Esikoulu käyty

Tokalla on tänään viimeinen päivä esikoulua. Sitten hän on jo koululainen! Ei voi mitään, haikea olo tulee väkisinkin lasten kasvaessa. Sanotaan niin, että muistikuvani Tokan vauva-ajasta ovat vähintäänkin hatarat silloin vallinneen kokonaisvaltaisen unenpuutteen vuoksi, mutta muistan kuitenkin päällimmäisenä sen mukavana aikana (vaikka oma äitini kertoo toista, mutta kuten sanottu, minä en muista - hyvä kai niin). Hyviä puolia tulee kuitenkin lisää koko ajan ajan kuluessa ja elämä helpottuu. Huolenaiheita ei välttämättä tule lisää, mutta ne muuttavat muotoaan.

Eskarin kevätjuhlaa vietettiin jo melkein viikko sitten, en vain tullut siitä kertoneeksi aikaisemmin. Lapset olivat tekstiiliväreillä koristelleet valkoiset t-paidat Suomen lipulla ja omalla nimellään, ja näissä asuissa esittivät kolme keväistä laulua. Sen jälkeen seurasi todistusten jako ja kukitus omissa ryhmissä. Sitten kun virallinen osuus oli ohi, siirryimme pihalle liikuntaseikkailuun. Varsinainen seikkailu... Pihalle oli viritetty erilaisia suorituspisteitä (hulavanteen pyöritystä, pallonheittoa yms.), joita sai kierrellä vapaassa muodostelmassa. Munkkia ja mehua sai käydä tankkaamassa, kun siltä tuntui. Juhla oli ihan mukava, koska pihalla oli aikaa jutella muiden vanhempien kanssa.

Vaikka juhla ei ollutkaan perinteisesti rakennettu kevätjuhla, onnistuin silti tirauttamaan pienet itkut. Itken lähestulkoon aina ja kaikkialla, mikä on joskus ärsyttävää, koska en ymmärrä, miten jotkut muut vanhemmat pystyvät olemaan liikuttumatta. Tässä nimenomaisessa tilaisuudessa itkun aiheutti eskariopen lapsille laulama, Anna-Mari Kaskisen sanoittama Jäähyväislaulu:

On aika purjeet nostaa ja kättä puristaa.
Nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa.
Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin.
Sulle lausumme nyt: Näkemiin.

Turvallista matkaa me toivotamme näin,
on aika purjeet nostaa ylöspäin.
Turvallista matkaa aalloilla elämän,
kanssa hyvän ystävän.


*niisk*

There goes the neighbourhood...

Asuminen on joskus hauskaa. Niin kuin nykyään meillä. Siis ei meillä meillä, vaan tässä yhtiössä. Me asumme asumisoikeusrivitalossa etnisesti melko latautuneessa lähiössä. Se jo itsessään on ehtymätön huvin lähde muutamille ruutukaava-alueen asukeille. Yhtiössämme on kolme taloa ja 12 asuntoa, asukkaita kirjaimellisesti vauvasta vaariin (ja sivumennen sanoen kaikki kantaväestöön kuuluvia paitsi yksi ihminen). Ollaan asusteltu täällä vähän yli viisi vuotta ja viihdytty hyvin.

Vaan kuka arvaa! C-talon Tietotoimistolle jää Stasikin kakkoseksi, kirkkaasti! Ennen kuin meillä oli pari kolme viikkoa sitten kevättalkoot, en aavistanut ollenkaan asuvani samassa talossa Synnin pesän kanssa. En tiennyt laisinkaan, miksi seinänaapurimme muuttivat pois äskettäin (ei johtunut meistä, toim. huom.), enkä tiennyt läheskään kaikkien naapureiden sairaushistoriaa. Synnin pesän tapahtumat tietysti kiinnostavat kaikkein eniten, vaikka Tietotoimiston henkilökuntaan kuulumaton saattaisi tilanteessa nähdä vain naispuolisen asukkaan ja hänen miesystävänsä. Se on ilmeisesti optinen harha, mutta koska tämä on perheblogi, emme syvenny asiaan sen tarkemmin, ainakaan tässä vaiheessa.

Ennen talkoita meillä oli myös asukaskokous. Ei se nyt ole ihan yhtiökokoukseen verrattava elin, mutta kuitenkin. Samat naamat siellä aina istuu, vuosi vuodelta vähemmän. Asioista on yleensä keskusteltu rakentavassa hengessä, vaikka melko kärkeviäkin kommentteja joskus esitetään.

Nyt ovat ongelmaksi muodostuneet naapuriyhtiön lapset, jotka käyvät leikkimässä meidän pihallamme. Minulla on tässä jupakassa jonkin verran omaa lehmää ojassa, ensiksi koska kyse on Tokan hyvistä kavereista ja toiseksi koska Toka ei tosiaankaan viihdy pelkästään oman taloyhtiön pihassa leikkimässä, vaan vierailee naapuripihoilla melko ahkerasti. Ongelmaksi tämä lasten migraatio on muodostunut yhdelle huushollille. Heidän päävaivansa tuntuu olevan akateemisuus (eikä saa vetää hernettä nenään, kai meidätkin lasketaan akateemisiksi kun ollaan HuK + FT) ja lapsensa vasta kahden vuoden ikä.

Tilanne: Naapuriyhtiön pojat (Tokan kaverit siis) leikkivät keskenään meidän pihallamme keinussa ja huutelevat jotain älyttömiä pippelijuttuja. Akateeminen äiti on lapsensa kanssa ulkona ja yrittää varovasti sanoa pojille, että lopettaisivat. Minä olen pensaan takana piilossa vakoilemassa. (Leikkaamassa sitä pensasta! En mä tavanmukaisesti vakoile. Vahingossa joskus vähän.) Pojat eivät lopeta huutelua, Akateeminen äiti ottaa lapsensa ja menee sisään.

Asukaskokouksessa Akateeminen äiti haluaa kieltää naapuriyhtiöiden lapsia leikkimästä meidän pihalla ja vaatii, että jokaisen tulee pysyä omalla pihallaan. Paitsi tietysti hänen lapsensa, joka tietysti saa käydä leikkimässä missä haluaa. Koska sehän on täysin eri asia, sen nyt tajuaa erkkikin! Naapurin perhepäivähoitaja saa hepulin tällaisista vaatimuksista ja soittaa välittömästi toisen huutelijapojan äidille, joka menee välittömästi käymään Akateemisen äidin luona selvittämässä asioita hyvässä hengessä. Nyt Akateeminen äiti kirjoittaa omassa blogissaan siitä, miten hän ei enää voi lapsensa kanssa olla omalla pihalla, koska hänelle v*ttuillaan ja muutenkin on maku mennyt, kun häntä ei ymmärretä, naapurit varmaan tarkastavat onko kukat kasteltu ja patio harjattu yms. Sillä jos asukaskokouksessa ei voi kysyä neuvoa kasvatuksellisista linjoista niin missä sitten?!

Kirjoitus lähenteli muutenkin paranoiaa ja vaikka siitä en suoranaisesti itseäni tunnista, niin siitä tuli kuitenkin ikävä olo. Ei mulla ole aikomuksena mitenkään alkaa vältellä heitä tms., mutta silti ihmetyttää. Tuntuu, että terve järki on hukassa pahemman kerran (johtunee akateemisuudesta). Asukaskokouksessa kun asiasta keskusteltiin, niin esitin toivomuksen siitä, että jos Toka joskus aiheuttaa pahennusta pihalla, siitä tultaisiin sanomaan minulle suoraan. Ja muutenkin, koko pihan ilmapiiri ynnä maku näihin naapureihin meni loppujen lopuksi aika vähästä, parista vaivaisesta pippelistä.

Ilmoittaudun

Jaa no eihän edellisestä kirjoituksesta ole vielä kulunut edes kahta viikkoa... Ihan vaan on taas laiskottanut ja elo kulkenut samaa rataa, noin niinkuin pääpiirteissään. SK oli melkein kaksi viikkoa reissussa, hän kävi Unkarin Budapestissä, Italian Paviassa ja sieltä tultuaan jäi vielä Helsinkiin pariksi päiväksi. Eilen kotiutui ja sopeutumisprosessi on käynnissä...

Tämän viikon olen ollut taas töissä, mutta sitä edellisen pidin lomaa, palkatonta tosin. Alkoi sielläkin ahdistaa sen verran, että päädyin sen sekä yksinhuoltajuuden kunniaksi ottamaan hiukan hermolomaa. Ja olihan sillä viikolla helatorstai ja lapsillakin pitkä viikonloppu. Aloin sillä viikolla ihmetellä, että miten noin niinkuin yleensä aika riittää töissäkäymiseen ollenkaan?! Tekemistä piisaisi vaikka muille jakaa (ja periaatteessa se pitäisikin muille jakaa, mutta minkäs teet kun yksin on).

Kämppä on sisätiloistaan ollut välillä aika villin näköinen, kun ilmat ovat olleet niin kovin suosiolliset pihatöille. Kuka hullu sitä nyt sisällä siivoaisi, kun voi kukkapenkkejä perata! Arkkiviholliseni voikukat ja vuohenputket yrittivät päästä niskan päälle, mutta erävoitto on toistaiseksi minun. "Toistaiseksi" tarkoittaa seuraavia noin kahta tuntia. Mitään uutta en varsinaisesti ole hankkinut, mitä nyt eilen törkkäsin maahan vanhempien pihalta löytyneen (heidän naapuristaan karanneen) oletettavasti kirsikkapuun taimen. Se piti valitettavasti sijoittaa aidatun piha-alueen ulkopuolelle, kun ei sisäpuolella ole oikein enää tilaa millekään puumaiselle. Muuten alkaa olla liian viidakkomaista, pieni pihaläntti meillä vaan kuitenkin on ja sillä on jo 2 syreeniä (alalaji nuokku), 1 saskatoon, 2,5 tuijaa sekä 1 kartiovalkokuusi. Tuijia on 2,5 sen takia, että yksi niistä otti salaperäisesti nokkiinsa jostain ja siitä jäi jäljelle 3 kuivunutta tikkua ja yksi vihertävä oksa ihan juuresta. Mutta mitäpä tuosta, voi olla että suostuu vielä jatkamaan, koska ei ole kuitenkaan ihan lopullisesti veiviään heittänyt.

Harppaus

Perheessämme otettiin eilen suuri teknologinen harppaus ollen kännykkätiheys asunnossamme nyt 1 / asukas. Tokalla on ollut kännykkä siitä asti, kun mä ostin itselleni uuden tuossa joku aika sitten, jolloin luonnollisesti vanha puhelimeni siirtyi alle sadasosasekunnissa Ekan hallintaan, jolloin häneltä jäi vanha puhe-elimensä vapaaksi. Toka on sillä pelaillut pelejä ja ärsyttänyt kanssa-asujia soittamalla soittoääniä ihan vaan huvin vuoksi.

Viikonloppuna kun täällä yksin holkuin eikä ollut juuri sillä hetkellä mitään järjellisempääkään tekemistä, niin päätin tilata hänellekin liittymän. Aika monella eskarikaverilla on oma kännykkä ja vaikka periaatteessa olin ajatellut, että aikaisintaan sitten koulu alkaa on puheyhteydelle tarvetta, niin näin tässä nyt vaan kävi. Onhan se kätevää, kieltämättä. Luonnollisesti alkaa 6-vuotiaan reviiri kasvaa jo sen verran, ettei enää ihan pelkkä kotipiha riitä, vaan pitää päästä hakemaan leikkikavereita ja pitää päästä sen ja sen pihalle. Hassua, että nyt hän voi mennä ja minä voin sitten vaan soittaa kakaralle, että heti kotiin sieltä. Huvinsa kullakin.

Äitienpäivää

Me ei olla koskaan oltu mitään hirvittäviä eri päivien viettäjiä. Joulua juhlitaan ja syntymäpäivistä lähinnä lasten, nimipäivät muistetaan jos muistetaan, ja äitien- sekä isänpäivät menee silleen siinä sivussa. Tällä kertaa äitienpäiväviikonloppu oli meikäläisen vapaaviikonloppu, SK otti lapset ja meni mummulaan. Mikä voisi olla parempi tapa viettää äitienpäivää kuin olla pari päivää omassa laadukkaassa seurassaan (?). Eilen sain nukkua pitkään (no, vaikka perjantaina tuli valvottua myöhään, heräsin silti klo 8.00 kuin nakutettu. Jatkoin kuitenkin unia ja nousin vasta klo 10, tavattoman myöhään oman mittapuuni mukaan. Tosin olen kuullut, että jotkut hurjapäät nukkuvat jopa 11:een, mutta se on jo liian ekstremeä minulle). Loput lauantaista meni sujuvasti siinä, kun katselin digiboksilta kertyneitä ohjelmia (lähinnä Flash Forwardia ja Housea) ja väliajat kävin pihavajassa (satoi) öljyämässä loput puutarhakalusteet. Kivasti siinä sai niska-hartia -seudun jumahtamaan sekä kunnon päänsäryn, vaikka vajan ovi oli kyllä auki eli tila oli ventiloitu.

Tänään sitten olimme äitienpäivälounaalla ihan oikeassa ravintolassa, minä ja Sisko ja vanhemmat. Oli tosi kiva olla pitkästä aikaa neljästään, vaikka tietysti lastenkin kanssa on hauska olla. Ruuan päälle reissasimme puutarhamyymälään (minulta puuttui yhdestä purkista ulkomurattia) ja sieltä hautausmaalle. Mummin kuolemasta tuli eilen kuluneeksi vuosi. Vaikea ajatella. Veimme haudalle orvokkeja, valkovuokkoja siellä oli jo pieni kimppu.

Toka oli eskarissa maalannut itse kukkaruukkuun koristeita ja istuttanut rönsyliljan, Eka oli koulussa värkännyt kortin. Itse keksitty runo tekee lahjasta aina mukavan ja henkilökohtaisen, ihastelkaa alla runoratsun laukantaa!

3000 sanaa

Täällä ollaan vielä. Laiskottaa. Ei ole jaksanut kirjoittaa. Ei ole kyllä tapahtunutkaan oikein mitään mainitsemisen arvoista. Perussettiä enimmäkseen. Koska yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin tässä on 3000 sanan edestä asiaa.