Se avarsi vierailulla Tallinnaan, Mustamäen sairaalan leikkausosastolle, teho-osastolle ja ensiapuun. Sain luvan liittyä seuraan, kun osastomme anestesiahoitajat ynnä -lääkärit järjestivät sinne matkan. Tuntuu, että loppujen lopuksi matkan pääpaino oli vallan muissa asioissa, mutta niin kai se aina on tällaisilla reissuilla.
Meitä kierrätettiin sairaalassa tosiaan varsin perusteellisesti. Tiloissa näkyi toisaalta osin hiukan neuvostovaikutteita vielä, mutta toisaalta sitä tilaa oli enemmän kuin meillä ja se oli järkevästi otettu käyttöön. Sikäläiset käytännöt eivät kovin paljoa poikenneet meikäläisistä, mutta ainakin tavaroiden ja tarvikkeiden osalta oli paljon järjestelmällisempää. No, mun on vaikea ottaa kantaa leikkaussalikäytäntöihin sen enempää, mutta ainakin heidän lennonjohtonsa oli todella ankean näköinen. Heilläkin on tulossa muutto uuteen rakennukseen ensi vuonna, veikkaan että silloin saamme olla jo todella kateellisia tiloista... (Sanon heilläkin, koska mekin muutetaan sitten ihan jo heti loppuvuodesta 2011, jos hyvin käy...)
Iltatilaisuus järjestettiin Olde Hansa -nimisessä ravintolassa Tallinnan vanhassa kaupungissa. Kyllä mä sitten kanssa olen niin mölö, kun en ymmärrä tollaisia paikkoja. Ravintolan konsepti on tietysti nimensä mukaisesti hansa-ajan meininki, mikä merkitsi mm. sitä että valaistuksena olivat pelkät kynttilät. Eihän siellä nähnyt yhtään, mitä söi! Pöytämme oli kolmannessa kerroksessa, jossa oli kuuma kuin pätsissä. Pöydät ja tuolit olivat käsittelemätöntä puuta, ja tuolin reunaan oli hyvä vetää sukkikset rikki heti kättelyssä. Pari tuntia sain oltua ja sitten oli paniikkikohtaus pimeyden, kuumuuden ja metelin vuoksi jo sitä luokkaa, että lähdin pois. Onneksi joku mainitsi omista tulipalopeloistaan vasta seuraavana päivänä, muuten en olisi varmaan astunut jalallani koko pytinkiin.
Kymmeneltä olin jo turvallisesti peiton alla koisimassa, tai ainakin yrittämässä. Hotellityynyt ovat aina liian korkeita vatsallaannukkujille ja muutenkin oli vaikea saada unen päästä kiinni. Sinänsä hyvä, etten mennyt jatkoille, koska a) aamulla oli huomattavasti parempi olo kuin muilla ei ja 2) multa ei varastettu luottokortteja niinkuin yllättävän monelta meidän porukasta.
Lauantaina aamupäivällä sitten vapaamuotoista kuljeskelua vielä vanhassa kaupungissa. Kaunistahan siellä on, ei voi väittää muuta. Lapsillekin löytyi tuliaiset, vaikka tuntuu että nekin (tuliaiset, ei lapset) on menettäneet arvonsa täysin kun SK reissaa niin paljon ja tuo yleensä aina suklaata (jota ei saa syödä) ja krääsää (joka hajoaa heti). Mäkin toin suklaata (joka syötiin heti!) ja ikkunoihin laitettavat lasiset koristeet (jotka ovat ehjiä ainakin toistaiseksi).
Bussimatka Helsingistä Turkuun oli sitä luokkaa, että tarpeeksi nopeasti en päässyt bussista ulos ja taksilla kotiin. Ei siitä sen enempää. Nyt on yksi yö nukuttu omassa sängyssä kuni possu ja kohta pääsen katsastamaan viljelykset. Voiko olla parempaa? Ei voi.
Meitä kierrätettiin sairaalassa tosiaan varsin perusteellisesti. Tiloissa näkyi toisaalta osin hiukan neuvostovaikutteita vielä, mutta toisaalta sitä tilaa oli enemmän kuin meillä ja se oli järkevästi otettu käyttöön. Sikäläiset käytännöt eivät kovin paljoa poikenneet meikäläisistä, mutta ainakin tavaroiden ja tarvikkeiden osalta oli paljon järjestelmällisempää. No, mun on vaikea ottaa kantaa leikkaussalikäytäntöihin sen enempää, mutta ainakin heidän lennonjohtonsa oli todella ankean näköinen. Heilläkin on tulossa muutto uuteen rakennukseen ensi vuonna, veikkaan että silloin saamme olla jo todella kateellisia tiloista... (Sanon heilläkin, koska mekin muutetaan sitten ihan jo heti loppuvuodesta 2011, jos hyvin käy...)Iltatilaisuus järjestettiin Olde Hansa -nimisessä ravintolassa Tallinnan vanhassa kaupungissa. Kyllä mä sitten kanssa olen niin mölö, kun en ymmärrä tollaisia paikkoja. Ravintolan konsepti on tietysti nimensä mukaisesti hansa-ajan meininki, mikä merkitsi mm. sitä että valaistuksena olivat pelkät kynttilät. Eihän siellä nähnyt yhtään, mitä söi! Pöytämme oli kolmannessa kerroksessa, jossa oli kuuma kuin pätsissä. Pöydät ja tuolit olivat käsittelemätöntä puuta, ja tuolin reunaan oli hyvä vetää sukkikset rikki heti kättelyssä. Pari tuntia sain oltua ja sitten oli paniikkikohtaus pimeyden, kuumuuden ja metelin vuoksi jo sitä luokkaa, että lähdin pois. Onneksi joku mainitsi omista tulipalopeloistaan vasta seuraavana päivänä, muuten en olisi varmaan astunut jalallani koko pytinkiin.
Kymmeneltä olin jo turvallisesti peiton alla koisimassa, tai ainakin yrittämässä. Hotellityynyt ovat aina liian korkeita vatsallaannukkujille ja muutenkin oli vaikea saada unen päästä kiinni. Sinänsä hyvä, etten mennyt jatkoille, koska a) aamulla oli huomattavasti parempi olo kuin muilla ei ja 2) multa ei varastettu luottokortteja niinkuin yllättävän monelta meidän porukasta.
Lauantaina aamupäivällä sitten vapaamuotoista kuljeskelua vielä vanhassa kaupungissa. Kaunistahan siellä on, ei voi väittää muuta. Lapsillekin löytyi tuliaiset, vaikka tuntuu että nekin (tuliaiset, ei lapset) on menettäneet arvonsa täysin kun SK reissaa niin paljon ja tuo yleensä aina suklaata (jota ei saa syödä) ja krääsää (joka hajoaa heti). Mäkin toin suklaata (joka syötiin heti!) ja ikkunoihin laitettavat lasiset koristeet (jotka ovat ehjiä ainakin toistaiseksi).Bussimatka Helsingistä Turkuun oli sitä luokkaa, että tarpeeksi nopeasti en päässyt bussista ulos ja taksilla kotiin. Ei siitä sen enempää. Nyt on yksi yö nukuttu omassa sängyssä kuni possu ja kohta pääsen katsastamaan viljelykset. Voiko olla parempaa? Ei voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti