Hiihtolomalla

Viikon loma. Aikaa opetella uuden kameran käyttöä. Ehkä joskus opin vielä ottamaan hyviä kuvia... Ylhäältä alaspäin: Tokan taidetta, orkidea ja Ekan niska.

Lisää luettavaa

Lisäsin tuonne sivun oikeaan laitaan blogilistaan pari uutta tapausta.

Conny Wenkin blogin, paljon valokuvia lapsista ja perheistä. Aika paljon lapsia, joilla on "a little extra" eli yksi ylimääräinen kromosomi, mutta myös muita. Katselin kaikki kuvat läpi (en välttämättä jaksanut lukea tekstejä) ja itkin aika paljon. Enimmäkseen ehkä siksi, että kuvien ihmiset ovat onnellisia ja heillä on tarkat ääriviivat.

Toinen uusi blogi on nimeltään Slurping Life. Paljon valokuvia, kategorioissa myös cp-vammaisuus.

Olen lyijyä

Vielä ei ihan ole kevät, mutta se alkaa vääjäämättä lähestyä. Sen tietää esimerkiksi siitä, että muurahaiset ovat heränneet talviuniltaan ja tulleet meille ruokavieraiksi. Toissapäivänä, sillä aikaa kun olin töissä. Ja siitä, että pikkulinnut sirkuttavat ja luulenpa, että näin tänään mustarastaan naapurin pensaassa. Se ei laulanut, mikä on sääli. Ja siitä sen tietää kaikkein parhaiten, että masennus painaa päälle kuin mikäkin kun painaa päälle.

En ole koskaan vielä ollut näin väsynyt, masentunut ja huonolla päällä. Töissä on paska olo. Kotona on paska olo. Nukkuessa on paska olo. Hereillä on paska olo. Vähiten paska olo on kuitenkin nukkuessa, siksi olen yrittänyt nukkua niin paljon kuin mahdollista. Ja siksikin, että olen niin väsynyt. Töissä silmiä kirveltää väsymyksestä ja pelkään, että jonain päivänä vielä lyön nenäni näppikseen. Ärsytyskynnyskin on niin matalalla, että ei siihen tarvitse pelätä kompastuvansa. Ylitys käy varsin vaivattomasti, etenkin työkavereilta. Ja SK:lta. Tuntuu aika paljon siltä, ettei mulla ole enää ääriviivoja - pelkkää suttua vain.

Tänään yritin helpottaa oloani käymällä puutarhamyymälässä. Kiersin kauppaa ympäri aika kauan, koska en nykyään enää kykene tekemään oikein minkäänlaisia päätöksiä. Pohdiskelin pitkään, että ostanko orkidean vai en. Loppujen lopuksi en ostanut, sen sijaan ostin oliivipuun. Kotiin tultuani istutin sen uuteen ruukkuun ja muutenkin tuunasin hiukan vanhojen huonekasvien multia. Hetkeksi se helpottikin. Harmi, että oikeisiin pihapuuhiin ei pääse vielä pitkään aikaan, kaipaan todella puutarhaterapiaa.

Blogi 1 v.

Elä itte paremmin täyttää tänään 1 vuoden! Onnea hänelle! Taidan jatkaa kirjoittelua, koska ilmeisesti joku jossain kuitenkin lukee. Vaikka on tämä aika valitusta enimmäkseen. Seuraaminen kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen, joten se siitä.

Ottakaa, hyvät ihmiset, kakkua! Joskin vain virtuaalisellaista mutta kuitenkin. Kiitos ja kumarrus.

Valintakysymys

Sitä olen miettinyt paljon tässä lähiaikoina. Sitäkin, että kirjoitanko mietinnästäni mitään, koska tiedän etten osaa sanoa järkevästi sitä, mitä päässäni liikkuu. Mutta ehkä kuitenkin yritän.

Se alkoi siitä, että Ekan katetrointiasia on edelleen suuren suuri kompastuskivi perheessämme. Eka ei suostu toimenpiteeseen, joka on joutunut olemaan nyt jäissä kunnes reilun viikon päästä menemme taas sairaalaan harjoittelemaan ja puhumaan asiasta. SK ei myöskään voi vieläkään ymmärtää proseduurin tarpeellisuutta - hän haluaa ensin tietää, onko siitä hyötyä, ennen kuin ruvetaan toteuttamaan edes kokeilua. Mahdoton yhtälö, mielestäni. Niin sitten eräänä päivänä pohjamudistani tokaisin SK:lle, että miksi aina joka helvetin asia hakkaa vastaan tässä elämässä. Hän sitten siihen, että "Se on valintakysymys".

Onko se kuitenkaan nyt ihan niinkään? Olen luonteenlaadultani kieltämättä hyvinkin peruspessimisti ja draamaan taipuvainen, mutta olen silti mielestäni pärjännyt kohtalaisen hyvin kaikki, mitä on pärjätä pitänyt. Totta kai olisi ehkä hienoa olla sellainen, että vastoinkäymisten kohdalla vain kohauttaisi olkiaan ja jatkaisi eteenpäin, mutta sanon ehkä koska en ole ihan varma senkään metodin toimivuudesta.

Jos nyt ajattelen omaa elämääni, joka ei ole mielestäni mitenkään huono ollut, vaikka siihen on mahtunut enemmän kuin monille muille (ja luojan kiitos vähemmän kuin toisille monille muille). Mitä sitten olen itse valinnut? En valinnut itselleni diabetesta, kilpirauhasen vajaatoimintaa enkä näitä muita omituisia oireita, joille ei nimeä toistaiseksi ole löytynyt. En valinnut Ekalle cp-vammaa. En valinnut kaavintaan päättynyttä, keskeytynyttä keskenmenoa ja toista heti sen perään ennen Tokan syntymää. En valinnut isälleni leukemiaa. En valinnut Tokan vaikeaa vauva-aikaa, jonka käytännössä kärsin yksin. Enkä todellakaan näiden päälle valinnut vielä SK:n isotissistä opiskelijablondia.

Tämä nyt oli tosi tökerö listaus. Kaikista noista on toisaalta vuosia aikaa, toisaalta niistä mistään ei pääse eroon, ikinä.

Mitäs mää sitten olen valinnut? Tuntuu, että lista on lyhyempi... Valitsin, että menen SK:n kanssa naimisiin ja valitsin, että haluan äidiksi. Ja opiskelijablondin jälkeen tein valinnan, jonka järkevyydestä voidaan olla montaa mieltä. Kaikki hyviä valintoja, yhtäkään en kadu.

Sitten. Tähän kohtaan tyssää se, mitä saan päästäni ulos, eikä tuo edelläolevakaan ole sinne päinkään niin sulavasti kirjoitettu kuin haluaisin. En tiedä mahdatteko ollenkaan ymmärtää, mitä ajan takaa. Mahdanko itsekään tietää. Jotain siihen suuntaan, että tässä tämä on mennyt, mutta ei se jumalauta ole mikään valintakysymys!

Nyt valitsen vielä, että painan kuin painankin julkaisu-nappulaa, jaksamatta miettiä enempää. Sorge.