen tahansa vessakäynnillä, saati sellaisen jolla ei homma suju ihan niin yksinkertaisesti. Kiitin myös ystävällisistä järjestysmiehistä ja loistavasta säästä. Saa nähdä, tuleeko sieltä jotain vastausta.
Kaikkia lämppäreitä emme kuulleet, tarkoituksella jätimme välistä von Hertzen Brothersin ja Michael Monroen. Anteeksi nyt, mutta kun ei niin ei. Skotlantilainen Biffy Clyro nähtiin ja kuultiin, ihan hyvinhän he imitoivat luolamiehiä, sikses.
Ja koska en ole rock- tahi muu kriitikko, en kritikoi keikkaa sen kummemmin. Sen jaksoi kuunnella hyvin, vaikka suurin osa kappaleista olikin minulle vieraita. Sähkökitara ei ole myöskään koskaan kuulunut lempi-instrumentteihini, mutta pakko myöntää että hyvin tyypit vetivät. Taisivat vetää ihan täysilllä... Sellainen vaikutelma ainakin tuli, että bändi soitti tosissaan eikä himmaillut turhia, taisivat olla tosissaan kun lupasivat tulla Suomeen toistekin keikalle.
Mikäs meillä oli mennessä, samalla kokoonpanolla kuin aikaisemminkin: Eka, Sisko ja minä. Tällä kertaa uskaltauduttiin ajamaan auto kävelyetäisyydelle keikkapaikasta, Kyläsaaren Kalasatamasta. Tai siis minä uskaltauduin, hyvä minä, suuri suoritus! Se on se yksi asia, jota olen aina vannonut, että Helsingissä en muuten sitten ikinä aja, en en en. Nyt on sekin tehty, vaikka eihän me oltu ydinkeskustassa eikä onneksi ruuhka-aikaan. Silti olen ylpeä saavutuksesta... Suuri osa tästä kunniasta menee kyllä Siskolle, joka on hyvä ottamaan reiteistä selvää etukäteen ja hyvä neuvomaan etiäpäin.
Keikkapaikalla oli taasen hyvät järjestelyt. Tavallaan osattiin odottaa sitä, kun aiemmin samalla paikalla ja samalla järjestäjällä olleella Green Dayn keikallakin oli mukavaa. Pyörätuolikatsojille varattu koroke oli yhtä iso kuin viimeksikin, se oli hiukan eri paikassa mutta hyvässä paikassa ja sillä mahtuivat olemaan myös avustajat. Sen verran oli hommaa jalostettu pidemmälle, että tällä kertaa korokkeen vieressä olleet inva-BajaMajat olivat aidan sisällä (samoin kuin itse korokekin) ja oikeasti järjestysmies valvoi, ettei niitä käyttänyt taviskansa! Ikänä en ole niin siistissä BajaMajassa käynyt! Laitoin tänään järjestäjälle sähköpostiin kiitokset tästä neronleimauksesta, kun onhan se siisteys ihan oleellista kenen tahansa vessakäynnillä, saati sellaisen jolla ei homma suju ihan niin yksinkertaisesti. Kiitin myös ystävällisistä järjestysmiehistä ja loistavasta säästä. Saa nähdä, tuleeko sieltä jotain vastausta.
Kaikkia lämppäreitä emme kuulleet, tarkoituksella jätimme välistä von Hertzen Brothersin ja Michael Monroen. Anteeksi nyt, mutta kun ei niin ei. Skotlantilainen Biffy Clyro nähtiin ja kuultiin, ihan hyvinhän he imitoivat luolamiehiä, sikses.
Ja koska en ole rock- tahi muu kriitikko, en kritikoi keikkaa sen kummemmin. Sen jaksoi kuunnella hyvin, vaikka suurin osa kappaleista olikin minulle vieraita. Sähkökitara ei ole myöskään koskaan kuulunut lempi-instrumentteihini, mutta pakko myöntää että hyvin tyypit vetivät. Taisivat vetää ihan täysilllä... Sellainen vaikutelma ainakin tuli, että bändi soitti tosissaan eikä himmaillut turhia, taisivat olla tosissaan kun lupasivat tulla Suomeen toistekin keikalle.
lauantaina, toukokuuta 21, 2011
Vakuuttumisen vaikeus
Uuden elämäntilanteen myötä oli luontevaa päivittää kodin, ihmisten ja auton vakuutusturva, varsinkin kun vakuutusyhtiön vaihto on ollut tehtävälistalla ehkä noin viimeiset viisi vuotta. Kuka tahansa muu olisi ehkä marssinut aikomansa yhtiön tiloihin, ilmoittanut aikeensa ja sillä hyvä. En minä. Aiheesta seuraa romaani...
Ihmiset ja koti vaihtoivat vakuutuksen tyyssijaa ihan suosiolla, ei ongelmia. Paitsi että ollaan kaikki niin kremppoja, että kellekään meistä ei myönnetä minkään valtakunnan sairauskuluvakuutusta, mutta se nyt on pientä. Auto se osoittautui varsinaiseksi murheenkryyniksi!
Koska olin asialla ensimmäistä kertaa, en tiennyt että proseduuriin tarvitaan rekisteriotteen ilmoitusosa. Sanoin reteästi vakuutushenkilölle, että tuon sen seuraavana päivänä. Välittömästi tämän jälkeen aloin miettiä kuumeisesti, mistä alan etsiä moista paperia. Kotona löysin kaikki muut autoon liittyvät pumaskat paitsi tätä tarvittavaa ilmoitusosaa. Soitin SK:lle ja kysyin, onko se ehkä hänen arkistoissaan tai onko hänellä muistikuvaa sen olinpaikasta. Ei ollut eikä ollut.
Seuraavana päivänä kävin taas vakuutushenkilön pakeilla astetta nolompana ja kerroin, ettei ole hajuakaan ilmoitusosan olinpaikasta. Hän sanoi, että ei se mitään, TraFin sivuilta voi helposti pankkitunnuksilla tilata uuden. Minä sitten siihen että kiitos, teen sen. Kotona illalla kirjauduin pankkitunnuksilla TraFin sivuille ja kiroilin palvelun toimimattomuutta, kun ei se olisi antanut minun tilata muuta kuin rekisteriotteen teknisen osan. KUNNES valkeni: En voi tilata ilmoitusosaa, koska en ole auton omistaja! Eka on omistaja, minä ja SK ollaan haltijoita! Eikä Ekalla tietenkään mitään pankkitunnuksia ole.
No, laitoin viestiä SK:n siskolle, joka on katsastuskonttorissa töissä ja kysyin, että mikä neuvoksi. Hän sanoi, että katsastuskonttorista saan kyllä uuden ilmoitusosan, mutta SK:lta pitää olla valtakirja, koska hän on toinen haltija, ja että jotain se sitten maksaa. Sanoin, että selvä, kirjoitan valmiiksi valtakirjat kaikkia maailman olosuhteita varten ja menen katsastuskonttoriin.
Seuraavana päivänä töissä, kun olin aloittamassa valtakirjojen kirjoittelua, puhelin piippasi viestiä SK:n siskolta. Hänelle oli tullut mieleen, että koska auto on edelleen rahoitusyhtiön omaisuutta, niin ilmoitusosa on tietenkin siellä! Nerokasta! Mulle ei tullut mieleenkään. Siitä paikasta soittamaan rahoitusyhtiöön.
Netistä löysin puhelinnumeron, jossa luki asiakaspalvelu. Soitin siihen. Sieltä sanottiin, että hetkinen, yhdistä asiakaspalveluun. Okei... Asiakaspalvelu ei vastannut. Soitin vähän ajan päästä uudelleen, selitin asiani taas ja minulle sanottiin, että hetkinen, yhdistä rahoituksen puolelle. Okei... Vastattiin, selitin asiani ja kävi ilmi, että vastannut henkilö oli keskus. Asia selitetty ännännen kerran turhaan. Sain suoran numeron, josta parin yrityksen jälkeen vastattiin.
Taas selitin asian. Juu, ei ongelmaa, uudesta vakuutusyhtiöstä pitää vain tulla joko s-posti tai faksi, josta käy ilmi uuden vakuutuksen sisältö, rahoitusyhtiö tekee puolestani tarvittavat muutokset ja lähettää sitten uuden rekisteriotteen teknisen osan. Asia klaari. Soitin siitä paikasta vakuutushenkilölle, joka ei tietenkään vastannut, vaan jouduin jättämään viestin vastaajaan. Omasta mielestäni osasin olla selkeä. Mitään ei kuulunut, joten oletin homman olevan okei.
Viikon päästä ajattelin, että soitan varmuuden vuoksi rahoitusyhtiöön, että onko tieto tullut perille. Eihän se ollut. Soitin vakuutusyhtiön palvelunnumeroon, koska vakuutushenkilöni oli tällä välillä vaihtanut toimenkuvaa, eikä enää tehnyt vakuutuksia. Selitin taas kerran juurta jaksain koko tilanteen, sen että Eka on omistaja alaikäisyydestään huolimatta ja minä vain haltija yms. yms. Mukava ihminen sanoi, että hän selvittää asiaa ja soittaa mulle takaisin.
Soittikin sitten aika pian ja totesi, että varmaankin alunperäinen vakuutusihminen on hämääntynyt siinä vaiheessa, kun auton omistaja onkin oikeasti TraFin mukaan Eka eikä rahoitusyhtiö, koska autoveronpalautus invalidipykälän perusteella vaatii sitä. Tällöin tietenkin hän on varmaan ajatellut, että minä olen vaan törppö, joka ei löydä tarvittavia papereita eikä osaa hankkia uusia. Samoin rahoitusyhtiö ei ole voinut tehdä vakuutusyhtiön vaihdosta, koska se ei ole auton omistaja.
Tällä hetkellä mennään siinä, että eilen tuli postissa rahoitusyhtiöltä rekisteriotteen ilmoitusosa ja ukaasi, että meillä on 7 päivää aikaa mennä tekemään vakuutusyhtiön vaihto joko vakuutusyhtiöön tai jollekin katsastusasemalle. Sitä en edelleenkään tiedä, että mitä sille ilmoitusosalle pitää tehdä vaihdoksen jälkeen - saanko pitää sen itse vai pitääkö se palauttaa rahoitusyhtiöön vai polttaa roviolla vai mitä.
Sen verran voin vaan sanoa, että jos tämänkin olisi etukäteen tiennyt, niin olisi jäänyt tekemättä...
Ihmiset ja koti vaihtoivat vakuutuksen tyyssijaa ihan suosiolla, ei ongelmia. Paitsi että ollaan kaikki niin kremppoja, että kellekään meistä ei myönnetä minkään valtakunnan sairauskuluvakuutusta, mutta se nyt on pientä. Auto se osoittautui varsinaiseksi murheenkryyniksi!
Koska olin asialla ensimmäistä kertaa, en tiennyt että proseduuriin tarvitaan rekisteriotteen ilmoitusosa. Sanoin reteästi vakuutushenkilölle, että tuon sen seuraavana päivänä. Välittömästi tämän jälkeen aloin miettiä kuumeisesti, mistä alan etsiä moista paperia. Kotona löysin kaikki muut autoon liittyvät pumaskat paitsi tätä tarvittavaa ilmoitusosaa. Soitin SK:lle ja kysyin, onko se ehkä hänen arkistoissaan tai onko hänellä muistikuvaa sen olinpaikasta. Ei ollut eikä ollut.
Seuraavana päivänä kävin taas vakuutushenkilön pakeilla astetta nolompana ja kerroin, ettei ole hajuakaan ilmoitusosan olinpaikasta. Hän sanoi, että ei se mitään, TraFin sivuilta voi helposti pankkitunnuksilla tilata uuden. Minä sitten siihen että kiitos, teen sen. Kotona illalla kirjauduin pankkitunnuksilla TraFin sivuille ja kiroilin palvelun toimimattomuutta, kun ei se olisi antanut minun tilata muuta kuin rekisteriotteen teknisen osan. KUNNES valkeni: En voi tilata ilmoitusosaa, koska en ole auton omistaja! Eka on omistaja, minä ja SK ollaan haltijoita! Eikä Ekalla tietenkään mitään pankkitunnuksia ole.
No, laitoin viestiä SK:n siskolle, joka on katsastuskonttorissa töissä ja kysyin, että mikä neuvoksi. Hän sanoi, että katsastuskonttorista saan kyllä uuden ilmoitusosan, mutta SK:lta pitää olla valtakirja, koska hän on toinen haltija, ja että jotain se sitten maksaa. Sanoin, että selvä, kirjoitan valmiiksi valtakirjat kaikkia maailman olosuhteita varten ja menen katsastuskonttoriin.
Seuraavana päivänä töissä, kun olin aloittamassa valtakirjojen kirjoittelua, puhelin piippasi viestiä SK:n siskolta. Hänelle oli tullut mieleen, että koska auto on edelleen rahoitusyhtiön omaisuutta, niin ilmoitusosa on tietenkin siellä! Nerokasta! Mulle ei tullut mieleenkään. Siitä paikasta soittamaan rahoitusyhtiöön.
Netistä löysin puhelinnumeron, jossa luki asiakaspalvelu. Soitin siihen. Sieltä sanottiin, että hetkinen, yhdistä asiakaspalveluun. Okei... Asiakaspalvelu ei vastannut. Soitin vähän ajan päästä uudelleen, selitin asiani taas ja minulle sanottiin, että hetkinen, yhdistä rahoituksen puolelle. Okei... Vastattiin, selitin asiani ja kävi ilmi, että vastannut henkilö oli keskus. Asia selitetty ännännen kerran turhaan. Sain suoran numeron, josta parin yrityksen jälkeen vastattiin.
Taas selitin asian. Juu, ei ongelmaa, uudesta vakuutusyhtiöstä pitää vain tulla joko s-posti tai faksi, josta käy ilmi uuden vakuutuksen sisältö, rahoitusyhtiö tekee puolestani tarvittavat muutokset ja lähettää sitten uuden rekisteriotteen teknisen osan. Asia klaari. Soitin siitä paikasta vakuutushenkilölle, joka ei tietenkään vastannut, vaan jouduin jättämään viestin vastaajaan. Omasta mielestäni osasin olla selkeä. Mitään ei kuulunut, joten oletin homman olevan okei.
Viikon päästä ajattelin, että soitan varmuuden vuoksi rahoitusyhtiöön, että onko tieto tullut perille. Eihän se ollut. Soitin vakuutusyhtiön palvelunnumeroon, koska vakuutushenkilöni oli tällä välillä vaihtanut toimenkuvaa, eikä enää tehnyt vakuutuksia. Selitin taas kerran juurta jaksain koko tilanteen, sen että Eka on omistaja alaikäisyydestään huolimatta ja minä vain haltija yms. yms. Mukava ihminen sanoi, että hän selvittää asiaa ja soittaa mulle takaisin.
Soittikin sitten aika pian ja totesi, että varmaankin alunperäinen vakuutusihminen on hämääntynyt siinä vaiheessa, kun auton omistaja onkin oikeasti TraFin mukaan Eka eikä rahoitusyhtiö, koska autoveronpalautus invalidipykälän perusteella vaatii sitä. Tällöin tietenkin hän on varmaan ajatellut, että minä olen vaan törppö, joka ei löydä tarvittavia papereita eikä osaa hankkia uusia. Samoin rahoitusyhtiö ei ole voinut tehdä vakuutusyhtiön vaihdosta, koska se ei ole auton omistaja.
Tällä hetkellä mennään siinä, että eilen tuli postissa rahoitusyhtiöltä rekisteriotteen ilmoitusosa ja ukaasi, että meillä on 7 päivää aikaa mennä tekemään vakuutusyhtiön vaihto joko vakuutusyhtiöön tai jollekin katsastusasemalle. Sitä en edelleenkään tiedä, että mitä sille ilmoitusosalle pitää tehdä vaihdoksen jälkeen - saanko pitää sen itse vai pitääkö se palauttaa rahoitusyhtiöön vai polttaa roviolla vai mitä.
Sen verran voin vaan sanoa, että jos tämänkin olisi etukäteen tiennyt, niin olisi jäänyt tekemättä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)