Tässä kun oli näitä tietotekniikkaongelmia ja muutenkin vätystystä, niin jäi viikko sitten juhlistamatta teidän kanssanne diabeteksen 25-vuotissynttäreitä. 25.1.1985 jouduin koululääkärin vastaanotolta sairaalaan veri- ja pissakokeiden jälkeen. Muistan myös, että lääkäri haisteli hengitystäni ja totesi, että selvä asetonin haju. Lähtöruudun kautta sai kulkea ja hakea kotoa tärkeimmät tavarat (ei aavistustakaan mitä ne olivat). Muuta en juurikaan muista nimenomaan tuosta päivästä, kolmen viikon sairaalajaksosta jotain vähän enemmän sentään. Isäni, joka minut sairaalaan silloin vei, muistaa että lastenpoliklinikalla meidät vastaanottaneella amanuenssilla oli reikä sukassa.
Paljon on kehitys kehittynyt diabeteksen hoidon saralla neljännesvuosisadassa ja hyvä niin. Ei sillä, että se helppoa nytkään olisi, mutta joustoa on sentään hiukan enemmän. Muistan, kun joskus alkutaipaleella kontrollikäynnillä lääkäri sanoi, että jos sitten joskus haluat syödä vaikka hampurilaisen, niin soittakaa vaan poliklinikalle niin katsotaan miten se järjestetään. Poikkeustilahan on aina poikkeustila, vaikka ilmenisi vain hampurilaisen muodossa, mutta ei se arkikaan niin helppoa ollut. Ruoka-aineiden vaihtotaulukot, insuliinien ruiskuun vetämiset (kahden eri laadun sekoittaminen oli taidelaji) ja tiiliskiven kokoiset verensokerimittarit, joiden mittausliuskat piti huuhtoa vedellä puhtaaksi 1 minuutin aikamerkin kohdalla... Hoh hoijaa. (Tosin tuossa liuskajutussa piili porsaanreikä: Niissä oli joku ihmepinnoite, joka vaihtoi väriä aina sitä tummemmaksi, mitä korkeampi verensokeri oli. Huuhtomisen jälkeen liuska piti kuivata. Jos siinä vaiheessa näytti, että sävy on liian synkkä, hiukan ronskimpi kuivaaminen irrotti liuskasta pintaa sen verran, että mittari näytti matalampaa tulosta. Ei mikään ole niin viisas kuin ihminen!)
Eipä siitä sen enempää. Pitäisi lähipäivinä mennä vuosikokeisiin laboratorioon: niim pal kauhiam monta verikoetta, pissinäyte ja EKG. Vielä ei ole ylimääräisiä häikkiä ilmennyt muuta kuin toisessa silmässä lievää taustaretinopatiaa ja itse diagnosoitu alkava neuropatia oikean jalan kantapäässä. Paremminkin voisi mennä, voisi esimerkiksi olla tähän ikään mennessä jo hyväksynyt tautinsa. Voisi olla jo oppinut, että kannattaa hoitaa hyvin. Toisaalta voisi hoitaa huonomminkin kuin nyt. Hyvien välien säilyttämiseksi ostin syntymäpäiväsankarille lahjaksi suklaapatukan. Näillä mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti