Vielä ei ihan ole kevät, mutta se alkaa vääjäämättä lähestyä. Sen tietää esimerkiksi siitä, että muurahaiset ovat heränneet talviuniltaan ja tulleet meille ruokavieraiksi. Toissapäivänä, sillä aikaa kun olin töissä. Ja siitä, että pikkulinnut sirkuttavat ja luulenpa, että näin tänään mustarastaan naapurin pensaassa. Se ei laulanut, mikä on sääli. Ja siitä sen tietää kaikkein parhaiten, että masennus painaa päälle kuin mikäkin kun painaa päälle.En ole koskaan vielä ollut näin väsynyt, masentunut ja huonolla päällä. Töissä on paska olo. Kotona on paska olo. Nukkuessa on paska olo. Hereillä on paska olo. Vähiten paska olo on kuitenkin nukkuessa, siksi olen yrittänyt nukkua niin paljon kuin mahdollista. Ja siksikin, että olen niin väsynyt. Töissä silmiä kirveltää väsymyksestä ja pelkään, että jonain päivänä vielä lyön nenäni näppikseen. Ärsytyskynnyskin on niin matalalla, että ei siihen tarvitse pelätä kompastuvansa. Ylitys käy varsin vaivattomasti, etenkin työkavereilta. Ja SK:lta. Tuntuu aika paljon siltä, ettei mulla ole enää ääriviivoja - pelkkää suttua vain.
Tänään yritin helpottaa oloani käymällä puutarhamyymälässä. Kiersin kauppaa ympäri aika kauan, koska en nykyään enää kykene tekemään oikein minkäänlaisia päätöksiä. Pohdiskelin pitkään, että ostanko orkidean vai en. Loppujen lopuksi en ostanut, sen sijaan ostin oliivipuun. Kotiin tultuani istutin sen uuteen ruukkuun ja muutenkin tuunasin hiukan vanhojen huonekasvien multia. Hetkeksi se helpottikin. Harmi, että oikeisiin pihapuuhiin ei pääse vielä pitkään aikaan, kaipaan todella puutarhaterapiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti