Olen aina ollut sitä mieltä, että matkailussa parasta on aina kotiinpaluu ja pysyn kannassani edelleen. Matkakin oli kyllä hyvä, tosi hyvä, ja Rooma kaunis kaupunki. Neljä päivää oli sopiva pituus reissulle, ehdimme nähdä kaiken haluamamme vaikka sen eteen pitikin tosin tehdä töitä... Sää suosi koko matkan ajan, lämpötila oli mukavat 20 astetta koko ajan eikä satanut kuin pariin lyhyeen otteeseen lauantaina. Ilmeisesti osuimme paikalle yhtä aikaa Scirocco-tuulien kanssa, joten oli hiukan lämpimämpää kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta. Näin ainakin annoimme itsellemme kertoa.
Kaikkien turistienhan pitää tietysti nähdä Colosseum ynnä muut kaupungin keskustassa sijaitsevat triljoonat rauniot, patsaat ja suihkulähteet ja velvollisuus tuli täytettyä. Kaikkein tyytyväisin olen kuitenkin käyntiin Villa d'Estessä, Tivoli-nimisessä pikkukaupungissa muistaakseni n. 30 km Roomasta. Osasimme ihan itse matkustaa sinne bussilla! Ja vielä takaisinkin! Puutarha ei ollut mikään varsinainen kukkapuutarha, varsinkaan tähän aikaan keväästä (vaikka kyllä siellä kukittiinkin), vaan pointti oli sadoissa erilaisissa suihkulähteissä, joissa oli käytetty kaikenlaisia kikkoja, vesiurkuja ynnä muita. Paikka kuuluu UNESCOn maailmanperintölistalle ilmeisen ansiokkaasti. Itselleni oli ihan uusi ja ihmeellinen kokemus nähdä "villinä" luonnossa appelsiinipuita, banaanipuita (vai onko ne pensaita?), esikkoja, jouluruusuja, syklaameja ja muita sen sellaisia, jotka on tottunut täällä yhdistämään vain kukkaruukkuun tai kasvihuoneeseen.
Uusi kokemus oli myös se, etten ole koskaan ennen matkustanut maassa, jonka kieltä en osaisi oikeastaan yhtään. Osaan sanoa italiaksi grazie ja arrivederci, mutta enpä sitten juurikaan muuta hyödyllistä. Mutta hyvin pärjättiin! Vaikka vastapuoli ei olisikaan niin englannintaitoinen ollutkaan, niin ei paljon tahtia haitannut. Huomasin kuitenkin itsessäni ilmiön: taisin alitajuisesti puhua hiukan huonompaa englantia kuin mitä osaan, ettei luultaisi amerikkalaiseksi. Niitä oli paljon joka paikassa, shortseissa ja kukkapaidoissa, pitämässä meteliä. Vaikka eivät italialaiset itsekään kovin hiljaisilta vaikuttaneet.
Se mikä järkytti eniten reissulla oli Rooman liikenne. Toisaalta sitä pitää ihailla, kaikesta huolimatta kaikki näytti sujuvan niin mutkattomasti, vaikka itse olisin saanut paskahalvauksen ratin takana välittömästi. Yhtään kolaria emme nähneet, ei edes yhtään äkkijarrutusta. Torvet tietty soi ja suut kävi, mutta silti kaikki vaikuttivat pääsevät sinne minne halusivat. Jokainen omalla autollaan yksin, totta kai. Kimppakyydit taitavat olla tuntematon suure.
Bussilla ja metrolla oli helppo kulkea, ostimme päivälippuja joilla seilasimme ympäriinsä. Joukkoliikenne oli edullista, kertalippu euron ja päivän lippu 4 euroa. Verrattuna täkäläiseen 2,50 euron kertamaksuun, kävi kyllä kateeksi. Yksi mielenkiintoinen insidenssi sattui bussissa. Matkustimme Giannicolo-kukkulalta Terminin asemalle päin H-bussissa kaikessa rauhassa, kun kuski tuntemattomasta syystä veti herneen nenään. Hyppäsi ulos autosta ja alkoi huutaa ja viuhtoa jollekin miehelle, josta emme edes tienneet, että oliko se bussissa vai sen vieressä. Kuski päätti, että kaikki matkustajat ulos. Pihalle, hus! Ei enää kyytiä. Vai niin, lähdettiin ulos kun muutkin meni, katsoimme miten bussi ajoi seuraavalle pysäkille, juoksimme kyytiin niinkuin kaikki muutkin matkustajat ja jatkoimme tyynesti matkaa. Eikä kukaan alkuasukkaista näyttänyt pätkääkään hämmästyneeltä. Ehkä joukkoliikenteen kuljettajat pitävät näin huolta kansalaisten fyysisestä kunnosta, kun osa bussimatkasta taitetaankin juosten!
Mitäs vielä teimme... Kävimme Via Veneton varrella sijaitsevassa Chiesa Immacolata Concezionessa, jonka kryptassa on 4000 kapusiinimunkin luurangoista tehdyt koristelut. Jos jostain voi sanoa, että kamalan kaunista, niin niistä. Toisaalta paikka ei ollut niin karmiva kuin olisi voinut olla, koska se ei sijainnut missään maan alla, vaan ihan siinä kirkon rinnalla. Maan allakin kävin, San Calliston katakombeissa nimittäin. Sekin systeemi oli kiinnostava, en ollut ajatellut että pitää kulkea niin tiukasti ryhmän mukana, mutta toisaalta niitä hautakäytäviä on kymmeniä kilometrejä... Ei ehkä kannata eksyä. Itse kuljin amerikkalaisen poppoon mukana - oppaana toimi aito "padre", joka korvasi englannintaitonsa puutteet silkalla innolla ja oli oikein sympaattinen.
Kotimatka kesti lähes koko yön, olin omassa sängyssä vähän yli 3 aamulla. En oikein osaa nukkua istuallani, taisin hetkeksi torkahtaa bussissa, mutta muuten olin hereillä. Kotiin päästyäni kävelin suoraan sänkyyn, enkä tietenkään saanut heti unta, joten nukuin n. 1,5 tuntia. Sitten töihin. Ajatukset ovat vielä aika katkonaiset, joten tässä vain pientä päällimmäistä mietettä matkasta. Jos tulee myöhemmin jotain oleellista mieleen, kerron sitten.
Loppuun vielä muutama valokuva:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti