keskiviikkona, helmikuuta 11, 2009

Sleep tight

Näin viime yönä taas unta sarjastamme teema ja sen variaatioita. Teemahan on se, että asun ihkauudessa asunnossa, joko niin että olen jo muuttanut sinne tai sitten olen juuri ostanut sen. Nimenomaan minä olen vastuussa sen hankkimisesta, muut perheenjäsenet eivät siihen osallistu, vaikka aina mietinkin hyvin tarkkaan asunnon soveltuvuutta Ekalle ja hänen rajoituksilleen. Yleensä asunnossa on paljon edellisten asukkaiden omaisuutta. Joskus se on ollut vaatekaappi täynnä toinen toistaan hienompia iltapukuja, toisinaan taas pieni rasia, jonka sisällä on ollut "kaikki maallinen omaisuus". Yleensä asunnot ovat joko äärettömän tilavia tai sitten liian pieniä.

Viime yönä se oli liian pieni, omakotitalo. Siinä ei ollut kuin 3 huonetta, mutta jonkun muun kalusteet. Ovissa ei ollut kunnon lukkoja, eikä ikkunoissa verhoja. Mietin, missä nukumme ja millä saamme ikkunat peittoon.

Joskus näin unta, että olohuoneessamme lensi lepakko. Luin unikirjasta, että lepakoista näkevät unta vain mielisairaat ja narkomaanit. Se oli jokseenkin viimeinen kerta kun luin unikirjaa. Tiedän periaatteessa, mitä muuttamisunet merkitsevät, ja ne unet, joissa löydän vanhasta tutusta kodista uuden huoneen, jonka olemassaolosta en ole tiennyt vuosikausiin mitään. Alitajunta on omituinen juttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti