keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009

Välipäiviltä päivää

Lyhyt raportti vain, pitkään ei riitä asiaa. Töissä taas joulun jälkeen, seuraavaksi lomaa hiihtolomalla helmikuussa. Töissä toisaalta hiljaista, toisaalta paljon hommia, koska kelit ovat mitä ovat (paljon murtuneita nilkkoja, lonkkia, olkavarsia yms.). Hiljais-vilkasta siis. Sosiaalisesti oli tänään hyvä päivä, muuten levoton olo. Oikea olkapää särkee kolmatta päivää. Siihen ei auttanut Burana eikä votka eikä Burana ja votka, joten otin Panacodin. Ei mainittavaa apua siitäkään, paitsi että särky siirtyi välillä vasempaan kyynärpäähän. Yritin mitata verensokereitakin varmaan kuukauden tauon jälkeen, mutta totesin homman olevan sieltä mistä katetrointikin. Niinpä molemmat hommat laitettiin jäihin.

Huominen päivä vielä ja saa heittää hyvästit tälle vuodelle! Sen vuoksi kaikille teille toivotus!

sunnuntaina, joulukuuta 27, 2009

Joulu meni jo.

Ja ihan hyvä niin. Ei sillä, onhan joulu ihan mukavaa aikaa, varsinkin näin kun on lapsia, mutta viime vuosina on ollut aika vaikea saada tunnelmasta kiinni. Pitkästä aikaa vietimme joulua SK:n äidin luona. Useimmiten olemme aattona olleet minun vanhempieni luona, koska SK:n äiti on ollut omilla synnyinseuduillaan, halunnut viettää aattoa pelkästään SK:n siskon ja tämän tyttären kanssa tai sitten olla peräti yksin. Ja nyt hän rohkaistui pyytämään meitä luokseen, koska on luullut, ettemme me halua tulla sinne. Niin aina. Käsityksiä mahtuu maailmaan monenmoisia. Niinpä olimme minun vanhempieni luona vasta tapaninpäivänä ja lapset saivat osan lahjoista vasta silloin. Kilttejä olivat lahjojen määrästä päätellen olleet...

***

Muuten mieli ei ole ollut mitenkään erityisen jouluinen saati seesteinen. Kaikkea muuta. Tää on tää katetrointihomma, joka syö kyllä miestä rotan lailla. Sitä on nyt harjoiteltu 2,5 viikkoa eikä vielä kertaakaan onnistuttu. Olen yrittänyt ottaa rauhallisesti, en pakottaa ketään mihinkään ja jättänyt uhkailun sekä kiristyksen ja keskittynyt pelkkään lahjontaan. Toissailtana epäonnistuneen yrityksen jälkeen erehdyin sanomaan ääneen SK:lle, että kyllä mua hiukan masentaa tämä homma. Kuinka ollakaan, hän oli nyt keksinyt ihan uuden ajatuksen ja lähestymistavan, joka kuulosti hämmästyttävän paljon siltä, jota muistaakseni olen ehdottanut harva se päivä viimeisten 5 vuoden aikana. Siltä, jota ei ole voinut kokeilla, koska se ei auta kuitenkaan. Nyt kuulemma sitä sopisi kokeilla, sitä mullistavaa tekniikkaa, että viedään Eka vessaan useammin! Sanoin siihen, että krääh. En kerta kaikkiaan keksinyt muuta. Koska mulla on muutenkin omituisia harrastuksia, kuten lapseni katetrointi.

Siitä asti olen yrittänyt miettiä, että a) joisiko vähän lisää vai 2) tuplaisiko masennuslääkkeiden annostuksen. En tiedä, sanokaa te.

maanantaina, joulukuuta 21, 2009

Matkailu ja nauru, avartavat ja pidentävät ikää.

Nauruterapiaa jotkut mainostavat, että tekee hyvää se nauru, hieroo sisäelimiä, kuluttaa kaloreita ja pidentää ikää. Viime viikolla olen nauranut ehkä enemmän kuin viimeisten 5 vuoden aikana yhteensä.

Tykkään hyvästä huumorista, huono ei niinkään uppoa. Hyvää huumoria edustaa minun kirjoissani brittiläinen stand up -koomikko Eddie Izzard (Wikipedia täällä, kotisivu täällä). En muista tarkalleen, milloin olen Eddieen "tutustunut", kai siitä pari vuotta on jo. Viime viikon nauramisiin tämä liittyy silviisiin, että näin Eddien livenä kaksi kertaa. Ensin keskiviikkona Helsingissä, Peacock-teatterissa, ja sitten lauantaina Tukholmassa, Hovet-areenalla (vai mikä hiiskatin lentokonehangaari se nyt oli). Helsingin esitys oli pelkistetty, ei pahemmin lavasteita tms., mutta aivan loistavaa menoa. Tykkäsin paaaaaljon... Tukholmassa oli väkeä moninkertaisesti Helsinkiin verrattuna ja hiukan enemmän show-meininkiä, mutta fiilis ei ollut sama. Monta hyvää juttua jäi siellä tulematta. Eipä silti, naurettiin kuitenkin vähintään yhtä paljon. Koska en ole mikään kriitikko (osaan vain sanoa, mistä itse tykkään ja mistä en), kiinnostuneet voivat itse vaikka laittaa YouTubeen haun ja tutustua aiheeseen paremmin.

Share photos on twitter with Twitpic

Tukholman matka oli muutenkin mukava. Olen viimeksi käynyt siellä ihan maaperällä varmaan joskus - no, en osaa edes arvailla. Siskon kanssa lähdettiin perjantaina iltalaivalla ja aamulla oltiin hyvissä ajoin perillä klo 6.30 lokal tid. Otettiin bussen till Slussen, loppumatkan kävely hotellille oli rauhallinen (kumma ettei kukaan juuri liiku klo 7 lauantaiaamuna). Päivällä kiertelimme kaupungilla kaupoissa ja Gamla Stanin joulumarkkinoilla. Oli siellä niin nättiä, että. Lunta ja idylliä satoi, glögi oli hyvää lumisateessa juotuna. Sunnuntaina päivälaivalla kotiin, kovaa merenkäyntiä ja tylsistymistä. Tykkäsin kuitenkin paaaaaljon. Iso kiitos kaikille nauruterapiaan osallistuneille!


lauantaina, joulukuuta 12, 2009

Rankahko

Sellainen oli viime viikko. Tai siis tämä viikko, nythän on vasta lauantai. Päivät ovat kuluneet pissajuttujen parissa ja terveydenhuollon viidakossa seikkaillessa, Ekan toistokatetrointien aloituksen myötä. Tiistaina ja keskiviikkona olimme sairaalassa saamassa opetusta asiaan ja oli se kyllä aika kamalaa. Tietysti kamalampiakin asioita on, mutta niin vähän olen kuitenkaan joutunut näkemään lapseni kärsimystä saati aiheuttamaan sitä. Toisaalta näin jälkikäteen ajateltuna koko proseduuri meni hyvin.

Vaikka tiistai-iltana olin valmis häipymään maisemista kokonaan, niin raskaalta tuntui. Eka ei juuri koskaan valita mistään saati itke, siksi tuntui kamalalta kun hän sairaalassa itki katetroinnin sattumista. (Omalta kannaltani) onneksi sekä silloin kun hoitaja katetroi että minun harjoitusvuorollani. Tiedän ainakin sen, etten itse tehnyt mitään väärin, mikä olisi voinut aiheuttaa kipua hänelle. Kotona hän itki silkkaa harmitusta ja sitä, kun pelkäsi kivun takia mennä pissalle katetroinnin jälkeen. Niinpä hän ei juonutkaan koko tiistai-iltana mitään eikä myöskään käynyt vessassa ennen kuin keskiviikkoaamuna. SK:kin aiheutti harmaita hiuksia asenteellaan. Hän on kaikki nämä vuodet (siis todellakin vuodet) pitänyt mieletöntä meteliä jokaisesta pissivahingosta ja nyt, kun ehkä tilanteeseen olisi helpotusta luvassa, hän onkin yhtäkkiä sitä mieltä että kannattaako se nyt. Että onko siitä vastaavaa hyötyä. Keskustelu eteni sellaisia ratoja, että lopulta tunsin itseni hirviöäidiksi, joka on itse keksinyt lapsensa kiusaksi että katetroidaan ihan vaan huvin vuoksi ja siksi kun musta on kiva satuttaa toista. Siitä ei juurikaan edistytty, mutta onneksi SK on taas ollut poissa 3 päivää, ehkäpä hänkin olisi ehtinyt ajatella asioita.

En ole kamalasti Ekan kanssa jutellut katetroinnin herättämistä tuntemuksista, hän ei ole halunnut. Kuulemma sanoo sitten, kun haluaa. Joitain yksittäisiä asioita on tullut pinnalle, niin kuin esim. se, että mieluummin minä saan toimituksen tehdä kuin isi. No, luotan siihen, että homma alkaa sujua kunhan saadaan rutiinit hanskaan. Pakko luottaa.

Mutta sitten taas tämä välineiden hankinta, voi hyvät hyssykät! Kaupunkimme nettisivuilla sanotaan, että ensisijainen hoitotarvikkeiden hakupaikka on oman alueen terveyskeskus, ja varsinaisesta hoitotarvikejakelusta hakevat vaan tiettyihin ryhmiin kuuluvat ihmiset. Yritin kuitenkin soittaa hoitotarvikejakeluun, kylläkin heidän puhelinaikansa (1 tunti viikossa!) ulkopuolella. Heidän puhelimensa ei ollut päällä koko päivänä. Sitten soitin oman alueen terveyskeskukseen, josta sanottiin ettei heillä ole enää aikoihin ole ollut hoitotarvikkeita, vaan kaikki on keskitetty hoitotarvikejakeluun. Sinne siis.

Sairaalasta saadussa hoitotarvikemääräyksessä oli meille "määrätty" kahdenlaisia katetreja, steriilejä hanskoja, steriilejä taitoksia, tehdaspuhtaita hanskoja sekä steriiliä aquaa. Ettei heti alkutaipaleella iskisi pöpöjä eikä tulehduksia. Määräyksessä luki myös "jatkuvaan käyttöön". Hoitotarvikejakelun hoitaja katseli paperia ja ilmoitti, etteivät he tällaisia anna. Siis aquaa ei lainkaan, steriilejä hanskoja ei lainkaan. Eikä tämän kokoisia katetreja ole. Että olisi pitänyt soittaa etukäteen, siihen puhelimeen johon tosiaan yritin soittaa ja joka ei ollut päällä. Kaupungissamme vain yksi toinen lapsi käyttää määrätyn kokoisia katetreja ja hänen perheensä oli juuri hakenut kaikki mitä varastossa oli. Siis totta kai kannattaa koko varasto antaa yhdelle ihmiselle, turha niitä on varastossa pitää. Tulee vielä joku muu kerjäämään! Ja miten niin taitoksia ja hanskoja, mihin me niitä tarvitaan? Ei niitä muutkaan käytä. Ja kuinka kauan niitä oikein aiotaan käyttää? Oli vissiin liian hämärä käsite tuo "jatkuva käyttö". Olin siis hirviöäiti, joka haluaa satuttaa lastaan katetroinnilla oman hauskuutensa vuoksi ja yrittää katalasti vielä maksattaa sen yhteiskunnalla. Tosi hyvillä mielin tulin kotiin, mukana sentään laatikollinen liian pieniä katetreja, paketti hanskoja ja taitoksia. Jotka eivät riitä kyllä alkuunkaan.

Soitin Äidilleni, joka sattumoisin on kaupunkimme terveystoimen palveluksessa ja kiroilin hänelle tapahtunutta, huonoa kohtelua ja väärää tietoa internetissä. Siinä paikassa Äiti-kulta otti yhteyttä terveystoimen viestintään, joka siirsi asian perusterveydenhuollon ylihoitajalle, minkä ansiosta nettisivuilla on nyt uusittu, ajantasainen tieto ja minä mietin vielä, että viitsisinkö tehdä kirjallisen muistutuksen ko. firmasta. Ihan vaan sillä mielellä, että jos minulla on paperi, jossa luetellaan tarvitsemamme tarvikkeet, ei ole heidän asiansa ruveta sitä enää arvioimaan millään tasolla, vaan antaa tasan se, mitä tarvitaan. Siitäs saivat!

Sairaalan uroterapeutille soiton jälkeen sain häneltä pienen aloituspaketin sopivia katetreja, aquaa, steriilejä hanskoja ja taitoksia. Nyt alkaa tuntua siltä, että tarvitsemme ylimääräisen huoneen kaikkien hoitotarvikkeiden säilytystä varten, emmekä eilen kuitenkaan uskaltaneet kokeilla katetrointia kotioloissa vaikka piti. Olisi ollut rauhallista, kun SK oli poissa sättäämästä. Sisu meni kaulaan, tänä iltana uusi yritys.

sunnuntaina, joulukuuta 06, 2009

Lanzarote

Pienen tauon jälkeen olen takaisin linjoilla taas. Tauon aikana kävimme perheen voimin lomailemassa hiukan aurinkoisemmilla seuduilla, Lanzarotella Puerto del Carmen -nimisessä paikassa. Oikeastaan olimme enemmän kuin vain perheen voimin, mukana olivat myös vanhempani ja Siskoni. Taisin unohtaa kertoa etukäteen matkasta, kun se hermostutti niin paljon ja oli kaikenlaista muutakin huolta. Eniten jännitti lentomatkojen sujuminen Tokan kannalta, hänen kun on joskus hiukan vaikea viihtyä, ja lento kesti kuitenkin kuusi tuntia. Toiseksi eniten jännitti pyörätuolin kanssa matkaaminen, tämä oli ensimmäinen kerta sitä lajia. Mutta hyvin menivät molemmat jutut!

Kasvillisuutta paikallisilla pihoilla.

Itse asiassa pyörätuolin kanssa meni paremmin kuin odotin. Tuolin sai viedä ihan lentokoneen ovelle asti, mistä se vasta kärrättiin erikseen ruumaan, ja apua olisi ollut saatavilla varsin hövelisti, jos sitä olisi tarvittu. Perille tullessa tuoli taas ilmestyi koneen ovelle. Lanzaroten päässä homma vaikutti varsin professionaalilta (ehkä hiukan liioitellunkin), koska jo pelkästään pyörätuolin tuomisen takia henkilökunta täytteli jos jonkinmoista lippua ja lappua ja Ekan passista otettiin tiedot ylös ja minä vielä allekirjoitin espanjankielisiä kaavakkeita. Lisäksi pääsimme ajelemaan varsin kummallisella vehkeellä (vähän niinkuin hissikori olisi nostettu pyörille), vaikka kone oli putken päässä ja sitä kautta olisi helpommin kulku käynyt, mielestäni. Että itse asiassa Helsinki-Vantaalla melkein kaipasi enemmän huomiota osakseen, vaikka homma pelasi tyylikkäästi sielläkin.

Pyörätuoli ei ole ihanteellisin kulkuväline hiekkarannalla, mutta sinnekin päästiin. Eikä Eka kyllä kovin paljoa rannalla tuolissa istunutkaan, meri oli mieluisampi elementti (toki turvallisesti rantavedessä aaltojen huuhdottavana).

Ekan konttausjälkiä hiekassa.

Majoituksemme oli mukavalla, hiljaisella villa-alueella (mökki? huvila? villa kuulostaa liikaa lampaalta), kahdessa vierekkäisessä mökissä, joiden pihoilla oli omat uima-altaat. Meidän altaamme tosin tyhjeni spontaanisti puolessa välissä viikkoa eikä sitä saatu korjattua, joten uiskentelimme sitten naapurissa. Meren rannallakin aikaa kului, se oli Ekan ykköspaikka. Hän nautti konttailusta pitkin hiekkaa ja rantavedessä makoilusta enemmän kuin uima-altaassa kellumisesta. Ranta oli aika tuulinen ja hiekka pöllysi välillä liiaksikin, mutta Atlantin aallot olivat melko lämpimät. Tuli kastauduttua sielläkin. Nousu- ja laskuvesi toimivat muuten säntillisesti ja yllättävän nopeasti, piti olla nousuhousut jalassa ja huomioida vaihtelut hiekkalinnan paikanvalinnassa.

Varsinaista ohjelmaa meillä ei viikon aikana ollut, lähinnä oleiltiin ja tehtiin sitä mitä lapset halusivat. Silti täytyy sanoa, että naapuriapu oli korvaamatonta, en usko että kahdestaan SK:n kanssa olisi ollut ollenkaan niin rentouttavaa ja hauskaa. Varsinkin matkantekovaiheessa oli kyllä loppua kesken jo omat ja lainatut kädet. Suuri kiitos siis matkaseuralle! Ei parempaa olisi voinut toivoa.

Parasta viikossa (auringon ja lämmön lisäksi) oli katsella molempia lapsia niin iloisina, mutta etenkin Ekaa, joka harvoin näyttää nauttivan mistään niin paljon kuin nyt rannalla olemisesta. Hän makoili aalloissa ja suttasi itsensä päästä varpaisiin hiekalla, jota pestään hänestä varmaan vielä joulusaunassakin.

Pihallamme vieraili kaksi kesyä kyyhkystä syömässä muffinssinmuruja, joita Toka tässä tarjoilee.

Tokan huippuhetket sen sijaan sijoittuivat uima-altaaseen, missä hän oppi uimaan kellukkeiden kanssa. Se olikin hyvä asia, koska eskarin uimakoulu alkoi juuri matkaviikolla ja sen tiimoilta koettiin pieni kriisi ennen lähtöä. Ensi viikolla se jatkuu vielä (uimakoulu, ei kriisi), joten eiköhän tämäkin oppilas pääse vielä opetuksen syrjään kiinni. Ja äitikin vanhana kilpauimarina ja kilpauintikoulun opettajana sai kehuja pedagogisista kyvyistään...

Ja huomenna pitäisi mennä taas töihin, muka.