torstaina, helmikuuta 12, 2009

Antisipaatio (loman)

Toiseksi viimeinen työpäivä ennen loman alkua. Vietän hiihtolomaa molempien murusten kanssa, joten ehkä se ei niin lomaa ole, mutta eipähän tartte mennä töihin. Aion ottaa kaiken irti erityisesti aamuista, kun ei tarvitse lähteä mihinkään. Aion hillua yöpaidassa vähintään yhteentoista asti. Lapsetkin ovat loman tarpeessa, sen huomaa ihan selvästi. Vaikka kuvittelisi, ettei päiväkodissa käyminen nyt niin rankkaa ole, niin on se kyllä! (Koulua en mainitse siksi, että kaikki tietävät sen olevan rankkaa.)

Toka on jotenkin herpaantunut käytöksen suhteen, tänään taas tuli palautetta että päiväkodissa on riehuttu päiväuniaikaan ja jouduttu eteiseen jäähypenkille. Uni-Puppekin oli joutunut karanteeniin Vihreän Huoneen ylähyllylle. Ehkä silläkin sitten saavutetaan jotain kasvatuksellisesti, mene ja tiedä. Hyväntuulisen tyttösen joka tapauksessa hain mukaani, mutta se taisi pudota matkan varrelle johonkin, koska kotona oli aikamoinen mörkö. Tai siis (rehellisyyden nimissä) taisi niitä mörköjä olla kaksi.

Aamulla meillä kuitenkin oli Tokan kanssa mukava liikkeellelähtö. Kun Eka oli saateltu koulutaksiin, juttelimme vielä tassunjäljistä jotka näkyivät lumessa etupihallamme. Luulen, että ne oikeasti ovat rotan, mutta Tokan mielestä hiiren. Siinä on kuulemma mennyt aikuishiiri, kun ovat sen verran isot jäljet. Hän kehitteli hienon ajatuskulun (jota en nyt valitettavasti muista) ja lopetti sen sanomalla "Sellainen ajatus tuli tähän mun pikkupäähän". Ei siinä voi muuta kuin ihailla pikkupäätä, joka miettii niin kauheasti kaikenlaista sellaista, mihin ei itse tylsänä aikuisena enää millään pääse mukaan. Maailma on varmaan aika hieno, jos näkee siinä oikeasti kaikki ne keijukaiset ja aikuishiiret ja muut, joita pikkupäässä liikkuu.

Viime talvenakin nähtiin samanlaiset tassunjäljet lumessa pihalla. Silloin Eka veikkasi, että siinä on mennyt käärme ja Toka arveli että lehmä. Hiukan on edistytty lajientunnistuksessa tässä vuoden aikana sentään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti